Sukkien parsintaa

Pidän villasukkia jaloissa päivin ja öin, minulla on useampi pari samaan aikaan pidossa. Huomasin, että minulle oli kertynyt iso pino reikäisiä villasukkia, jotka kaipasivat huomiota osakseen.

 

Kaivoin jämälankakerän ja Mummun vanhan parsinsienen esiin, ja aloin pistellä reikiä umpeen. Mummun parsinsieneen oli tullut Tädin ja Äidin välisenä jatkotoimituksena myös varsi mukaan. Ja, vaikka alunperin ajattelin, että tuskin vartta tarvitsen, niin otin sen nyt käyttöön. Ja olihan se varsin kätevä. Ihan huippuvehje tämä Mummun vanha parsinsieni! 

 

 

 

Tykkään sukkien parsimisesta, vaikka en olekaan mikään säntillinen, saatika oikeaoppinen, parsija: Minä enempi huolehdin reijän umpeen parsimalla ainakin pääilmansuunnista, ja pahimpien reikien kohdalla vielä väli-ilmansuunnista. Aika useasta sukasta oli kantapäätä kadonnut niin paljon, ettei sitä ihan vain kävelemällä ole kulutettu, sukkia on natustellut meidän karva-Pirkko.

 

Parsiminen oli kahden illan homma, sillä paikattavia sukkia oli 6 paria. Tai olihan niitä kaksi enempikin, mutta armahdin kaksi paria: Toisesta parista oli kadonnut kantapäät kokonaan Muffin suuhun, ja toinen pari oli alunperinkin liian leveä minun jalkoihin. Leikkasin noista kahdesta parista terät pois. Ehkä teen niillä joskus jotain, ehkä en.

Toivottavasti näitä sukkia ei tarvitse alkaa ihan heti uudestaan parsimaan. Ja, jos näin kävisi, niin ehkä  sukat saa sitten jo mennä menojaan, katsotaan. Olisi tosin kiva nähdä kuvia sellaisista ihan rakkaimmista villasukista, jotka on parsittu monen monituista kertaa. 

Niin, eli minun parsintatulos ei ole visuaalisesti kovin kaunista katseltavaa, mutta jospa näillä taas töpöttelisin menemään. Jossain vaiheessa pitää neuloa jokuset aivan uudet polvarit, mutta nyt ei ehdi.

Ja neulebingoon tuli yksi rasti lisää.






Tikutus-lapaset 9-vuotiaalle

Neuloin pari kuukautta takaperin useammat lapaset Tytölle, mutta ne menivät parissa kuukaudessa aivan tolkuttomaan kuntoon. Laitan kuvat tännekin uutena->käytettynä, niin ihmetellään niitä ihan porukalla. Mutta ensin aivan uutukaisiin lapasiin.

Lapaset on neulottu 1+1 kirjoneuleena eli kutsun tätä kirjoneuletta mielessäni tikutukseksi, ja aina, kun tälläista jossain neulon. 

Lankana on yksivärisestä villapaidastani jäljelle jäänyttä Wonder Woolia ja Moshia. Wonder kestää hienopesun 40 asteessa ja Moshi käsinpesun (Hui!). No, niin,  en sitten älynnyt katsoa Moshin pesuohjetta ennen kuin vasta nyt. Onkohan nämä lapaset myös tuomittu kutistumaan alta aikayksikön..? 

 

Kyseessä muutoin aivan peruslapaset, aukkopeukalolla. Laitoin 40 silmukkaa, ja puikot 3. 

 

Sitten neidon aikaisempia lapasia, ennen - jälkeen:

Hallandin lapaset, lanka Nalle: Melko kulahtaneet. Mielellään näitä lapasia edelleen pitää.

 

Pallukat1 , violetti on Nallea, beige Kambgarnia. Ihan pieneksi kippanoiksi kutistuneet. Kambgarn ei sovi lapsen lapaslangaksi. Tyttö silti näitä pitää, vaikka nippanappa mahtuu käsiin..? Ja haisevat ihan kauhealle... Nämä lapaset pääsevät paikkaan Roskis.

 

Malli: Tikutus-lapaset 9-vuotiaalle (omastä päästä)
Lanka: Novita Wonder Wool kinokset (004), Moshi (61)
Puikot: 3
Langankulutus: 47 g

Pyydän: Ilmiantakaa minulle sellaisia täysvillalankoja, jotka kestävät lapsen lapaskäytön eli kestävät läpimäräksi kastumista ilman vanuttumista. Onko jollain kokemusta esim. Karismasta? Pistetään sitten meidän Tytölle tehotestiin. Mitään hanskoja tms. ei suostu pitämään, pitää olla lapaset. Ja lapaset eivät saa olla isot, paksut ja tönköt, vaan kädenkokoisia, istuvia, kirjoneulelapasia tykkää pitää. 

Sain neulebingoon yhden rastin lisää, mikä oli iloinen yllätys, sillä en muistanutkaan, että bingossani oli Lapaset-ruutu. Sehän näyttää hyvältä, enää 46 rastia puuttuu. 

Lisäksi tunnustan tässä julkisesti, että ostin tämän vuoden 1. satsin lankaa. Ja, uskokaa tai ei, niin tar-pee-seen! Eli näistä langoista aloitan bingon yhden ruudun. Langat olivat kylläkin hyvässä tarjouksessa, joten minulla oli jossain vaiheessa ostoskorissa langat neljään puseroon (!). Mutta sitten muistin olemassa olevat lankavuoret, ja tiputin ylimääräiset kerät pois. En ostele lankoja varastoon, en. Lupaus on pitänyt jo 1/12 osan tänä vuonna. Enää 11 kk jäljellä... 

Mohair-pipo

Keräsin viime vuonna ale-korista kolme kerää vaaleansinistä Tuuli-lankaa. Tarkoitus oli tehdä niistä Tytölle pehmoinen pipo. Mutta, tytön lempiväri on muuttunut vaaleansinisestä vaaleanviolettiin jo kuukausia sitten, joten suunnitelmiin tuli muutos: Tein piposta omaan päähäni sopivan. Tosin, eihän sitä tiedä, vaikka pipo päätyisi Tytölle joskus vuosien päästä, kun hänen päänsä on kasvanut omani kokoiseksi... ja lempiväri on ehkä taas vaihtunut..? Tuskin tulen pipoa itse pitämään, vaikka vannomatta paras.

Pipo on neulottu 3-kertaisella Tuuli-langalla, puikoilla 3. Laitoin aloitukseen 120 silmukkaa, ja neuloin 2o2n-resoria. 

n. 18 cm jälkeen aloin kavennella joka kerros 6 silmukkaa pois, kunnes jäljellä oli enää 6 silmukkaa, langan läpi vedettäväksi. Pipolle tuli pituutta 23.5 cm, sopiva n.56 cm palloon.

Tuuli-langasta ja minusta ei tullut hyviä kaveleita, saatika lakkaita ystäviä. Neulominen oli niin tahmeaa ja takkuista, että samassa ajassa olisi helposti neulonut pidemmän pätkän sukkaa tai puseroa, ja hyvästi iloisemmissa merkeissä. Olinkin alunperin ajatellut tekeväni pipoon kaksinkertaisen reunuksen, mutta ajatus yksinkertaisesta piposta vahvistui jokaisen väkerretyn silmukan myötä.


Malli: Mohair-pipo omaan päähän, omasta päästä
Lanka: Novita Tuuli (106), 3x
Puikot: 3
Langankulutus: 40 g

Pysykähään pystyssä liukkailla keleillä! Tarrautukaan maahan kiinni kuin takiaiset! Tosi paljon olen kuullut tuttujen ottaneen ilmaveivejä, kun pakkaslumen alla on piilotellut kavalaa peilijäätä. Minäkin flippasin toissailtana ihan levynä selälleen maahan, kun kävelimme Muhvelopuhveloisen kanssa kävelytiellä. Tärähti ihan kunnolla, ja piti hetken aikaa makoilla maassa miettien, että mikä maa, mikä valuutta, titityy, mikä, missä, milloin, ja varsinkin: Meninkö minä rikki? Muffi nappasi päästäni lennähtäneen pipon suuhunsa ja kantoi se kotiin suurena aarteenaan. Sillä kotiin me palasimme, tutkimaan vaurioita, joita ei onneksi tullut, paitsi, että tänään olen jotenkin kipeämmän tuntuinen kuin eilen. Vähän kuin kovan urheilun jälkeen, kipein päivä ei ole seuraava, vaan sitä seuraava. 

Edellinen valmistunut työni, A-linjainen Wonder Wool -paita, on ollut kotosalla jatkuvassa käytössä. Olen saanut paidan melko nukkaiseksi jo kahdessa viikossa. 


Vaaleansinisen piposen myötä sain Neulebingooni yhden leiman. Seuraava leima on työn alla, ja taitaa olla aloitus myös yhteen työhön, jota en pysty bingooni sovittamaan...

A-linjainen villapaita

Kun aikanaan aloin neuloa tätä villapaitaa, ei tästä pitänyt tulla yksivärinen paita, vaan olin suunnitellut Emilia-tyylistä ponchokirjopaitaa Novita Arabia suunnittelukilpailuun. Tarkoitus oli neuloa kuviot graffitilla. Ehdin tuolloin neuloa paitaa helmasta jonkun matkaa, vaan en koskaan päässyt kirjoneuleosuuteen asti, paita unohtui sille sijoilleen. 

Arabia neulelehti ilmestyi marraskuussa 2023, ja kun selasin sitä, niin kiitin onneani, ettei koskaan tullut valmista, sillä lehdessä oli pyöräilevä Emilia, sen minäkin olin ponchopaitaani suunnitellut. Jos olisin saanut paitani valmiiksi, ja tuutannut sen kisaan mukaan, niin siellä olisi ollut vierekkäin kaksi samanoloista mallia. Kumpikohan lehteen olisi tullut, jonkun nobodyn suunnittelema paita vai sen nimekkäämmän... no varmasti sen nimekkäämmän. Ja hienohan se muuten olikin.

 

Ja lisää sähläystä: Joku saattaa muistaa, että neuloin äkkinäisesti loppuvuodesta graffiti-valkoisen kirjopaidan. Graffiti-kerät olivat ne, jotka olin alunperin varannut Emilia-tyyliseen paitaani, jota en siis koskaan tehnyt. Mutta ne valkoiset... Ette usko, minkä sätkyn sain jossain kohtaa kirjopaitaani neuloessani, kun aloin miettiä, että olinko ottanut myös Emilia-aloituspaidan valkoiset kerät kirjopaitaani. Jolloin minulla olisi yksi aloitus, johon ei ollutkaan enää keriä. Tämä pisti minut suuntaamaan kohti lankalaatikoitani... Ja jonkun aikaan pengottuani löysin sieltä valkoiset Emilia-aloituslangat, saatoin huokaista helpotuksesta. Eikä siinä kaikki: Löysin vielä 3. satsin valkoista Wonder Wool -lankaa, sellaisen määrän, että riittää paitaan. Ja minulla ei ollut mitään mielikuvaa, miksi, ja koska olin ne hankkinut. Tuntuvat lisääntyneen ihan itsekseen.

 

Onneksi en sotkenut graffiti-valkoisen kirjopaidan, ja tämän nyt esittelyssä olevan valkoisen paidan, lankoja keskenään: Molemmat ovat samaa värisävyä, 004 kinokset, mutta ne ovat täysin eri sävyisiä. Nyt esittelyssä olevan paidan valkoinen on punertavaa, selkeästi eri sävyistä. Aika mielenkiintoinen olisi lopputulos, jos molempia olisi sekaisin samassa paidassa.

Paita oli melko nopsa neulottava, koko ajan pyörönä, sileää.

 

Paita on neulottu alhaalta ylöspäin, helmassa ja hihan alareunoissa on i-cord aloitus. Tein paidasta A-linjaisen. Tein yläosaan raglat, ja kaulukseen neuloin matalan resorin, 1 s kiertäen oikein, 1 s nurin. 

 




Sovitin paitaa 1. kerran pari iltaa takaperin, koska piti tietää, minkä korkuisen kauluksen paitaan teen. Paitaa sovittaessani totesin, että nyt tuli ihan oversized paita eli hitokseen liian suuri. Varsinkin hihat olivat pitkät. Mutta päätin, että olkoon niin, vetelehdin paidassa kotosalla tai ihan sama. 

 

Neuloin paidan valmiiksi ja päättelin langat. Sitten työnsin paidan villapesuun, koska halusin kaunistaa paidan kovin kippuraisen pinnan. Paita silenikin aivan ihanaksi pesun ja tasokuivatuksen jälkeen. Mutta, kun vetaisin kuivuneen paidan eilen päälleni, oli siitä tullut entistäkin suurempi. 


Olin neulonut paidan hyvin pitkäkätiselle apinalle. 

Punttihihainen paita ei ole kovin kätevä, joten perjantai-illan ohjelmana oli hihojen lyhennys. 


Merkkasin, minkä verran pätkäisen hihoista pois.

Otin silmukat puikoille. 

Leikkasin ylimääräisen hihan pois.

Purin ylimääräisen pois.

Päättelin hihan i-cordilla.

Sama toiseen hihaan.

Hihojen ylimääräiset pätkät alkoivat huudella jotain hyötykäyttöä, joten päätin tehdä niistä hiusdonitsit. 


Otin silmukat puikoille, purin ylimääräisen pois. Laitoin sisään hiuslenkin ja virkkasin nostetut silmukat reunuksen kanssa yhteen.


Toista hiusdonitsia en kuitenkaan enää tehnyt, vaikka tarkoitus olikin tehdä kaksi: Silmukoiden nosto ja purkaminen meni aivan sotkuksi, hihanpätkä lensi roskiin.

Malli: A-linjainen villapaita ja hiusdonitsi, omia malleja, omasta päästä
Lanka: Novita Wonder Wool kinokset (004)
Puikot: 4
Langankulutus: 498 g

Kirjoitan tätä postausta apinapaita päälläni. Toistaiseksi voin sanoa tästä paidasta seuraavaa: Paita ei kutita yhtään, eikä ole liian kuuma. Eikä ainakaan kiristä tai kinnaa mistään :D Voisikohan tästä tulla oikeasti sellainen lempipaita, joka päällä on hyvä olla..? Joka tulee vedettyä päälle, kun viluttaa. Toivon kovasti, että näin olisi.

Sainkos nyt ruksattua ensimmäisen ruudun neulebingostani? Olenkohan hieman taktikoinut, miten sattuikin, että bingossani on yksi ruutu, joka on "valkoinen". 

Bingon seuraava ruutu on jo työn alla.

Muffia ei meikäläisen neulomukset ja sähläykset paljon purista.

Lapaset x4