Patjana

Vanis tässä taas pitkästä aikaa. Olette varmaan ihmetelleet, kun minusta ei ole kuulunut mitään, mutta ette kyllä ikinä arvaa, mitä minulle on tapahtunut.. voi elämä..

Emo hermostui minun viimeaikaisista blogi-päivityksistäni siinä määrin, että nosti minut parvekkeelle jäähylle. Tupisi jotain, että "pakkoko sitä nyt on kaikkia asioita täällä julkisesti jorista kaiken maailman tietoon". Luulen kyllä, että Emoa kaivelee se, että sanoin häntä läskiksi, ei kestä totuutta. Totta puhuen Emo on ehkä himpusti kaventunut, mutta sixpäkki piilottelee edelleen jossain mahamakkaroiden alla. Ja tietäsittepä, mitä Emo äskenkin salaisesti aamukaffeen kanssa veti: hirveän ison Lidlin herkkumuffinsin, ei Emo, ei, ei.

No, Emo siis nakkasi minut parvekkeelle jäähylle ja ei mennyt kuin muutama tovi, niin iso ja pullea orava tuli ja nappasi minusta kiinni ja vei mennessään. Niin, Emohan ruokkii lintuja auringonkukansiemenillä ja pähkinöillä. Ja siinä sivussa ovat oravat keksineet, mikä oiva ravintola parvekkeella onkaan ja välikatolla on kiva kölliä ja sulatella ruokaa.

Sinne välikatolle siis menin oravan suussa, että heilahti. Yritin huutaa Emoa apuun, mutta hän vain tuijotteli tylsänä jonnekin tyhjyyteen täysin älliä vailla. Voi tsiisus, mikä muija!

Niin, nuo veikeät oravat pörröhäntineen ja kivoine korvineen, ovatpa ne ihania ja niiin suloisia. EIVÄT TODELLAKAAN OLE! Tämä on täysin väärä luulo! Oravat ovat ihan hirveitä otuksia ja petoja! Ja minusta, Vaniksesta,  tuli niiden pesä, kiva ja lämmin patja! Tämä on niin nöyryyttävää, etten melkein pysty puhumaan tästä. Mutta minun on pakko, että saan itseni eheytettyä tästä karmeasta kokemuksesta. Tällaista ei kenenkään pitäisi kokea.

Oravat olivat hirveän laiskoja, makoilivat vain kaiket päivät, kuorsailivat ja rapsuttelivat itseään ja turkki kuhisi ties mitä kirppuja. Ja voin sanoa, etteivät auringonkukansiemenet todellakaan sovi oraville! Olin pökertyä niistä hajupommeista, joita ne päästelivät vähän väliä.
Mutta kaikista pahinta oli se, miten uroksia tuli ja meni. Ja minä jouduin seurailemaan sitä hirveää menoa! Tästä osuudesta en vaan kertakaikkiaan pysty puhumaan enempää. Mikä narttu! 
Ihan kamalaa, ihan kamalaa.

Yritin monesti karata, mutta orava keksi aina pakoaikeeni ja vei minut takaisin. Lopulta onnistuin raahautumaan katon reunalla ja sieltä leijailin sopivan tuulenpuuskan turvin takaisin parvekkeelle. Tämä tapahtui eilen. Emo oli heittänyt parvekkeelle tyynyjä ym. tuulettumaan. Ja minä raahauduin niiden alle piiloon, ettei orava jälleen veisi minua saastaiseen elämäänsä.

Olisittepa nähneet Emon ilmeen, kun hän löysi minut tyynyjen alta. Näin, miten hän yritti kovasti prosessoida, mistä olin siihen ilmestynyt ja ennen kaikkea: miksi olin sen näköinen ja hajuinen kuin nyt sattuneesta syystä olin. Emo nyrpisteli nenäänsä, otti minusta etusormella ja peukalolla kiinni ja lähti viemään minua kohti roskista. 

Mutta onni oli sittenkin puolellani! Kerrankin noista kahdesta riiviöstä on jotain hyötyä! 
Emo katsahti ikkunasta ulos ja näki, miten Kaiku ja hänen kaverinsa Toinen Kaiku olivat juuri saaneet sidottua pyöränsä narulla yhteen ja olivat innoissaan lähdössä ajelemaan... "Voi herranjumala, mitä ne nyt taas ovat keksineet!", huudahti Emo, tipautti minut lattialle ja riensi ulos keskeyttämään varmaan kaatumiseen johtavan pyöräajelun lauseella: "Ei, ei, ei! Mitäpä jos keksisitte jotain muuta parempaa tekemistä!?!" 
Kaiku ja Toinen Kaiku katselivat mykkinä takaisin ja miettivät, että mitä tämän parempaa nyt pystyisivät enää kehittämään?  Mutta alkoivat silti tuumailla..
Minä raahauduin likapyykkiläjään piiloon. Ja sieltä pyykkikoppaan. Ja toivottavasti Emo pesee minut pian ihan millä ohjelmalla tahansa, sillä minä todallakin tarvitsen sitä!
Mutta onneksi en ollut mukana siinä porukassa, jonka Emo pani illalla koneeseen pyörimään ja löysi aamulla samaisesta paikasta. 





Somalian flowers, somalialaisia kukkia

Tämän työpöydän alla on kori, joka pitää sisällään keskeneräisen unohtuneen projektin: somalialaisista kukkasista toteutettava torkkupeitto. Toiveissa herätellä tämä kesän tullen taas henkiin ja kukkimaan...
Löysin somalialaisen kukan ohjeen netistä. Tässäpä linkki -sivulle, jossa videolla opastetaan kukan teko: http://www.nadelspiel.com/2011/08/07/crochet-granny-square-somalia/
Lanka konepestävä vauvalanka Ciao Trunte.












Itsestäänsiliävien paitojen ihanuus

Elmeri pitää aina töissä kauluspaitoja ja Emo välttelee, minkä pystyy, silittämistä. Tämä ei ole toimiva yhtälö. Emon mielestä silittämisessä, jos missä, menee elämä aivan hukkaan. Mutta ennen kaikkea on silittäminen tosi tylsää.

Emo kyllä nopeasti pesee kaikki koriin kasautuneet paidat (ja myös ne, jotka eivät omin jaloin sinne osaa mennä). Mutta tähän kaikki tökkää.
Siispä yleensä sunnuntai-iltaisin on Emon viimeistään arvioitava, onko Elmerillä seuraavaksi viikoksi silitettyjä paitoja, ja jollei näin ole, on silitys auttamatta edessä. Ja jottei se olisi edessä myös viikon päästä, kannattaa samalla tuskalla silittää niin paljon, että "riittää ainakin kahdeksi viikoksi". Niin, Emo laskee aina, kuinka monta paitaa on silittänyt. 

Viime sunnuntaina kuulin, kuinka Elmeri ja Emo yhdessä laskivat silitettävien kasaa kasvattavat paidat. Kasa oli valtava, koska sitä eivät kasvattaneet pelkästään edellisten viikkojen en-enää-jaksa-silittää-paidat, vaan myös kahden viikon uusi kertymä sekä iso nippu täysin uusia, kuulema itsestäänsiliäviä paitoja. 
He pääsivät lukuun 30, jolloin kuulin Emon ääneen ihmettelevän, mihin joku tarvitsee 30 paitaa?? (Tähän voisin kysäistä, että mihin ihminen tarvitsee tuollaisen määrän lankoja??)

Emo ryhtyi silittämään ja laskeskeli, että 2 h ja 30 min = 30 silitettyä paitaa.
Emo luovutti 12 paidan jälkeen. 
Kyllä sillä taas pari viikkoa pärjää.
Ja jollei pärjää, voi hakea kasasta itsestäänsiliävän paidan. 


Ojan vetovoimasta

Emo odottaa niiin kesää, eikä pelkästään siksi, että pääsee puutarhuroimaan, vaan myös siksi, ettei jaksa enää tätä paskarallia, kuten kuulen hänen ajattelevan.
Poikasten ulkoilun jäljiltä ovat ulkovaatteet poikkeuksetta lotomärkiä, hiekkaisia ja pahimmassa tapauksessa haisevat aivan, no, sille itselleen. Kuin myös sukat ja sisähousut puolisääreen asti.
"Missä, anteeksi vaan, mutta nyt täytyy sanoa ihan suoraan, että paskaojassa, te olette käyneet taas uimassa?", kuulin Emon tänään kysyvän. Niin, Emo ei yleensä käytä poikien kuullen rumia sanoja, mutta tänään hänen on pakko.
Emo löi kaikki mahdolliset ulkovaatteet pesukoneeseen pyörimään ja julisti, että poikasilla ei sitten ole tänään enää ulos asiaa. 
Ja missä ihmeessä nämäkin saa taas kuivaksi.

Emo lähti käväisemään lähikaupassa ja kun tuli takaisin, ei Kaikua kuulunut, ei näkynyt. No, ulkonahan se, oli kysynyt Elmeriltä luvan, paksun toppahaalarin oli löytänyt päälleen ja kumisaappaat. "Katso nyt, tuolla se poika ajelee pyörällä", sanoi Elmeri ikkunan ääressä Emolle. "Jaahas..", tuumasi Emo.
Ja pian kotiutui Poikanen ja heti ulko-ovella iloisena julisti olevansa aivan märkä. Kyllä vain, taas oli käyty siinä ojassa uimassa. 
Ojan sijaintikin paikantui toiselle puolelle rinkiä. Sinne ei Emonkaan röntgenkatse yllä.
Kumpparit eivät auta, jos lahkeet ovat niiden päällä. 





Barcelonan reissun vihreät osuudet

Emo ja Elmeri kävivät maaliskuussa Barcelonassa. Tässä matkan vihreät bongaukset:

Vain viltti ja eväät puuttuivat...

Tämän tunnelin ei soisi loppuvan koskaan ja voisipa sen siirtää omaan pihaan...


Tuoksuva metsä kutsuu käyskentelemään...

Osta oma sitruunapuu, vain 600€ ;)

Väriä harmauteen

Poikaset valmistautuneet virpomisreissuun...
Karkinhimo oli niin valtava, ettei sadekaan haitannut. Jostain talosta oli saanut ihan Toblerone-patukan -> Emokin lähtee pukeutumaan noidaksi (ei vaadi suuria toimia) ja kyseiseen taloon virpomaan...

Jutustelua lähinnä pelargonioista

Pelargoniat, kärhöt ja viinirypäle ovat viettäneet talven autotallissa, jossa lämpötila on viileä, mutta kuitenkin plussan puolella. Autotallissa on muutamia pieniä ikkunoita, joten kevättalvella alkaa tapahtua, kasvit heräävät henkiin ja joskus ovat pelargoniat ehtineet puskea kukkaakin ennen kuin olen havahtunut ottamaan ne sisälle kasvamaan ja myöhemmin kesän tullen parvekkeelle.

Minulla on näiden suhteen aikalailla sama kuvio: Leikkaan syksyisin pelargonioiden varret poikki ja vien autotalliin. Keväällä, yleensä maaliskuussa, mutta joskus jo aikaisemmin, olen vaihtanut mullat ja siistinyt niitä ja rapsinut vähän lisää, jos ovat ehtineet kasvattaa jo pitkätkin hennot varret. Ja vaikka niissä ei olisi ollut mitään elämää näkyvissä, niin yhtä lukuunottamatta kaikki ovat aina heränneet henkiin ja tuoneet parvekkeelle väriä pitkälle syksyyn. Yleensä kukinta on ollut komeimmillaan elo-, syskuussa (saisipa olla aikaisemminkin;) ja lokakuun alkupuolella olen siirtänyt ne autotalliin. Toisaalta aina harmittaa pätkiä kukkivia pelargonioida poikki, mutta joskus lokakuussa niiden hillitön väriloisto alkaa näyttää todella omituiselta lehdettömää koivikkoa vasten:) Minulla on aina kottikärryllinen kukkuroillaan pelargonian lehtiä ja kukkia, komea näky sekin!

Pelargonioita on yleensä n. 20 kpl, 80 % itse siemenistä kasvatettuja. Viime syksynä heitin ne värit pois, joista en pitänyt eli tänä talvena pelargonioita talvehti vain 9 kpl. Minulla oli tarkoitus laittaa näitä lisää kasvamaan, siemenetkin hankin ajoissa. Mutta en ole vieläkään kylvänyt niitä, vaikka yleensä kulvän pelargoniat viimeistään maaliskuussa! Tänä vuonna olen näiden pelargonioiden kanssa kuukauden myöhässä...
Siemenet itävät todella hyvin, kun ne vain painetaan mullan pintaan, eikä peitetä ollenkaan. Suosittelen!


Autotallissa nököttävä kärhö
Pelargoniat ennen siistimistä

Odottavat pääsyä multaan...





























Jatkoa... tänään (10.4.) kylvin 2x8 pelargoniaa, palaan asiaan, mikä on itämis-% ja ehtiikö ne enää kukalle ollenkaan, kun näin myöhään ne kylvin. Pussin mukaan jo 5 päivän jälkeen saattaa alkaa tapahtua, katsotaan...


13.4., ensimmäinen siemen itänyt
Kuvia pelargonian taimista 27.4. - pienenpieniä ovat ja kahdessa ruukussa ei viherrä mitään










Emo ahtautui ulkoilupukuun ja lähti kädet ja jalat vispaten Reippaalle kävelylenkille

Näin, miten Emo ahtautui ulkoilupukuun ja lähti kädet ja jalat vispaten Reippaalle kävelylenkille. Siis miten sinä, entinen melkein-omasta-mielestä-huippu-urheilija menetkin vain Reippaalle kävelylenkille? Sinunhan ei tavitse urheilla kuin pari kertaa vaan ja olet taas ihan huippukunnossa, vai? Voi elämä..

Voi, minä olen kuullut nämä tarinat niiin monta kertaa: Kuinka sinä olet entinen telinevoimistelija, joka heitti hyppyspagaatin sekä luistimien kanssa, että ilman. Sinä hyppäsit lipeillä mäkeä kuin pojat ja seiväshypyssä vain tolpan lyhyys rajana. Ei ollut sellaista aaltoa, joka olisi sinun surffilautasi kaatanut ja eräänä kuumana kesäiltana sinä juoksit cooperin testissä 3 km 150 m yhden kesä-Timon kanssa. Eikä siinä kaikki, sinä juoksit paljain jaloin, jalat vereslihalla! Sinä meloit kajakilla joet ja koskien kuohut,  pelasit sulista ja sählyä, uit ja kurvasit 15 km pyörällä töihin, vedit kuntosalitreenin ja sama pyörämatka kotiin. Niin, niin, kylläpä sinä olitkin timminä silloin. 

HALOOOO! Sinä olit silloin lapsi, nuori ja nuori aikuinen. Siitä on ainakin sata vuotta aikaa! Sinä et ole enää timmi. Sinä olet läski.

Niin, niin, sinä et voi juosta enää, koska sinun polvesi kipeytyy. Ja kyllä, sinä tosiaan kesällä rullaluistelet. Mutta talvisin sinulla ei ole Aikaa. Mitä ihmettä, kuinka sinulla ei ole aikaa? Elätkö sinä toisessa ajassa kuin muut? Tämä on asia, jota minä en mitenkään voi käsittää. Olen kuullut Elmerinkin monesti sanovan, että järjestetään sinulle aikaa. Mitä?!?

Tekisi melkein mieli kysyä sinulta Emo ja kysynkin: Missä on sinun joogamattosi? Ja missä ne sukset, jotka joka vuosi aiot hankkia? Miksi sinulla on crosstrainer huoneessasi, onko se koriste? Ja viimeiseksi: Missä on se 10x kuntosalikortti, jonka Elmeri sinulle lähisalille hommasi? Aivan itsekseenkö se liukui lipaston alle piiloon?
Ja Emo, mieti, MIETI!!! Miksi Elmeri sen kortin sinulle lahjoitti?

Blogin sisältöä täsmennetään

Emo uhkasi heittää minut uuniin, jollei hän saa "ihan vähän vain" käyttää blogiani. Tunsin olevani aivan selkä seinää vasten, koska aivan varmastikin hän olisi sen tehnyt. Joskus on Poikastenkin tulevan päivän peliaika tipahtanut 1/2 h nollaan, jos vaikka iltaisin ovat nujunneet sietämättömästi ja täysin kuuroina Emon hmmm ohjaaville ja viisaille sanoille.

Teimme sopimuksen, että minä saan kirjoitella aivan mitä minua huvittaa. Ja Emo saa laittaa tänne omia väkerryksiään. 
Sanoin, että meinaan kirjoitella Omat tekstini aina kursiivilla, jotta ne erottuisivat Emon ei ehkä niin tasokkaasta tuotannosta. Emo sanoi tähän vain "joo, joo", mistä päättelen, ettei hän edes tiedä, mikä kursiivi on.



Siis kuka tätä blogia oikein pitää, minä vai Emo?

Nyt minä olen kovin kovin närkästynyt. Menin lipaston laatikkoon köllölleen ja Emo on käynyt sillä välin laittamassa tänne vaikka mitä!!! Eikä vain kerran, vaan monta kertaa!
Tänne on ilmestynyt kaikenlaista kuvatusta keskeneräisistä neulomuksista ja kaikenmaailman kasveista! Eihän kukaan nyt mitään keskeneräistä halua nähdä! Yrittänyt vielä esittää, että minä, Vanuttunut Villasukka olisin käynyt ne tänne laittamassa. Miksi minä sellaisia tänne laittaisin? Ehei, ei tämän blogin tarkoitus ole ollenkaan olla mikään neulomus- ja kasvimusblogi. Vaan tämä blogin tarkoitus on olla hyvin syvällinen ja henkinen, koska minä, kavereiden kesken Vanis, tarkkailen tässä näitä tyyppejä, joiden kanssa joudun asumaan ja esitän todella todella syvällisiä tulkintoja heistä ja tästä ajasta.

Sanoin Emolle suorat sanat ja kielsin häntä käymästä täällä. Ja sanoinkin sen sitten niin suoraan ja selvästi, että ei pitäisi olla enää mitään epäselvyyttä siitä, onko tämän minun vai onko tämä Emon blogi. Emo aneli ja pyysi, että eikö hän nyt silloin tällöin voisi tänne ihan pienesti vaan kirjoittaa ja ihan muutaman kuvan laittaa? Ei kuulema halua omaa blogia perustaa, kun ei osaa. Sanoi, ettei kirjoittele mitään kamaluuksia ja mitään peppukuvia ei ainakaan tänne laita.
Mutta Emosta ei aina tiedä, mitä suustaan päästää ja se kaikki voi hyvinkin päätyä tänne alentamaan Minun blogini tasoa. Ja enhän minä mitenkään ehdi olla koko ajan kyttäämässä, missä se menee ja mitä tekee...

Meillä ei ole koskaan ollut näin isoa Riitaa. Emo möksähti ja vilahti keittiöön valmistamaan perheelleen jotain nopeaa, helppoa ja ei-minkään-makuista ruokaa. Sen ulkonäkö vaihtelee, mutta maun lisää kukin syöjä itse.

Tuntuu vähän pahalta Emon puolesta, mutta kyllä minullakin, Vaniksella, on oikeus omiin tunteisiini.
Ja tähän Blogiin.




Nukke "joulupallomiehien" ohjeen mukaan

Emon pienellä kummityttösellä on pian synttärit ja nyt pitääkin olla ripeä ja nopea, että ehtii saada lahjan ajoissa valmiiksi. Onneksi on tämä kirja ja kaikki tarpeellinen hommattuna jo aikapäiviä sitten, ei muuta kuin tuumasta toimeen ja nuken jalka alulle.

Ja oikeastaan pitäisi tehdä näitä kaksi, koska kukapa sitä yksikseen haluaa leikkiä, joten kummitytön siskolle myös oma:)

Täytyy kyllä todeta, että näin pienen jalan neulominen on hirmuisen hidasta ja käy kipeästi sormiin. Varsinkin kun yrittää tehdä jämäkkää neulosta, ettei täytteet pursuile ulos.
Tässä samassa ajassa olisi varmasti neulonut pitkästi normikokoista sukkaa. Mutta katsotaan, miten tämä edistyy...


Ehdin tänään (6.4.) jatkaa vain hieman, mutta nyt on toinen jalka valmis. Tätä on todella mukava neuloa ja jalka täytetään sitä mukaan, kuin valmista pötköä tulee:)

Jalat yhdistettynä toisiinsa ja hyvä minä, molemmat jalkaterät osoittavat samaan suuntaan :)
Mietin hetken, olisinko neulonut nukelle jalkojen yhdistämisvaiheessa pikkarit, mutta ajatus siitä, että tämä nukke pitäisi aina ja aina samoja pikkareita, ei kuulosta kivalta. Nukesta tulee siis täysin nude. 
Ja jaloilla on sitten pituutta, ei ole mikään perisuomalainen persjalka tämä.
Lankalauantain näpertelyä -> nukke päätä vaille valmis.

Pään väkerrystä. Nenä, silmän aukot ja irtosilmä, joka kiinnitetään paikoilleen.
Nukke valmistui 2. pääsiäispäivänä. Silmien teko oli todella vaikeaa, eikä varsipisto todellakaan ole minun juttuni. Mutta tämän parempaan en pysty (vaikka mietin, puranko vielä suun ja teen uudestaan). Seuraavaksi teen tälle vielä mekon ja ehtinee ajoissa synttärilahjaksi:)

Helmiina-neiti on nyt valmis ja puettuna uuteen leninkiin

Päivänsini pingertää pintaan

Emo kylvi aprillipäivänä sinistä ja valkoista päivänsineä, keltaista ja valkoista mustasilmäsusannaa, valkoista kuuköynnöstä ja purppuraa aitoelämänlankaa. Neljä päivää ja päivänsinet pingertävät jo pintaan.
Seuraavaksi pitää ottaa talvehtimassa olleet pelargoniat pois autotallista, vaihtaa mullat ja tuoda sisälle kasvamaan. Ihan vain Elmerin iloksi:)
Aikanaan nämä kaikki päätyvät toivon mukaan kesäolohuoneeseen eli parvekkeelle kasvamaan, paitsi jos taimikasvatus epäonnistuu, niinkin voi käydä...

Liki kuukaudessa ovat venähtäneet tähän mittaan

Puikoilla nyt ja sieltä viimeiseksi valmistuneet

Pitkästä aikaa lapanen ja kirjoneule puikoilla. Lanka Novita Nalle Taika/ sininen ja Wool/ musta. Musta väri tuo hienosti sinisen sävyt esiin. 48 silmukalla juuri sopiva Emon käteen, ei pyöri eikä hyöri.Ja ensimmäistä kertaa ikinä intialainen peukalo ja tästä eteenpäin ei muunlaisia tarvitse tehdä, sillä lapanen istuu todella hyvin käteen! Tämä peukalokiila ohjaa peukalon oikeaan asentoon. Varsin kätevää, jos sattuu olemaan peukalo keskellä kämmentä...
Emo ei ole ihan tyytyväinen työn jälkeen, mutta lapasta oli muuten mukava neuloa. Tämän lapasen kaveri pitää vielä saattaa loppuun.



Puikoilla pitkähkö hupputakki kaksinkertaisesta Drops Fabelista. Takakappale ja toinen etukappale valmiit, muuten kovin kesken. Harvemmin nämä itsestään valmistuvat, joten pitää heilutella puikkoja urakalla, jos meinaa saada takin päälle vaikkapa toukokuussa...



Nämä sukat tehty hiihtolomalla, kun ajeltiin autolla sinne ja tänne ja piti saada käsille töitä. Lankana Novita 7 veljestä Polkka. Perussukat syntyvät nopeasti, puikoilla 48 silmukkaa. Sukkiin ei ole yritetty saada samanlaisia raidoituksia, eikä niistä sitten sellaiset tulleetkaan. Ihana väri ja mainiot kotisukat Emolle:)



Vanuttunut Villasukka esittäytyy



Olen Vanuttunut Villasukka, enkä vain kerran, vaan hyvästi ja monta kertaa...
Kaikki alkoi siitä, kun tämän talon Emo pesi minut, miehen sukan, pesukoneessa muiden tavissukkien kanssa. Niin, minähän en siis ole mikään tekokuitusekoitesukka, vaan minäpä se olenkin Ihan Oikeasta Villalangasta kudottu Oikea Villasukka. Niin, arvaatte jo varmaankin, että minä vanutuin ja kutistuin pieneksi naisen sukaksi. Mutta siitäkös Emo riemastui, koska nyt minä en sopinut enää Miehen jalkaan ja hän sai minut ihan itselleen. Mies ei taas tästä kovinkaan tykännyt, vaan väitti Emon pesseen minut tarkoituksella koneessa, jotta saisi minut omaksi. Mutta ei kai Emo sellaista tekisi, ei ei ja ei... tai... Tiedättekös, minusta on mukavampi olla naisen jalassa kuin miehen. Paremmat työolot, you know...

Niin, minua on nyt vähemmän kuin ennen, mutta minäpä poika olenkin nyt paksumpi ja vieläkin lämpimämpi. Ja kun pakkanen oikein nakertaa varpaita tai tarvitaan oikeat varusteet, niin sepä olenkin minä, joka pääsen tositoimiin! Minut haetaan lipastosta ja se olen minä, joka pääsen huopatossuihin. Ja se olen minä, joka eheytän ulkosalla kylmettyneet jalat. Niin, minä olen kiertänyt Saaren monta kertaa ja kuunnellut Emon aatoksia. Mutta en tänä vuonna, sillä tänä vuonna ei ole ollut oikeaa talvea. Ei edes täällä, enempi pohjoisessa kuin etelässä.

Emolla on aina vähintään yksi sukkapari työn alla. Hän on sitä mieltä, että ei mikään ole niin rentouttavaa kuin villasukan neulominen. Paitsi ehkä metsässä samoilu. Tai puutarhassa tonkiminen.
Ja pitäähän villasukkia olla iso kasa, koska kotona ei voi olla ilman villasukkia, ei päivin, eikä varsinkaan öin. Se on oikeastaan ihan mukavaa, on paljon villasukkakavereita, vaikka ovatkin vähän eri rotua kuin minä. Jotkut villasukat ovat päässeet ihan ulkomaan lomille, kovasti ovat olevinaan ja muka parempia kuin muut.

Minua Emo ei ole itse kutonut, luulenpa, että Anoppi teki minut Miehelle eli Elmerille kuten Emo miestään kutsuu.  Mutta nyt minut on siis vähän niinkuin kaapattu, mistä olen siis kovin iloinen, sanoinhan sen jo?

Emolla ja Elmerillä on kaksi Poikasta. Joskus Emo kutsuu heitä aivan syystä nimillä Kieku ja Kaiku. Niin, he ovat vielä melko pieniä poikia, tokalla ja eskarissa. En pidä siitä, miten pienempi pirulainen joskus potkaisee minua, kun olen unohtunut lattialle lojumaan. Mutta Emon ja Elmerin mielestä Poikaset ovat aivan mahtavia ja he ovat onnellisia, että juuri nämä kaksi päättivät syntyä heidän perheeseen.

Olemme Emon kanssa vähän samanlaisia, koska Emostakin tuntuu monesti, että hän on aivan kuin minä, Vanuttunut Villasukka. Emolla on koko ajan niin paljon puuhaa. Hänellä on Työ, on Työmatkat, on Poikasten viemiset ja tuomiset. Kaikki tuo aiheuttaa kiirettä ja hirmuista ajelua varsinkin silloin, kun Elmeri on pakannut kapsäkin ja lähtenyt Työreissulle, Emon mielestä turhan usein.
Ja kotona on harrastuksia häiritseviä, pakollisia ja hirveän ikäviä ja tylsiä Kotitöitä. Ja niitä on lisäksi aivan liikaa! Emo väittää, että suurimmat syylliset tuohon ovat Elmeri sekä Poikaset. Mutta Elmeri puolustautuu sanomalla, että myöhäistä katua, me miehet x3 ollaan nyt tässä. Onko tuo nyt muka joku oikea ja hyvä puolustus?

Emo on hirmuinen lankahamsteri. Ja kyllä! Niitä lankoja on paljon! Olen huomannut, miten Emo vaivihkaa vie ja piilottelee lankalaatikoita varastoon. Mutta joskus Elmeri siltikin löytää ne ja huudahtaa epäuskoisena, että onko sinulla niitä lankoja täälläkin?!? No, mitäpä tuota nyt kysymään, kun silmät sen jo kertovat? Tämä ei olisi ongelma, jos Emolla olisi Oma Lankakauppa. Niin, se on hänen kaikista salaisin haaveensa.

On myös yksi asia, joka tapahtuu joka kevät:  Elmeri huudahtaa, että nytkö se taas alkaa?!? Mikä alkaa? No, eipä muu kuin se, että ympäri taloa ilmestyy kaikenlaista purnukkaa, joista alkaa puskea vihreää. Mitäpä tuotakaan enää ihmettelemään, pitäisihän tuo olla tuttua jo edellisiltä vuosilta?
Purnukoita on viime vuosina ollut vähemmän kuin ennen. Tämä johtuu siitä, että Emo on luovuttanut ja heittänyt kaikenlaiset kokeilut pois. Ilmastolliset olosuhteet kun kertakaikkiaan ovat tämmöiset täällä enempi pohjoisessa kuin etelässä. Emo haaveilee paremmista olosuhteista. Se on hänen toinen salainen haaveensa.

Joka kevät ja syksy Emo häipyy pitkiksi ajoiksi metsään, eikä haluaisi tulla ollenkaan pois. Se on tässä aivan lähellä. Emolla pitää aina olla Metsä kivenheiton päässä, sillä hän rakastaa sitä! Mutta Emo ei rakasta itikoita eikä mäkäräisiä, joten keskikesällä Emoa ei metsässä juuri näy. Paitsi poimimassa marjoja. Niin, siitä Emo jostain syystä pitää myös todella paljon. Ja varsinkin mökillä on paljon hyviä, mutta tietenkin huippusalaisia vattu-, mustikka- ja puolukkapaikkoja.

Niin, tämmöinen tämä minun perheeni on. Nyt toivon vaan, että Emo tekisi kaikki keskeneräiset käsityöt pois. Miksi pitää hurahtaa koukkuamiseen, ristipistoihin, virkkaukseen ja muuhun, kun kumminkin vain enimmäkseen neuloo sitä ja tätä ja tuota? Jos minä olisin Emo, niin tekisin ensin yhden valmiiksi ja sitten aloittaisin uuden. Mutta Emo ei ole järkevä eikä puheitani kuuntele. Haluaa elää ja olla sellainen kuin on ja kuunnella Omaa Sydäntään? Mitä siitäkin muka tulee, kysyn vaan?