Huh, tätä loppuvuotta & ehdotuksia Neulebingo 2026 -ruutuihin vastaanotetaan

Puikot ovat taukoilleet marras-joulukuun (mutta eilen innostuin pitkästä aikaa taas neulomaan). Minuun iski marraskuun alussa sellainen tauti, ettei tehnyt mieli katsoakaan puikkoihin päin, hyvä kun muutenkaan selvisi päivästä toiseen. 

Kaikki alkoi lokakuun lopulla, kun minulla kipeytyi yksi hammas ylhäällä takana. Nohevana laitoin ajanvarauspalveluun viestiä, kuinka hammas on niin kipeä, ettei purra kärsi, ja pistelen buranaa poskeen, että pärjäilen päivästä toiseen. Ajattelin, että heti seuraavana päivänä pääsisin hammaslääkäriin, ja kivuista pois. Mutta ei, eipä tietenkään: Minulle vastattiin, että minun pitää soittaa sinne, että voivat arvioida tilanteeni kiireellisyyden. Olin ihan että, mitä?!? Meni pari päivää, ja satuin puraisemaan hampaalla jotain, ja sehän otti ja halkesi, palaset vain heiluivat suussa. Tässä kohtaa soitin, ja sain ajan samalle päivälle. Ja hampaalle ei ollut enää mitään tehtävissä, ei muuta kuin suusta pois kuleksimasta, ja naama turtana potemaan kipua. Ja, se hammaslääkäri köhi kuivaa pikku yskää...

Ja niin köhin minäkin, parin päivän päästä. Ja tuli kaikenlaista särkyä, ja kuumetta, ja kurkkukipua. Ja nenä oli tukossa, vaan ei nuhaa. Ja, sitten alkoi se ihan sairaan kova ja limainen yskä, ja tuntui, ettei happi riitä. Ja sitä kesti neljä viikkoa, ennen kuin alkoi vähän helpottaa. Yskin vieläkin limaa, mutta kipeä en enää ole. 

Ja, koska olen tällainen paukapää, niin arkea suoritin normaalisti, töitä ja kotiorjan hommia. Ja koiralenkkejä, paitsi pari kertaa jätin väliin, kun olin liian kipeä. Mutta neulominen ei tosiaan käynyt enää mielessä.

Haaveilla kuitenkin jaksoin, nimittäin toisesta koirasta, Muffille kaveriksi toinen samanmoinen. Sellaisen olin jo aiemmin, syys-lokakuun vaihteessa laittanut tilaukseen. Ja, sattui niin ihanasti, että mieluiseen pentueeseen syntyi paljon pentuja, ja tyttöjäkin, joten haaveeni toteutui sitten loppuviimein melko nopeasti, eikä tarvinnut pitkään odotella pentua kotiin. 

Mutta, ennenkuin saimme pennun, niin yksi perheenjäsenen muutti kotoa pois: Vanhin Poikanen sai viimein opiskelijakämpän, ja muutti joulukuun alussa sinne. Hän pääsi aivan uuteen opiskelija-asuntoon, ja juuri sellaiseen yksiöön, jota hänelle aivan ääneen toivoin, kun keväällä asuntoja katselimme. Aidosti sydämestä tulleisiin toiveisiin vastataan, ainakin nyt kävi niin. Poikasen muutto oli toki odotettavissa, ja olen siitä iloinen, että järjestyi lopulta, koska kulki kotoa käsin linja-autolla Tampereella, ja se oli raskasta, pelkästään matkoihin meni 3 h päivässä. Mutta, samalla olin muuton jälkeen hetken mieli maassa, ikävöin. Varsinkin iltaisin tuntui oudolta, kun ulko-ovi ei enää paukahtanut saranoiltaan kiinni. Se oli ääni, joka yleensä kuului myöhään, kun Poikanen tuli ulkorakennuksesta sisään hakemaan pientä purtavaa, ja sitten meni takaisin, kädet täynnä, ja paukautti jalallaan oven kiinni. Silloin aikanaan aina kiristelin hampaita, että pitääkö se ovi aina paukauttaa täysillä kiinni. Ja, sitten kaipasinkin juuri sitä ääntä. Ihan hullua.

Mutta, kun yksi jäsen muuttaa pois, niin toinen tilalle: Haimme pennun itsenäisyyspäivänä kotiin. Se oli taas Muffille pienoinen järkytys. Muffi tykkää toisista koirista yli kaiken, mutta oli pienen pennun laskeutuessa omaan kotiinsa aivan ihmeissään. Nuuhkutteli pennun hyvästi, pyöri ja hyöri ympärillään. Loputtomasti.

Kehrä on ollut meillä nyt kolme viikkoa, hän on 10-viikkoinen todella reipas ja rohkea viipottaja. Mutta, koska meillä on nyt kaksi koiraa, niin meillä on myös melkoinen ralli päällä aamusta iltaan. On pissa-kakkarallia. Ja, on Muffin ja Kehrän välistä kanssakäymistä pienemmästä nujuamisesta isompaan ralliin. Kehrä mieluusti tarraa Muffin kuonoon tai korviin terävillä piraijan hampaillaan, ja Muffi leikissä mukana. Välillä pitää viheltää peli poikki, ja rauhoittaa kaverukset, mennä lattialle heidän väliinsä istumaan. Jolloin Kehrä kömpii syliini, ja Muffi minun viereeni makaamaan. Sitten hieman rapsulia molemmille, ja alkavat pusutella (nuolla) toisiaan. 

Mielenkiintoista on seurata koirien välisen suhteen kehitystä, ja on tämä itsellekin ihan uusi tilanne, kun on yhden koiran sijasta kaksi. Ja, totisesti yhden pennun kanssa oli paljon helpompaa kuin pennun, sekä aikuisen hyvin leikkisän Muffin kanssa. Koirien kokoero on melkoinen. Ja, Muffi on tottunut olemaan minun pikkuinen lellikki, ja mieluusti omistaisi minut yksinään. On ollut melkoista myllerrystä, kun kuviot menivät uusiksi uuden tulokkaan myötä. 

Mutta, siinäpä syy, miksi joulukuussa en ole neulonut, paitsi eilen aloin neuloa yksiä lapasia, kun pitkästä aikaa alkoi tuntua siltä, että pitää saada neuloa. Ja, rentojen jouluvapaiden aikana on saanut kuitattua univelkaa ja väsymystä, tuntuu, että taas jaksaa painaa menemään. Ja, on ollut mukavaa, kun perhe ollut kasassa taas, vanhinkin Poikanen viihtyi reilun viikon kotosalla, palasi opiskelijakämppäänsä vasta eilen. Oman hyvinvointini kannalta eniten vaikutusta on sillä, että pääsee tähän pimeään aikaan päivällä lenkille, valoisaan aikaan. Yritän aina viikonloppuisin käydä metsässä Muffin kanssa, sillä metsää parempaa paikkaa ei vain ole. Nyt joulun aikaan samaiseen tarjoutui mahdollisuus useana päivänä, mitä juhlaa! Arkisin tuppaa olemaan aina pimeää, kun on pidemmän koiralenkin aika Muffin kanssa. Pieniä nopeita hyppelyjä tehdään tietysti pihalla tämän tästä, kun opetamme Kehrää sisäsiistiksi. 

Vuoden 2025 Neulebingon ruudut täyttelin sen mukaan, mitä tämän vuoden aikana on tullut tehtyä (=katkoviivaiset punakirjaimiset ruudut kuvassa). Päätin myös, että samainen bingo saa jatkua myös ensi vuonna. Ne ruudut, jotka jäivät tänä vuonna tekemättä, yrittävät tulla tehdyiksi ensi vuonna. Ja, ne ruudut, jotka tein, tarvitsevat uuden sisällön ensi vuodelle. 

Kertokaa siis minulle, mitä ruutuihin ensi vuodelle laitetaan? Tarvitsen 16 ehdotusta..? Olisi kiva joskus päästä huutamaan BINGO! Tänä vuonna sitä ei tapahtunut, ehkä ensi vuonna..?

Mitä laitetaan vuoden 2026 Neulebingoon, tyhjiin ruutuihin?

Kuusihaaste

Rymysin eilen vaatehuoneessa, ja koitin löytää uimapukuani. Löysinkin kaksi virttynyttä ja vanhaa, mutta en sitä, jonka viime kesänä hommasin. Piti käydä ostamassa aivan uusi, sillä yleisellä uimarannalla ei kestä nakusillaan pulahdella. Nakkasin talviturkin illalla pois, karvalakki meni samalla sukelluksella. Veden lämpötila oli 21-asteinen. Kylläpä olen kova mimmi, jo heinäkuun puolivälissä jäi talviturkki. Sanottakoon, että perheen toinen naispuolinen on käynyt vetämässä pommihyppyjä jo ties kuinka kauan, ja minä olen tyytynyt katselemaan sivusta. Mutta, uimisesta tuli minulle heti "tapa": Aamusella piti käydä myös pulahtamassa, aamulenkin jälkeen. Laitetaan tähän kuva uintipaikasta, kuvaa ei tosin ole otettu tänään, vaan joskus viime vuonna...

Ja juttu vain rönsyilee, ei mennä vielä itse asiaan, tämäkin pitää kertoa: Löysin vaatehuoneesta myös kolme pussillista lankaa, vaikka luulin keränneeni kaikki kokona olleet langat omaan huoneeseeni. Vaatehuoneessa lymysi vielä 1 kg valkoista Pirtin kehräämön karstalankaa, 900 g valkoista Wonder Woolia ja 15 kerää Viking Garnin Eco Highland Wool -lankoja sekalaisissa väreissä. Muistan varanneeni kaksi ensiksi mainittua joihinkin villapaitaprojekteihin, ja viimeiset lapasiin. Langat on nyt hyllytetty kotipesään. 

Vaatehuoneesta löytyi myös kassi, jossa oli 6 erilaista neulelehteä, varmaan muuttohötäkässä olin ne survonut johonkin kassiin, ja kassi päätyi vaatehuoneeseen. Ja, nyt ollaan tämän postauksen ytimessä. Koska olen hyvä keksimään itselleni haasteita, ja huono niitä toteuttamaan. Niin, tässäpä tulee taas yksi sellainen:

Ota summassa 6 erilaista käsityölehteä. Toteuta jokaisesta lehdestä yksi juttu, ohjeen mukaan. Eli niin hyvin kuin pystyt ja kykenet ohjetta noudattamaan. Mikä tarkoittaa sitä, että saa soveltaa. Ja: Materiaalit pitää löytyä kotoa. Ja: Toteutus siinä järjestyksessä kuin lehdet ovat pinossaan.  #kuusihaaste     🌲 ei tarkoita puuta 🌲

Tämä haaste ihan vain siksi, että minulla on vinot pinot neulelehtiä, ja juuri koskaan en niistä mitään tee. Jos tällainen haaste sytyttää sinuakin, niin mukaan vain.

Katsellaanpa siis pinon päällimmäisen lehden sisältöä. Lehti on Kauneimmat Käsityöt 5/2020 eli viitisen vuotta vanha lehti, joka pitää sisällään nämä mallit:

Lehdessä on todella paljon mielenkiintoisia, toteutettavissa olevia, malleja. Jos haluan päästä helpolla, niin tekaisen jonkun näistä: 

Sen sijaan, jos haluan pinnistellä enemmän, niin kaikki nämä ovat todella mielenkiintoisia. Luulenpa, että olen aikoinaan laittanut lehden "sivuun" siksi, että kiinnostuin kietaisujakusta. Muistan etsineeni siihen verkkokaupasta lankojakin, vaikkakaan en tuolloin tilannut.

En tiedä vielä, mihin malliin tartun, riippuu myös siitä, menenkö tässä kohtaa siitä, missä aita on matalin, vain otanko isomman jutun työn alle.

Aamulla kuuden jälkeen aurinko mollotti jo näin korkealla, lämmintä oli karvatytöllä, ja minulla myös.

Touko-kesäkuun fiilikset

Elämässä on ollut surua: Isä nukkui toukokuussa pois, siirtyi pilven päälle tarkkailemaan tämän maailman menoa. Isä eli pitkän elämän, liki 87 vuotta, nyt oli hänen aikansa mennä. Hänen sielunsa oli kaunis, joten kaikki, mitä hänestä sanoisi, tuntuisi olevan liian vähän, vaatisi pitkän esseen, ja olisi sittenkin vajaa. Joten en lähde purkamaan sitä tässä blogissani. Meillä on muistot, hän on mukanamme aina <3 

Olen työstänyt surua koiran kanssa luonnossa, sekä tekemisen kautta: Olen uurastanut pihalla, siivonnut ja järjestellyt kotia. Ja, koska elämä on elämää, niin siihen ei kuulu pelkkää surua, vaan myös ilon aiheita. Niitä haluan nyt nostaa esiin.

Ensinnäkin keskimmäinen ja nuorimmainen lapsukainen saivat kouluvuoden hienosti niitattua maaliin. Molemmat hoisivat koulua itsenäisesti, hyvin vähän on Äidin tarvinnut neuvoa, ja tuosta on syksyllä hyvä jatkaa. Toki nuorimmainen pitää muistaa herätellä kouluun, ja aamupalapalvelu kuuluu luonnollisesti luontaisetuihin. Ja se ruokamäärä, joka kaupasta kädet venyen kannetaan kotiin, on valtava. Mutta tuon vaivan tuloksen voi nähdä lapsista, molemmat ovat venyneet pituutta, ei mene kauan, että nuorinkin huristaa minusta ohi, ja olen sitten perheen neulovainen kääpiö. 

Meidän lutunen Keskimmäinen täytti 18, joten perheessä on enää yksi alaikäinen. Vaikka Äidin lapsiahan he ovat kaikki kolme, aina ja ikuisesti.

Vanhin Poikanen sai intin hienosti suoritettua, ja tuli takaisin kotiin. Kaiken oppimansa hän oli kuulema oppinut jo puolessa vuodessa, mutta kertaus on opintojen äiti, niinhän sitä sanotaan. Liki vuosi on pitkä aika, mutta onneksi nykyarmeijassa ollaan lomilla liki joka viikonloppu. Sekin on hyvä asia, ettei Poikanen enää kanna armeijasta meille kaikenmaailman tauteja, ja pysyisimme jatkossa terveinä. Koputan puuta. Syksyllä on suuntana Tampere ja opinnot, mutta sitä ennen on aikaa ottaa rennosti. Toki en malta olla huudahtamatta välillä "Huomio!", ihan vain nähdäkseni, reagoiko Poikanen siihen vielä, kun on kuunnellut sitä vuoden. Kyllä reagoi.

Minun ja Miehen työelämissä, tahoillamme, puhaltavat uudet, haasteellisemmat, kuviot. Olemme molemmat erittäin positiivisella vireellä töiden suhteen. Ja minusta tuntuu, että viimeinkin minulle tulee todellinen tunnustus menneistä vuosista, ja samalla kiitollisuus siitä, että minuun uskotaan ja luotetaan. Tekemistä tulee olemaan paljon, mutta se on vain hyvä asia, kunhan perhe-elämä, työ & vapaa-aika pysyvät balanssissa. 

Ja, nyt ihan kauhean huippuhyvä uutinen: Siirsimme Poikasen omaan rauhaan, piharakennuksen huoneeseen. Mikä tarkoittaa sitä, että minulla on viimein, 6 vuoden odottelun jälkeen, Oma Huone! 6 vuotta on pitkä aika olla ilman omaa harrasteluhuonetta, varsinkin, kun harrastukseen liittyy paljon lankakeräsiä... 

Oman huoneen järjestelyyn on kulunut paljon aikaa, useampi päivä, ja arki-illat lisäksi. Keräsin tähän huoneeseen kaikki ympäri taloa olevat lankajemmani, ne on nyt vain täällä. Paitsi, että onhan niitä varastossa ihan hurumykke lisää, mutta eipä mennä nyt siihen... Eli täällä sitä nyt kökötetään, vaikkakin hieman lisäsisustusta tämä vielä kaipailee, esimerkiksi jonkun kivan maton. Ja olisi täällä tilaa myös nojatuolille ja rahille.

Huone on talon pienin, mutta koska huonekorkeus on yli 260 cm, niin tämä tuntuu isommalta kuin onkaan. Laitoin toiselle sivustalle korkeita hyllyjä langoille ja neulekirjoille. (Romaanit eivät harmittavasti tänne mahdu, en tiedä, mihin huoneeseen ne mahtuisivat, ovat toistaiseksi varaston laatikoissa.) 

Yhteen mustaan laatikkoon menee yllättävän paljon lankaa. Ja pussitin avohyllyillä olevat langat, jotta ne eivät keräisi pölyä tuossa marinoituessaan.

 

Toisella sivulla on 60 litraisia muovilaatikoita. Pitääköhän tässä siis siirtyä lankamäärän mittauksessa tilavuusmittoihin, ei enää painoihin? Että kuinka monta litraa minulla on lankaa..? Vai ilmaisisinko määrän kuutioissa :D Kumminkin, noissa laatikoissa on tällä hetkellä alpakka- ja merinolankoja, sekä nallukoita ja veikkoja. 

 

Yhteen hyllyyn sijoitin käsityötarvikkeet, sekä rakentelin pienen pöydän, jossa voin mittailla töitäni. Tämä tila on käsityökaaoksen ylläpitoa varten, ettei se levittäytyisi viereiselle tietokonepöydälle. 

 

Ikkunasta näkyy mitä kaunein maisema ilta-auringon suuntaan. Tämä on minun uusi sielunmaisema, ja varmaan täälläkin ala postailla näkymiä tästä, eri vuorokauden ja vuodenaikoihin. Tosinpa tuo viereinen pöpelikkö on vielä rakentamaton tontti, joten siihen tulee jossain välissä talo. 

Meidän pieni piha alkaa näyttää jo pihalta, aika viihtyisältäkin sellaiselta. Vaikkakin pihaan liittyy yksi ei-meistä-riippuvainen haitta, mutta siihen en mene nyt tässä postauksessa, sillä olen päässyt niin positiiviseen vireeseen. Postaan haitasta täysilaidallisen myöhemmin, jos siihen edelleen on aihetta.

Ruusut ovat aloittamassa kukintaansa, oheen muutama kukkanen.

Ja lopuksi pitää tunnustaa lankaostokset. Siis minullahan meni koko alkutalvi ihan täydellisen hyvin, kunnes nyt repsahdin. Mutta, kaikki langat mahtuvat minun uuteen huoneeseen, joten ostokset eivät voi olla kauhean huono asia? Lisäksi puolet kuvan langoista on ostettu alesta, joten siitäkin saan varmaan jotain pisteitä... Ja, olen alkanut tehdä violetista Hehkusta jo Tyttöselle villatakkia, jonka materiaalikulut ovat siis vaivaiset 5€. Eli annetaanhan minulle siunaus näistä, kunhan en kovasti repsahtele, jatkossa..?

Lomaa ja arkea

Kesä ja loma kului nopeasti, nyt ollaan jo elokuussa, ja ensimmäinen työviikko takana päin. Tällä viikolla on pitänyt taas mukautua työrytmiin, mutta arki alkaa todella jauhaa vasta ensi viikolla, kun koululaisetkin lähtevät kouluihinsa.

Ensimmäinen työpäivä loman jälkeen loppui ihan överinauruihin, kun kävimme tuossa vieressä, Apian kesäteatterilla, kuuntelemassa Ismo Leikolan jorinoita. Tästä on tullut meille jo perinne: Aina mennään, kun hän saapuu tänne. Tällä viikolla pääsin käymään myös yhden Miehen tuttavan kotosalla, yli 140-vuotiaassa kartanossa. Ai, että, menin liki sanattomaksi, niin ihana paikka oli! Nykytalot eivät ole kyllä mitään tuollaisten yli satavuotiaiden rinnalla. Ja varsinkin, kun tuo kartano oli pidetty hyvässä kunnossa, ei oltu päästetty rapistumaan.

Palatakseni vielä lomaan: Sillä välin, kun minä, lapset ja Muffi mökkeilimme, oli mies laittanut kotosalla hösseliksi. Ja, kun palasimme, oli piha aivan uudessa kuosissaan! Tänne oli tuotu täyttömaata, jotain sorantapaista höttöä, ja multaa. Eli pihamme oli siistiytynyt ja saanut sellaisen muodon kuin pitikin. Minun kannaltani tämä kaikki tapahtui aivan automaagisesti, taikuutta. Miehellä oli ollut joku pieni kaivinkone, jolla oli huristellut menemään, pitkin pihaa. 

Ryhdyimmekin sitten heti nurmikonkylvöhommiin, kylvimme kolme isoa pussillista siemeniä. Heti tämän jälkeen ylitse pyyhkäisi aivan jäätävä ukkosrintama, vettä tuli kuin tuhannesta saavista. Mietimme jo, että noinkohan siemenet menivät puroina muille maille, mutta ei, ruoho lähti melko hyvin kasvuun. Ja sadetta on todella tullut sen jälkeenkin, ihan ryöpsyinä. Ei olisi onnistunut nurmikon kasvatus alkukesästä, kun täällä oli viikko viikon perään aivan sateetonta. Vaikka hieman epäilytti nyttenkin, kun pihalla alkoi viihtyä suuria varpusparvia, jotka tulivat porukalla meille syömään. Nurmikon kasvuunlähtö otti 5 päivää, melko nopsa juttu.

Olen päässyt laittamaan myös muita istutuksia, vaikkakin varsinaiset kukkapenkit perustan ensi kesänä. Meidän pitää istuttaa kaavan mukaisia ruusupensaita tien varteen, siihen tulevan aidan viereen. Laitoimme aiemmin jo muutaman pensaan kasvamaan, ja nyt istutin 6 lisää, ja sisäpihan puolellekin 5 puskaa. Kävin kahdella eri puutarhalla hakemassa pensaita. Ensimmäinen satsi maksoi 3x niin paljon kuin jälkimmäinen, joten päätin, että jatkossa suuntaan aina tuolle edullisemmalle puutarhalle. Hintavammat ruusut olin ostovaiheessa aikonut tien varteen, mutta päätinkin laittaa ne sisäpihalle, sillä ovat niin kauniita, että näen niitä siellä itse enemmän. Olen ristinyt ne luxus-ruusuikseni. Alla muutama kuva niistä ruusuista, jotka ovat vielä näin loppukesästä jaksaneet kukkia. Muiden kukintaa joutunen odottamaan ensi kesään.

Bourbonruusu Louise Odier

Postillion                                                Westerland (ihana tuoksu)

John Cabot (köynnösruusu)                  Tarhakurtturuusu Lac Majeau

Muuta pihan kukintaa:

Kävimme myös kesälomalla Hämeenlinnassa, jossa en ole koskaan aiemmin käynyt. Hämeenlinna on tosi sokkeloinen, täynnä kapeita käytäviä, jyrkkiä portaita, pieniä huoneita. Siellä jos alkaisi piilosille, niin varmasti puolet leikkijöistä jäisi ikiajoiksi löytämättä. Kummasti tuli kuvattua noita pieniä akkunoita, valoa on ollut niukasti tarjolla. Miten siellä ihmisparat ovat nähneet edes neuloa :D

Ennen linnakierrosta nautimme pullakahvit ulkosalla. Hieman nauratti seinällä oleva kyltti, joka kielsi kivillä ja seinillä kiipeilyn. Ei tullut itselleni hetikään mieleen lähteä kiikkumaan seiniä pitkin ylös. Mutta, jollain toisella oli vissiinkin tullut, ja tuumasta toimeen, muutenhan sitä kylttiä ei ehkä olisi siihen laitettu. 

En ole varmaan vielä kehaissut, joten kehaisempa nytten: Täällä Valkeakoskellahan on nyt todella upea vierasvenesatama. Siis, aivan viimeisen päälle hieno, tuohon kelpaa rantautua ja viipyä! Meillä itsellämme ei tosin ole minkäänlaista paattia täällä, millä liplatella satamaan.

Kävimme myös eräänä päivänä Voipaalassa kahvilla. Muffi keräsi kehuja, sekä arvuutteluja, minkä rotuinen hän on. 

Ja loman lopetimme Miehen kanssa samoin kuin aloitimmekin: kannullinen sangriaa. Kyytipojaksi otimme vuohenjuustosalaatit. Mikäs oli istuskellessa rantaravintolassa, leppoisassa ja lämpimässä kesäillassa.

Siispä, oikeinkin mukava loma oli tällä kertaa: leppoisaa puuhastelua, uimista, pieniä retkiä, lenkkejä... ja kaikki yleensä fiiliksen ja ilmojen mukaan, ei mitään aikataulutettua toimintaa. Luulisi, että nyt on latauduttu, ja taas jaksaa painaa arkea menemään.

Seuraavalla kerralla esittelen Alfama-laukun, se on melkein valmis.