Touko-kesäkuun fiilikset

Elämässä on ollut surua: Isä nukkui toukokuussa pois, siirtyi pilven päälle tarkkailemaan tämän maailman menoa. Isä eli pitkän elämän, liki 87 vuotta, nyt oli hänen aikansa mennä. Hänen sielunsa oli kaunis, joten kaikki, mitä hänestä sanoisi, tuntuisi olevan liian vähän, vaatisi pitkän esseen, ja olisi sittenkin vajaa. Joten en lähde purkamaan sitä tässä blogissani. Meillä on muistot, hän on mukanamme aina <3 

Olen työstänyt surua koiran kanssa luonnossa, sekä tekemisen kautta: Olen uurastanut pihalla, siivonnut ja järjestellyt kotia. Ja, koska elämä on elämää, niin siihen ei kuulu pelkkää surua, vaan myös ilon aiheita. Niitä haluan nyt nostaa esiin.

Ensinnäkin keskimmäinen ja nuorimmainen lapsukainen saivat kouluvuoden hienosti niitattua maaliin. Molemmat hoisivat koulua itsenäisesti, hyvin vähän on Äidin tarvinnut neuvoa, ja tuosta on syksyllä hyvä jatkaa. Toki nuorimmainen pitää muistaa herätellä kouluun, ja aamupalapalvelu kuuluu luonnollisesti luontaisetuihin. Ja se ruokamäärä, joka kaupasta kädet venyen kannetaan kotiin, on valtava. Mutta tuon vaivan tuloksen voi nähdä lapsista, molemmat ovat venyneet pituutta, ei mene kauan, että nuorinkin huristaa minusta ohi, ja olen sitten perheen neulovainen kääpiö. 

Meidän lutunen Keskimmäinen täytti 18, joten perheessä on enää yksi alaikäinen. Vaikka Äidin lapsiahan he ovat kaikki kolme, aina ja ikuisesti.

Vanhin Poikanen sai intin hienosti suoritettua, ja tuli takaisin kotiin. Kaiken oppimansa hän oli kuulema oppinut jo puolessa vuodessa, mutta kertaus on opintojen äiti, niinhän sitä sanotaan. Liki vuosi on pitkä aika, mutta onneksi nykyarmeijassa ollaan lomilla liki joka viikonloppu. Sekin on hyvä asia, ettei Poikanen enää kanna armeijasta meille kaikenmaailman tauteja, ja pysyisimme jatkossa terveinä. Koputan puuta. Syksyllä on suuntana Tampere ja opinnot, mutta sitä ennen on aikaa ottaa rennosti. Toki en malta olla huudahtamatta välillä "Huomio!", ihan vain nähdäkseni, reagoiko Poikanen siihen vielä, kun on kuunnellut sitä vuoden. Kyllä reagoi.

Minun ja Miehen työelämissä, tahoillamme, puhaltavat uudet, haasteellisemmat, kuviot. Olemme molemmat erittäin positiivisella vireellä töiden suhteen. Ja minusta tuntuu, että viimeinkin minulle tulee todellinen tunnustus menneistä vuosista, ja samalla kiitollisuus siitä, että minuun uskotaan ja luotetaan. Tekemistä tulee olemaan paljon, mutta se on vain hyvä asia, kunhan perhe-elämä, työ & vapaa-aika pysyvät balanssissa. 

Ja, nyt ihan kauhean huippuhyvä uutinen: Siirsimme Poikasen omaan rauhaan, piharakennuksen huoneeseen. Mikä tarkoittaa sitä, että minulla on viimein, 6 vuoden odottelun jälkeen, Oma Huone! 6 vuotta on pitkä aika olla ilman omaa harrasteluhuonetta, varsinkin, kun harrastukseen liittyy paljon lankakeräsiä... 

Oman huoneen järjestelyyn on kulunut paljon aikaa, useampi päivä, ja arki-illat lisäksi. Keräsin tähän huoneeseen kaikki ympäri taloa olevat lankajemmani, ne on nyt vain täällä. Paitsi, että onhan niitä varastossa ihan hurumykke lisää, mutta eipä mennä nyt siihen... Eli täällä sitä nyt kökötetään, vaikkakin hieman lisäsisustusta tämä vielä kaipailee, esimerkiksi jonkun kivan maton. Ja olisi täällä tilaa myös nojatuolille ja rahille.

Huone on talon pienin, mutta koska huonekorkeus on yli 260 cm, niin tämä tuntuu isommalta kuin onkaan. Laitoin toiselle sivustalle korkeita hyllyjä langoille ja neulekirjoille. (Romaanit eivät harmittavasti tänne mahdu, en tiedä, mihin huoneeseen ne mahtuisivat, ovat toistaiseksi varaston laatikoissa.) 

Yhteen mustaan laatikkoon menee yllättävän paljon lankaa. Ja pussitin avohyllyillä olevat langat, jotta ne eivät keräisi pölyä tuossa marinoituessaan.

 

Toisella sivulla on 60 litraisia muovilaatikoita. Pitääköhän tässä siis siirtyä lankamäärän mittauksessa tilavuusmittoihin, ei enää painoihin? Että kuinka monta litraa minulla on lankaa..? Vai ilmaisisinko määrän kuutioissa :D Kumminkin, noissa laatikoissa on tällä hetkellä alpakka- ja merinolankoja, sekä nallukoita ja veikkoja. 

 

Yhteen hyllyyn sijoitin käsityötarvikkeet, sekä rakentelin pienen pöydän, jossa voin mittailla töitäni. Tämä tila on käsityökaaoksen ylläpitoa varten, ettei se levittäytyisi viereiselle tietokonepöydälle. 

 

Ikkunasta näkyy mitä kaunein maisema ilta-auringon suuntaan. Tämä on minun uusi sielunmaisema, ja varmaan täälläkin ala postailla näkymiä tästä, eri vuorokauden ja vuodenaikoihin. Tosinpa tuo viereinen pöpelikkö on vielä rakentamaton tontti, joten siihen tulee jossain välissä talo. 

Meidän pieni piha alkaa näyttää jo pihalta, aika viihtyisältäkin sellaiselta. Vaikkakin pihaan liittyy yksi ei-meistä-riippuvainen haitta, mutta siihen en mene nyt tässä postauksessa, sillä olen päässyt niin positiiviseen vireeseen. Postaan haitasta täysilaidallisen myöhemmin, jos siihen edelleen on aihetta.

Ruusut ovat aloittamassa kukintaansa, oheen muutama kukkanen.

Ja lopuksi pitää tunnustaa lankaostokset. Siis minullahan meni koko alkutalvi ihan täydellisen hyvin, kunnes nyt repsahdin. Mutta, kaikki langat mahtuvat minun uuteen huoneeseen, joten ostokset eivät voi olla kauhean huono asia? Lisäksi puolet kuvan langoista on ostettu alesta, joten siitäkin saan varmaan jotain pisteitä... Ja, olen alkanut tehdä violetista Hehkusta jo Tyttöselle villatakkia, jonka materiaalikulut ovat siis vaivaiset 5€. Eli annetaanhan minulle siunaus näistä, kunhan en kovasti repsahtele, jatkossa..?

Elokuussa, muuton jälkeen

Viimeinen kuukausi on ollut niin vauhdikas, etten ole ehtinyt ajatellakaan neulomista, saatika, että tänne jotain tarinoita kirjoittelisin. Mutta nyt on elämä asettunut jo melko lailla raiteilleen, joten on aikaa käydä läpi viimeisen kuukauden tapahtumia ja neulekin on laitettu alulle. Heinäkuun kaksi viimeistä viikkoa olivat tiukkoja aikoja: Kävimme läpi ja pakkasimme liki kaiken tavaramme vain kahdessa viikossa. Meillä on vielä siellä tavaraa, joka pitää käydä läpi, mutta jotkut huoneet tyhjenivät kokonaan.

Ensimmäinen pakkausviikko ei ollut kovin tehokas, sillä tuolloin oli helleaalto ja kaikki tietävät, kuinka vähän kuumuudessa jaksaa ahertaa. Toisella viikolla olin minä taas töissä, joten illat sujuivat tavaraa läpi käyden. Onneksi miesväki oli päivisin tehokas ja kaikista tehokkaimpia tavaran lonijoita olivat Poikaset, joilla ei ollut mitään typeriä tunnesiteitä johonkin ihan höpöhöpötavaraan. Ja peukku Ikean muuttolaatikoille, ihan huippuja! Ja voimme käyttää ne uudestaan sitten, kun toivottavasti joskus saamme rakennettua tänne itsellemme uuden talon ja muutamme sinne.

Suuri talomme oli imenyt sisäänsä uskomattoman paljon tavaraa, jota emme enää oikeasti tarvinneet. Tuolloin kävi useasti mielessä, että miksi sitä pitääkin olla sellainen orava, joka tekee pahan päivän varastoja sinne ja tänne, nyt ne kaikki tulivat esiin ja ne oli käytävä läpi: Veimme säkkikaupalla vaatteita keräykseen ja kaatopaikalle myös. Osan annoimme/möimme pieneen hintaan FB-ryhmässä pois. Tiukka aikataulu teki meistä tehokkaita ja turha vatulointi jäi pois. Oli oikeastaan hyväkin, että oli kiire: Ajatukset olivat toiminnassa ja muuttoon liittyvään murehtimiseen ei ollut aikaa.

Yksi päätös syntyi ja tulen sen nyt aina muistamaan: En ikinä enää kerää samanlaista tavaramäärää, vaan tavara, joka ei oikeasti minua enää palvele, saa jatkaa elämäänsä muualla. Tähän on tietysti yksi poikkeus: langat. Nekin jouduin käymään läpi ja melkoisen osan annoin/myin pois. Siltikin sain niitä ujutettua uskomattoman paljon myös rekkaan. Lankamäärä oli jonkinlainen vitsailun aihe myös muuttomiesten joukossa, heistä tuntui, että kantoivat uuteen kotiin vain lankoja... Onneksi meillä on täällä iso varasto, johon langat saatoin sijoittaa. Mutta onhan näitä vieläkin liikaa, tähän palaan joskus myöhemmin...

Seuraavaksi minun pitäisi varmaan päivittää lankatilastoni edes jollain lailla ajan tasalle. Pieni ongelma on se, etten pitänyt kirjaa siitä, kuinka monta kg lankoja milloinkin möin/annoin pois. Mutta joku päivä koitan laittaa Lankakaaoksen seuranta -sivun mutulla kohdilleen, jotain kuvia on myydyistä/lahjoitetuista langoista kuitenkin olemassa. Ikeassa on suuria kannellisia muovilaatikoita, jotka ovat aivan huippuja lankojen säilytykseen: Niihin saa survottua 2x niin paljon lankaa kuin mitä fysiikan lakien mukaan olisi edes mahdollista. Sain yhteen laatikkoon survottua kaikki Maijat. Ja kolmeen tällaiseen muovilaatikkoon kaikki sellaiset langat, joita lähiaikoina tulen todennäköisesti käyttämään.

Kaiken muuttotohinan ohessa piti selvitellä myös Poikasten tulevia kouluja ja Pörrin hoitopaikkaa. Yritin ensin selvitellä noita asioita heinäkuussa, mutta eihän silloin mitään tapahdu, koska kaikki ovat lomalla. Mutta niin vain löytyi kullekin lapselle koulu ja hoitopaikka, sitäkin myötä asiat ovat kolahtaneet kohdilleen. Ja olen varsinkin ihastunut nuoremman Poikasen uuteen opettajaan: Hän on pian eläköityvä suurta sydämenviisautta omaava hieno ihminen. Käydessäni vanhempainillassa minulle tuli varmuus siitä, että hänen luokkansa oppilaiden tiedonsaanti ja päivän kulku on maailmankaikkeuden parhaimmissa mahdollisissa käsissä: Oppilaat saavat tietoa hyvän kautta. Vanhemman Poikasen vanhempainilta ei ole vielä ollut, mutta vanhempi Poikanen on luontaisesti sellainen, että hän pärjää aina ja kaikkialla, nuorempi on aluksi ujoisempi. Pörrin hoitoonmeno sujahti myös samointein, sillä hän on reipas, puhelias ja utelias uusille asioille ja ihmisille. Mikä se sitten oli oma fiilikseni, kun 1. aamuna työkoneen kaiken tämän purkamattoman tavaran keskellä käynnistin?

Alussa tuntui siltä, että ei tästä tule yhtään mitään, mutta niin se vain oma paikkani täältä löytyi... ja työrauha. Viimeksi mainittuun auttoi suuresti se, että muu perhe lähti omiin päivähommiinsa, tavarat löysivät paikkansa ja laitoin oman työpöytäni samantapaiseen nurkkaan, missä työpöytäni oli aikaisemminkin. Eilen saimme viimein nopeamman netin, joten yhteydetkin pelaavat nyt moitteettomasti. Eli nyt on työrytmi kohdillaan ja oikeastaan pystyn tekemään täällä paremmin töitä kuin avokonttorissa. Olen myös paljon energisempi, koska saan nukkua tunnin enemmän ja silti ehdin hoitaa aamutouhut, hakea ja joskus viedä tytön hoitoon - ja tehdä sen normi työpäivän kuten ennenkin. Takaraivosta on kadonnut se aikaisempi edestakaiseen ajeluun liittyvä kiireen tuntu, on aika vapauttava olo. Lounas on hoitunut salaatilla ja lisäksi parit kahvikupposet; oma henkilökohtainen ruokala on aikalailla nurkan takana ja kaiken saa ilman jonottamista :) Ajattelin aluksi, että olisiko tämä kovinkin yksinäistä täältä käsin, mutta ei ainakaan nyt siltä tunnu, sillä päivittäin on palavereita ja ihmisten kanssa tulee sitä kautta juteltua, plus muut yhteydenotot.

Vanhalle virkatulle verholle löytyi pitkästä aikaa myös paikka, sillä se sopii hyvin keittiön ikkunaan. Tämä malli on minusta kaunis, tein sillä aikoinaan kaksi erillistä verhoa, toinen on mökillä. Menen kohta käymään taas entisellä asunnolla, jolloin pitää käydä läpi varaston tavaroita. Siellä pitäisi olla muutamat muutkin virkatut verhot, pitää katsoa, voisiko ne jonnekin laittaa. Joka tapauksessa ne pitää säilyttää.

Täällä on paljon kesäisemmät lämpötilat kuin pohjoisessa. Ja sisämaan tuuli ei ole luihin ja ytimiin menevää, kuten meren lähellä. Maasto on enemmän sellaista kuin lapsuudessa ja nuoruudessa. Olen löytänyt ihastuttavan, pitkän lenkkireitin, jonka aikana olen koko ajan veden ja luonnon keskellä. Kuva ei tee oikeutta upealle reitille. En voi kuvitella parempaa, sellaista ei ehkä olekaan... Lenkkipolun varrelta on jo löytynyt omia mielipaikkoja ja niitä tulee lisää. Olen varma, että viihdyn täällä <3 Siellä, missä on luontoa ja perhe, siellä on koti. Ja langat tietysti ;D Toki lopullisen kotiutumisen tuo aikanaan se, että saamme tänne omanoloisen talon. Mutta jo nyt tuntuu aivan hyvältä :)