Hihallinen poncho

Olen ponchotyttö, olen ollut aina siitä asti, kun sain ensimmäisen ponchoni. Se oli tummansininen,  siinä oli monivärisiä hapsuja, äiti teki sen minulle. Muistan vielä, miten odotin, että se valmistuisi... Ponchon kanssa pidettiin tietysti hollannikkaita, kuinkas muutenkaan 70-luvulla. Mutta tämän hihallisen ponchon tie päälleni kesti turhan kauan, mahdollisesti jopa 7 vuotta! Tässä ajassa ovat ehtineet hiuksetkin vähän harmaantua...
Eli kelataanpa vähän taaksepäin: Olen pitänyt tätä blogia pari vuotta, mutta täälläkin olen ehtinyt tuskailla tämän ponchon kanssa. Tässä KLIK postauksessa tarjosin tätä tekelettä kelle vaan, joka olisi kiinnostunut saattamaan sen loppuun. Ketään ei kiinnostanut. Koitin sen jälkeen tarjota tätä myös ainakin yhdessä FB-ryhmässä, mutta ei, kukaan ei halunnut tylsää beigeä ponchoa. Eli poncho on muhinut tiettävästi kaksi vuotta keskeneräisenä ja odottamassa jotain toimia. 
Tokipa sen aloitusajankohta on paljon aikaisempi. Ohje oli Novitan kevät 2011-lehdessä, joten on paljon mahdollista, että olen aloittanut ponchon 7 vuotta sitten. 7 vuotta! Ja kyllä, tarkistin langan vyötteen takaa ja siellä oli joku tarjous, joka oli voimassa vuoden 2011 loppuun asti! Tämä poncho on kouluunlähtöiässä. Jokohan se osaa pukea repun selkään ja lukea?
Nostin viikko sitten käsityökorin ulos ja kopistelin ponchon pölyttömäksi. Tutkailin samalla, että missä ollaan menossa. Ohjelehtinen oli jossain vaiheessa hypännyt korista pois, joskin löysin sen käsityölehtikasasta. Sitä ennen ehdin mennä jo Vanhaan neulomoon ja hakea ohjeen sieltä käsiini. Onneksi salasana on vielä muistissa, sillä vanhassa Neulomossa on mahdottoman paljon vanhoja Novitan ohjeita, joita ei ole viety uusille Novitan ohjesivuille.
Kyllä vain, varmasti halusin ryhtyä lumikuningattareksi! Ja ennenkaikkea halusin saada tuon ufojen ufon valmiiksi ja päälleni, koska kevät tulee ryminällä päälle!
Poncho oli jäänyt kesken siinä vaiheessa, jolloin takakappale oli valmis ja etukappale oli kainaloiden kohdalla menossa. Tästä jatkettiin: Neuloin muutaman rivin ja ihmettelin kovasti, miten olin pystynyt neulomaan leveää kappaletta vain 40 cm pitkillä 6 pyöröpuikoilla. Katsoin ohjeesta puikkokoon ja olin melko varma siitä, että olin alunperin neulonut ponchoa pidemmillä 7 puikoilla. Ne eivät tosin olleet lähelläkään neuletta, mutta oletin, että olin jossain välissä vaihtanut ne pois muuhun työhön ja laittanut lyhkäiset kutoset tilalle. Tiedä sitten, mikä on koko totuus, mutta neuloin etukappaleen seiskoilla ja kappaleista tuli samankokoiset, se riittää. 
Sain ponchon eilen muuten valmiiksi, mutta hapsuhommeli jäi tälle aamulle. Hapsujen laitto oli niin mukavaa, että tein sen etukappaleeseen ihan kahteen kertaan. Eli käänsin jokaisen hapsun väärinpäin tulleen solmun oikein päin. Joku toinen saattaa tehdä nämä kerralla ihan oikein.
Räkänokkainen apuri harjoitteli asiaa omalla tahollaan.
Mutta niin vain valmistui tämä poncho. Ja ei se ollut edes paljosta kiinni enää: yksi viikko. Kannattiko tätä siis makuuttaa vuositolkulla keskeneräisenä korissaan, kysyn vaan!?! Meinaan pitää tätä työmatkalla ja kauppakäynneillä, siitäkin huolimatta, että on tylsähkö beige. Langankoostumus ei ole nykymakuni mukainen, näyttää jo valmiiksi vähän kulahtaneelta. Piti ihan vyötteestä tarkistaa, että mitä lanka on syönyt: 40 % polyamidi, 39 % villa, 21 % akryyli. Jaa... ei ole ihan silkkaa keinokuitua, kuitenkaan...
Jollei taustalla olisi niin maan perusteellisesti lunta, niin voisi luulla, että tähyilen tässä Meksikon rajan tuntumassa pohjoiseen päin, että mistä kohdin pääsisin kipaisemaan rajan yli. Niin, paitsi, että minähän katson tässä etelään päin, sinne missä aurinko killittää. Ja on sitä lunta.
Tunnustetaan nyt sitten, että kyllä vain, olen tyytyväinen, että sain tämän valmiiksi, koska nyt minulla on hihallinen poncho, jota kehtaan pitää. 
Ponchon edeltäjä, jota pidin paljon, on jotenkin leventynyt sivusuuntaan ja muutenkin kulahtanut. En ole tätä kehdannut enää ihmisten ilmoilla pitää. Tämä on muutenkin ostokampe eli ei läheskään niin hyvä kuin jos ihan itte tekkee, eikö?
Tyhjensin lopuksi käsityökorin ja kävin läpi sen sekalaisen sisällön. Kaikkea sitä kertyykin... Siirsin tästä kaiken muun roskiin, paitsi vasemmalla näkyvän koukutun peitontekeleen, sille on ehkä vielä käyttöä. 
Mutta olen ihan varma, että näitä tavaroita en ole käsityökoriini laittanut, asialla on ollut joku tonttu tai mini-ihminen.
Huomenna laitan tämän työmatkalle päälleni. 

Lanka: Novita Softy (648)
Puikot: oletan, että 6 & 7
Langankulutus: 600 g
Tekisi mieli neuloa lisää ponchoja (huom. monikko). Mutta, pitäisiköhän tehdä yksi toinenkin ufo valmiiksi..?

3 kommenttia:

  1. Kaunis poncho! :) Joskus sitä vaan jotkin asiat antavat odottaa itseään ja inspistä. :D

    VastaaPoista
  2. Poncho on oikein kaunis, kyllä tuota kelpaa pitää missä vaan.
    Se miten joku käsityö jää kesken, seisahtuu niille sijoilleen jopa vuosikausiksi on sinänsä mielenkiintoista. Ehkä elämäntilanteet muuttuvat, lasten kanssa moni asia jää odottamaan sitä aikaansa.
    Nyt en enää aloita monia käsitöitä, koska vaara on suuri, että osan kohtaloksi tulee jäädä käsityökoriin vuosikausiksi, no on minulla kaksi sukkaneuletta menossa, ne neulotaan päätökseen ja sitten jo odottaa uusi sukkamalli.

    VastaaPoista
  3. Kannatti saattaa valmiiksi:) Kaunis!

    Minäkin muistan ensimmäisen, äitini tekemän, ponchon. Minun oli punavalkoinen, raidat menivät sillai v-mallisesti. olen yrittänyt löytää monta kertaa kuvaakin siitä ponchosta, jotta voisin tehdä samanlaisen.

    VastaaPoista

Kaikki kommentit tervetulleita!

Hihallinen poncho

Olen ponchotyttö, olen ollut aina siitä asti, kun sain ensimmäisen ponchoni. Se oli tummansininen,  siinä oli monivärisiä hapsuja, äiti te...