Andrinen kesämekko eli Pörrin synttärimekko

Noin kuukauden päästä puhalletaan Pörrin kakusta ensimmäinen kynttilä, joten neuloin hänelle pippalomekon tai tuleehan tätä pidettyä varmaan muutenkin.
Malli on jälleen kerran kirjasta Klompelompe. Kirjassa on yksinkertaisen kauniita malleja lapsille ja muutamia myös aikuisille, kaikki nopsia ja helppoja valmistaa. Mutta, mutta... tästäkin ohjeesta löysin omasta mielestäni virheen eli keskitin yläosan pitsikuvion, ohjeen mukaan tehden sitä ei olisi tarvinnut keskittää (!).
Koko on vuoden ikäiselle ja olkaimet ovat minusta liian lyhyet, vaikka noudatin ohjetta tässä kohden. Pakko koittaa purkaa hyvin päätellyt langanpäät ja kiinnitys, sekä neuloa ainakin kaksi mallikertaa lisää (ohjeessa 12), ettei kinnaa niin kovasti.
Muutoinhan tämä mekko on aivan ihana pienen tytön mekko, alle voi pukea paidan.
Meillä on tällä viikolla ollut lattiaremontti päällä, nyt kelpaa jo hengähtää, kun on uusi lattia, missä teputtaa ja sotkutkin pääosin siivottu. Takan ympärille pitää vielä kiinnittää köysi koristeeksi.

Malli: Andrinen kesämekko kirjasta Klompelompe, Ihania neuleita lapsille
Lanka: Drops Merino Extra Fine, väri 16
Puikot: 4 mm
Langankulutus: 119 g

Pidennän vielä nuo olkaimet ja sitten laitan Klompelompen hetkeksi sivuun. Mutta palaan siihen vielä, se on varma :)

1 kommentti:

  1. Kyllä se vaan on niin nätti ja suloinen! <3 t.Tupsu

    VastaaPoista

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)