SNY - toukokuu

Aika kuluu keväisin nopeutetusti: Tuntuu, että vasta äsken hain ärrältä huhtikuun SNY-paketin, mutta taas eilen tuli asiaa sinne.
Toukokuun teema on kierrätys ja SNY:ni oli kasannut sen tiimoilta minulle valkoisen paketin. Hän tietää, että yksi lempiväreistäni on valkoinen. Paketissa oli taas vaikka sun mitä yllättävää, hyvällä tavalla :)
Paketista löytyi 6 kerää Cotton Linen -lankaa, 30 % pellavaa ja loput puuvillaa. Voitteko kuvitella, miten hienolta tämä lanka tuntuu? Minun ei tarvitse, voin hypistellä :) Kierrätysteemaan liittyen oli paketissa vanhaa pitsiä. En ensin keksinyt, mihin nämä raaskisi käyttää, mutta nyt tuli mieleeni, että Pörri varmasti tykkäisi, jos laittaisin pitsit hänen mekkoonsa tai ainakin toisen näistä. Pitsejä on kaksi kappaletta ja ne on leikattu kenties tyynyliinan päistä, sillä pitsit ovat ympyränmuotoisia. Mutta käyttöideoita otetaan vastaan...
Paketissa oli myös kaksi virkattua juttua, eikä SNY kertonut kirjeessään, mitä ne ovat. Käyttötarkoitus selvisi kuitenkin tämän lehden sivuilta. Ja siellä on tukuittain muitakin ideoita. Suosittelen lehteä kaikille, jotka tykkäävät värkätä vanhasta uutta tai ylipäätään kokeilla erilaisia juttuja.
Eikä siinä kaikki, paketista löytyi myös käsirasvaa ja nippu lakuja. Lakut on tosin nyt syöty, koska minulla on varmasti äidin puolelta peritty vastustamattoman vahva himo lakuihin. 
Ja näissä pikkukuvissa ei taida olla edes kaikki paketin sisältö, kiitos SNY:lle :)
Meidän pihalta suli toissapäivänä viimeinenkin nietos, nyt on meilläkin kesä! Koivut alkavat vihertää ja muut kasvit tekevät koivuille seuraa. En ole tällä viikolla saanut edes yhtä sukan resoria neulottua valmiiksi. Eilenkin kävelin pitkin metsiä, enkä olisi halunnut tulla ollenkaan pois, niin paljon keväistä metsää rakastan ja siellä viihdyn. Mutta annappa olla, kun hyttyset virkoavat eloon, kummasti alkaa kiinnostella olla enempi omassa pihassa tai peräti parvekkeella, minne hyttyset eivät juurikaan lentele.
Aurinkoista viikonloppua :)

12 kommenttia:

  1. Huikean hauska ja kiinnostava rinki :-)

    VastaaPoista
  2. Onpa soma toteutus kierrätysteemalle! Ehdottomasti pitsit käyttöön, mutta mihin? Tyynyliinaan, mekkoon, verhoon, esille ja näkyville. Onko nuo kirjanmerkkejä vai mitä? Kauniita ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniit pitsit pitää todellakin laittaa esille. Kunhan kevätkiireet hellittävät, niin pitää polkea vähän ompelukoneella...

      Poista
    2. Ja nuo SNY:n virkkaamat "jutut" ovat kengän osia, ohje löytyy ko. lehdestä.

      Poista
  3. Hyttyset! Minä yritän nyhertää kasvimaata johonkin kuntoon ennen verenimijöiden hyökkäystä, mutta en taida ehtiä. Sitten vain on paukamien kanssa pärjättävä, sillä mikään myrkky ei niitä kuitenkaan kokonaan estä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, keväällä kiirettä pitää. Ja tuntuu, että rikkaruohot sun muut kasvavat alkukesästä nopeammin kuin loppukesästä. Tai sitten niitä ei muuten vain jaksa enää loppukesästä nyppiä.. Mutta hyttyset ovat ärsyttäviä, ja minä en tahtoisi käyttää mitään myrkkyjä, koska ne haisevat pahalle ja eivät voi olla kovinkaan terveellisiä... Mutta tsemppiä sinne kasvimaalle ja loppukesästähän sinut palkitaan runsaalla sadolla, toivon niin:)

      Poista
  4. Nyt on hyvä tehdä kaikenlaisia pihahommia, kun hyttyset loistavat
    vielä poissaolollaan, mutta kun ne tulevat niiden kanssa
    pitäisi jotenkin tulla toimeen, jospa kuitenkin sovimme samalle tontille.
    Pitsit voisi käyttää vaikka lapsen kesämekon- tai salsahameen somisteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin on totta, sillä ei niitä mihinkään pakoonkaan pääse, jos Suomessa mielii asustaa ja luonnon helmassa. Lapsen kesämekko siintää silmissä, toivottavasti saan sellaisen nyt alkukesästä aikaiseksi :)

      Poista
  5. Mukava paketti taas. :) Meilläpäin jo tuomi kukkii ja syreenit tulevat kohta perässä. Tänään on ollut niin täysi kesäpäivä, että huh heijaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomi on niin pitkä maa, että kesä laahaa aika lailla perässä täällä meillä päin. Juuri tänään miehen kanssa keskusteltiin siitä, kuinka paljon etelämmässä on enemmän kesää... Ei sillä, että kateellisia oltaisiin, mitä vielä. Eikun siis ollaanhan me ihan sairaan kateellisia :D Ihania kesäpäiviä sinne :)

      Poista

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)