Kuusihaaste

Rymysin eilen vaatehuoneessa, ja koitin löytää uimapukuani. Löysinkin kaksi virttynyttä ja vanhaa, mutta en sitä, jonka viime kesänä hommasin. Piti käydä ostamassa aivan uusi, sillä yleisellä uimarannalla ei kestä nakusillaan pulahdella. Nakkasin talviturkin illalla pois, karvalakki meni samalla sukelluksella. Veden lämpötila oli 21-asteinen. Kylläpä olen kova mimmi, jo heinäkuun puolivälissä jäi talviturkki. Sanottakoon, että perheen toinen naispuolinen on käynyt vetämässä pommihyppyjä jo ties kuinka kauan, ja minä olen tyytynyt katselemaan sivusta. Mutta, uimisesta tuli minulle heti "tapa": Aamusella piti käydä myös pulahtamassa, aamulenkin jälkeen. Laitetaan tähän kuva uintipaikasta, kuvaa ei tosin ole otettu tänään, vaan joskus viime vuonna...

Ja juttu vain rönsyilee, ei mennä vielä itse asiaan, tämäkin pitää kertoa: Löysin vaatehuoneesta myös kolme pussillista lankaa, vaikka luulin keränneeni kaikki kokona olleet langat omaan huoneeseeni. Vaatehuoneessa lymysi vielä 1 kg valkoista Pirtin kehräämön karstalankaa, 900 g valkoista Wonder Woolia ja 15 kerää Viking Garnin Eco Highland Wool -lankoja sekalaisissa väreissä. Muistan varanneeni kaksi ensiksi mainittua joihinkin villapaitaprojekteihin, ja viimeiset lapasiin. Langat on nyt hyllytetty kotipesään. 


Vaatehuoneesta löytyi myös kassi, jossa oli 6 erilaista neulelehteä, varmaan muuttohötäkässä olin ne survonut johonkin kassiin, ja kassi päätyi vaatehuoneeseen. Ja, nyt ollaan tämän postauksen ytimessä. Koska olen hyvä keksimään itselleni haasteita, ja huono niitä toteuttamaan. Niin, tässäpä tulee taas yksi sellainen:

Ota summassa 6 erilaista käsityölehteä. Toteuta jokaisesta lehdestä yksi juttu, ohjeen mukaan. Eli niin hyvin kuin pystyt ja kykenet ohjetta noudattamaan. Mikä tarkoittaa sitä, että saa soveltaa. Ja: Materiaalit pitää löytyä kotoa. Ja: Toteutus siinä järjestyksessä kuin lehdet ovat pinossaan.  #kuusihaaste     🌲 ei tarkoita puuta 🌲

Tämä haaste ihan vain siksi, että minulla on vinot pinot neulelehtiä, ja juuri koskaan en niistä mitään tee. Jos tällainen haaste sytyttää sinuakin, niin mukaan vain.

Katsellaanpa siis pinon päällimmäisen lehden sisältöä. Lehti on Kauneimmat Käsityöt 5/2020 eli viitisen vuotta vanha lehti, joka pitää sisällään nämä mallit:



Lehdessä on todella paljon mielenkiintoisia, toteutettavissa olevia, malleja. Jos haluan päästä helpolla, niin tekaisen jonkun näistä: 





Sen sijaan, jos haluan pinnistellä enemmän, niin kaikki nämä ovat todella mielenkiintoisia. Luulenpa, että olen aikoinaan laittanut lehden "sivuun" siksi, että kiinnostuin kietaisujakusta. Muistan etsineeni siihen verkkokaupasta lankojakin, vaikkakaan en tuolloin tilannut.






En tiedä vielä, mihin malliin tartun, riippuu myös siitä, menenkö tässä kohtaa siitä, missä aita on matalin, vain otanko isomman jutun työn alle.

Aamulla kuuden jälkeen aurinko mollotti jo näin korkealla, lämmintä oli karvatytöllä, ja minulla myös.


Eikä! Villaisia polvareita!

Lämpömittari osoittaa huh-hellettä, yöllä on sadellut, eli muheva kosteus päällä. Nyt villasukat jalkaan, ettei varpaita palella..! Ei tosiaankaan, ihan pahaa tekee esitelläkin villasukkia näillä keleillä, mutta nämä sukat ovat valmistuneet aikoja sitten, kuvattu päiviä sitten, odotelleet vain... joten tehdään tämä nyt nopeasti.

Schoppel Zauberball Stärke 6, vyöte oli kerästä häippässyt, joten värikoodia en pysty kertomaan. Olen aivan varma, että otin kerästä kuvan ennen neulomisen aloittamista, mutta en sitä mistään löydä... Joten tein salapoliisityötä ja katselin Lankakaaos-sivulta, olisinko sinne kerän kuvannut ostohäppeningin jälkeen. Ja: kyllä! Todellakin olin sinne räpsinyt kuvan myös tästä kerästä, kuten muistakin liki neljäänkymmeneen kiloon kuuluvista keristä, jotka vuonna kaksytkaksyt olin kaupoista onnellisena kotiuttanut. Tätä kerää en suosittele sellaisille henkilöille, jotka eivät kestä eriparisia sukkia, sillä juuri sellaiset kerästä poikkeuksetta tulee. Samanlaisia et saa, vaikka miten pätkisit lankaa neulomisen ohessa. Nyt jäätte ehkä miettimään, että koitinko kuitenkin..?

150 gramman kerässä on 400 m lankaa. Neuloin sukat puikoilla 3. Laitoin aloitukseen 60 s, ja nilkan kohdalla silmukoita oli 48 jäljellä.  Lankaa kului 108 g. Eli erittäin riittoisaa lankaa, kerästä saa hyvin polvisukat tehtyä. En kuitenkaan tykännyt neuloa tätä lankaa, joten ihan hetikään en moiseen lähde...

Ja esittelyyn toinen, vieläkin paksumpi, ei-missään-nimessä-näillä-keleillä -sukkapari.


Nämä ovat tietysti Veikan jättiraidasta, jota oli pakko ostaa muuan kerä, kun silmäni ruokakaupassa kerät kiikaroivat, ja vieläpä 150 g kerissä. Tämän ostoksen olen mielestäni jo tunnustanut, mutta laitetaan alle vielä kuva. Sävy 8271, ilta-aurinko, vasemmalla olevat kaksi kerää.

Neuloin molemmat sukat omilta keriltään, jotta sukista tulisi samanlaiset, puikot 3.5. Aloituksessa on 52 silmukkaa, nilkan kohdalla 44. Lankaa kului 162 g, joten yhdestä kerästä en olisi polvareita saanut aikaiseksi. Onneksi olin kaukaa viisas, ja ostin kaksi samanlaista kerää, öhöm.


Nyt se on tehty. Sukat on esitelty. Ihan paljasvarpain tässä ollaan, sileä laattalattia tuntuu kivalta jalkojen alla. Viime yönä piti nukkua poikkeuksellisesti ilman villasukkia, ihan liikaa oli villan tuoma hohka jaloille. Me ei Muffin kanssa tykätä helteistä, meille riittäisi sellainen 20 astetta vallan hyvin, ja joskus voisi viisari hipoa 22, jos aivan villiksi alkaisi. Me olemme siirtyneet varhaisiin aamulenkkeihin ja/tai myöhäislenkkeihin. Muffille laitettiin myös kesän alussa ihan lyhyt kesätukka, jotta pärjää paremmin lämmössä, ja löytyy punkinpenteleet helpommin. Niitä on löytynyt tähän mennessä 4, yäk!





Piha on saanut roppakaupalla vettä, ei ole todellakaan tarvinnut kastella! Alla otos Ylen sivuilta muutama päivä takaperin. Sateen ropinaa on kuunneltu, tai on se ollut välillä myös jytinää.


Olen viettänyt pari päivää kotosalla aivan omassa, ja Muffin, hipihiljaisessa seurassa. Muu perhe on mummolassa. Tällaista tapahtuu niin harvoin, että se on juhlan paikka: Ensimmäiseksi siivosin, että on kerrankin siistiä, ja siisteys myös pysyy. Ja sitten siivosin vielä lisää, nimittäin raivasin hiki päässä kahden ei-niin-siistin asukin huoneita. Ja pesin ikkunoita. 
En ole laittanut yhtään ruokaa, jääkaapista olen raapinut jotain suuhuni. Niin, tai tein minä kipollisen salaattia, kun edellinen loppui. On aika mukavaa, kun ei tarvitse koko ajan siivoilla muiden jälkiä siellä ja täällä. Ja kukaan ei ole mitään vailla, voi ajatella ensisijaisesti vain itseään. Mutta kaikki loppuu aikanaan, eiköhän se väki sieltä tänään taas kotiin pölähdä, ja sitten on taas vilinää ja vilskettä eri lailla.
Vähän kukkasia loppuun, ja sitten pitää lähteä etsimään ruokaa suuhun. Mukavia heinäkuun päiviä <3





























Kuusihaaste