Kuusihaaste 6/6 - Voima

Bloggailu on jäänyt muun touhuilun jalkoihin, mutta lisäilen tänne näin sateisen vapaapäivän ratoksi kuusihaasteen viimeisen työn eli kämmekkäät. 

Kuusihaasten pohjimmainen lehti oli Novita 5/2020 Talvi. Olen ollut Novitan tilaaja niin kauan kuin muistan, ja lehtiä on hyllyssä useampi korkea pino.

Tässä lehdessä oli vaikka sun mitä silmiä hivelevää.

 

Mietin näiden sukkien neulomista ihan tosissaan, mutta hylkäsin ajatuksen kovin tutusta syystä: liikaa silmukoita, ja en viitsinyt alkaa pienennysleikkiin.

 

Nämä kaksi mallia haluan nostaa isompina kuvina tähän ihan siksi, että ovat niin upeita. Jos joku minun miehistäni sanoisi, että haluaisi tällaisen, niin alkaisin väkertää välittömästi. Vaan he ei halua, ei tahdo.

 

Lehti piti selata useamman kerran, ennen kuin sain valinnan tehtyä, ja neulepuikot osoittivat malliin nro 37, Voima-palmikkokynsikkäät miehelle. 


Ohjeen mukainen lanka olisi ollut Veikka, mutta minä valitsin hyllystä Wonder Woolia, joka on yksi minun tämänhetkinen lempilankani. Tein tästä aikoinaan Hallandin lapaset Miehelle, ja ovat olleet hyvin mieluisat, ja kovassa käytössä.

 

Päätin myös tehdä kynsikkäiden sijaan kämmekkäät. Tykkään itse pitää kämmekkäitä syksyisin ja keväisin. Pitäisi oikeastaan tehdä itsellekin lisää, sillä minulla on tällä hetkellä vain yhdet, lahjaksi saadut, ja ovat menneet koiralenkeillä sangen nuhjuisiksi.

  

Oli vielä mekkokelit, kun näitä neuloskelin, usein katoksen alla, Muhvelopuhvelon kanssa. 


Kämmekkäissä on 48 silmukkaa, ne on neulottu puikoilla 3 1/2. Olisi ehkä kannattanut jatkaa palmikkoa koko kämmenen pituudelta, niin olisi tullut kauniimpi silmille. 


Hieman vähemmän pitäisi laittaa silmukoita, jos itselle tekisin. Ja neuloisin kämmenosasta ja peukusta myös pidemmät. Tai, olisiko hyvä olla kuitenkin kahdet, toiset pidemmät ja toiset lyhyemmät..?


Palmikkokaaviossa mahtoi olla jokunen oikea silmukka->nurja silmukka -tapainen virhe, ainakin näin itse tulkitsin, ja korjasin asian neulomalla hieman toisin.


Valmiit kämmekkäät, valmiina käyttöön.

Ja, kun olin etukäteen Miehelle sanonut, että olen neulonut kämmekkäät, kiinnostaisiko sinua kokeilla niitä? Niin, yhtenä iltana, kun oli lähdössä kävelylenkille, kysäisi, että missäs ne kämmekkäät nyt on? 

 

Malli: Lea Petäjän suunnittelemat Voima-kynsikkäät, Novita 5/2020 Talvi, muokattuina kämmekkäiksi
Lanka: Novita Wonder Wool (058) teeri
Puikot: 3 1/2
Langankulutus: 63 g

Fffiilikset: Tykkäsin tehdä, mieskin tykkää. Tällaisia voisi tehdä lisää, mutta pelkällä joustimella kämmenselkä. Ja itselleni laittaisin vähemmän silmukoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)

Kuusihaaste 6/6 - Voima