Kesälomareissun lyhyt päivitys

Olen palannut reilun viikon kestäneeltä autoreissulta Tanskan Legolandiin. Reittimme kulki näin: Koti-Mökki-Turku-Tukholma-Lund-Kolding-Billund-Kolding-Lund-Tukholma-Turku-Mummola-koti. Kilmetrejä mittariin tuli liki 3400, joten peffa kiittää ja kumartaa :) Poikaset jaksoivat istuskella autossa tosi hyvin, heille siitä erityismaininta. Muutenkin oli mukavaa viettää aikaa yhdessä perheen kanssa ja monet makoisat naurut naurettiin.
Reissun pääkohde oli tietenkin Legoland, jossa oli tarkoitus viettää kaksi päivää. Toinen poikasista sairastui kuitenkin 1. päivän jälkeen vattatautiin, joten lähdimme paluumatkalle ja suunnittelimme viettävämme enemmän aikaa Tukholmassa. Vietimmekin, kaksi päivää, hotellihuoneessa oksennellen. Vattatauti kaatoi loputkin perheestä. Elämä on;)
Ilmojen puolesta puskimme helteisen ilman edeltämme pois ja varsinkin Tanskassa oli hyvin koleaa, sateista ja tuulista. Tukholmassa olisi ollut taas lämmintä, mutta siitä ei meille ollut sattuneesta syystä oikein iloa.. Nyt olemme taas terveinä kotosalla, pesukone jauhaa ja loput laukut odottavat purkamistaan. Piha kaipaa myös huomiota osakseen. Loppuloman univelat on nukuttu pois, tosi mukava olla taas kotosalla :)
Reissun aikana tuli neuloskeltua autossa, kahdet sukat pääsevät pian esille blogiin.
 
 Brahehus Vättern-järven rannalla
 Muutamia kuvatuksia Legolandista:







1 kommentti:

  1. Kiva matkakohde. Olen aina halunnut tuonne käymään. Sääkin on hellinyt näemmä. Meillä on ollut koko kesän 12 - 14 astetta lämmintä

    VastaaPoista

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)

Vihtaranta KAL - 1/14 Mökkitie