Rumanihanat sukat

Tour-de-Sock:in 1. malli julkaistiin 1.6. joskus 4-5 aikoihin iltapäivällä, jolloin kävin sen avaamassa ja printtaamassa ulos. Malli ei kuitenkaan sävähdyttänyt niin ei tipan tippaa, joten ajattelin, etten noin rumaa ala tekemään. Menin kuitenkin seuraavana päivänä Ravelryyn katsomaan, onko sinne tullut jo kuvia muiden tekemistä sukista ja olihan siellä jo useammat! Ihan käsittömätön draivi ja vauhti ollut joillakin päällä. Ja sitten tapahtui jotain, malli näyttikin nyt tosi kauniilta ja laitoin sen puikoille tulemaan vakaana aikomuksenani seurailla malli ihan viimosen päälle tarkkaan.
Malli oli helppoa pitsineuletta, eipä siinä mitään. Kantalappuun asti menin tismalleen ohjeen mukaan, mutta sitten tapahtui jotakin: Kantalapun reunimmainen silmukka neuvottiin nostamaan neulomatta ja minä olen juuri oppinut neulomaan kaksi reunimmaista silmukkaa oikein sekä nurjalla, että oikealla puolella. Ja sitten tein myös taviskantapään, vaikka ohjeessa olisi ollut ranskalainen. Ja siitä se sitten alkoi, nimittäin loppusukan neulominen täysin oman maun mukkaan.
Siinä ei paljoa ohjetta enää vilkuiltu, varsinkin, kun tämä pitsineule on sellaista loogisesti etenevää sorttia, jonka oppii helposti ulkoa. Tuli sitten tehtyä samanparin sukat, kun ohjetta ei tullut enää toista sukkaa tehdessä luettua ollenkaan. Yleensä teen sukista aina peilikuvat toisilleen.
Ja värityksen koitan myös laittaa yleensä natsaamaan, mutta senkin puolesta tein poikkeuksen, en edes yrittänyt. Raidat menevät kuitenkin melkein kohdilleen eli näyttää siltä, kuin olisin yrittänyt, mutta epäonnistunut surkeasti :D
Lanka sinänsä oli ihanaa neuloa ja valmis sukka tuntuu myös ihanalta jaloissa. Mutta se väri: Olin ostavinani punasävyisen kerän, mutta siinä on oranssia ja vieläpä paksuja raitoja, mikä oli iso pettymys. Nuo raidat suorastaan hyppäävät silmiini.
Hommasin uudet, 15 cm pitkät, KnitPro zing -puikot, joilla on jouheva neuloa eli hommasin näitä samointein lisää, erikokoisia. Nämä on myös helppo erottaa toisistaan, sillä eri koon puikot ovat erivärisiä.
Kiilakavennusten kohdilla pitäisi olla myös pitsikuviota, jonka jätin turhana pois. Ja mallikuviota olisi pitänyt neuloa vielä 1/2 mallikertaa ennen kärkikavennuksia, jotta olisi kriteerit sukan minimikokoon täyttyneet. Mutta sukka olisi ollut silloin minun jalkaani jo aivan liian suuri, vaikka pienimmän koon teinkin. Että aikalailla rankasti tuli fuskattua ja minut olisi varmuudella diskattu, jos olisin sukkakuvani kilpailuun lähettänyt.
Malli: Twist & Turns by Adrienne Fong
Lanka: Trekking (XXL) 582
Puikot: KnitPro zing 2 1/2
Langankulutus: 63 g
Nämä sukat eivät ole minusta kauniit, mutta ovat aivan ihanat jaloissa. Laitoin mallin talteen, koska haluaisin tehdä joskus tällaiset vaaleina.
Niin ja se Tour-de-Sockin kakkosetappi alkoi sunnuntaiaamuna klo 1. Malli on kaunis, mutta sitä en ehdi nyt edes aloittaa, vaan sen tekeminen jäänee jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Minulla on kolmet sukat kesken ja ne täytyy saada tehtyä ennen juhannuksena starttaavaa KyJyä.

5 kommenttia:

  1. Minusta tuo malli on kaunis ja noilla sinun omilla muutoksilla oikein hyvä. :) Vaikka tuossa värissä on oranssia, niin tuo väri sopii sinulle. Harmi, että nuo kaikki kivat ohjeet on maksullisia. Ja sit täällä odotellaan taas seuraavaa mainitsemaasi sukkaa (oliko kolmet menossa?) näytille. :) t.Tupsu

    VastaaPoista
  2. Minunkin mielestäni sukat ovat kauniit ja värikin ihan kiva:) Minullakin on tapana tehdä sukista peilikuvat ja värit täsmätä, mutta nyt puikoilla oleville sukille en viitsinyt täsmätä...

    VastaaPoista
  3. Kyllä nuo sukat minunkin silmääni näyttävät todella kivoilta!

    VastaaPoista
  4. Kiitos, vaan minua häiritsee näissä kaksi asiaa: ensinnäkin se paksu oranssi raita ja sitten vielä se, kun se ei ole samassa kohdin noissa sukissa, niin tökkää heti silmään. No, mutta itseppä tein, niin itseppä sitten saan kädenjäkiäni katsella :) Eli unisukkaosastoon...

    VastaaPoista

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)

Vihtaranta KAL - 1/14 Mökkitie