Talvensiniset Järbo Raggit

Viimeistelin itselleni sopivien paksujen sukkien mallin neulomalla talvensiniset sukat Järbon Raggista. Harjoittelin paksujen sukkien neulomista Dropsin Big Fabelista, mutta vasta tämä toinen otos toi omaan jalkaani täysin sopivat sukat.
Sukat on neulottu nelosen puikoilla siten, että loin 50 silmukkaa ja neuloin ensin tapani mukaan kerroksen aina oikeaa, että reunasta tulee kaunis ja joustava. Sitten 30 kerrosta 3o2n-joustinta. Seuraavalla kerroksella neuloin kaikki nurjat nurin yhteen, yksi välikerros oikeaa ja seuraavalla kerroksella kavensin vielä jokaisen puikon lopussa 4 silmukkaa neulomalla puikon viimeiset oikein yhteen. Minulle jäi 36 silmukkaa. Tämän jälkeen neuloin oikeaa kunnes varsi oli sopivan mittainen ja langassa vaihtui väriraita. Vahvistettu kantapää on neulottu 18 silmukalla, kantalapun pituus on 10 pitkää/nostettua silmukkaa. Kantalapun kaksi reunimmaista silmukkaa on neulottu molemmissa reunoissa aina oikein, näin neuloen on silmukat helppo poimia, eikä jää mitään reikiä möllöttämään. Kantapää on taitettu jaolla 4-10-4 ja reunasta on nostettu 12 silmukkaa, jotka on kiilakavenneltu joka toinen kerros pois, kunnes jäljelle jäi taas 36 silmukkaa. Näillä sitten päästellään kärkikavennukseen asti, tein 40 krs oikeaa kantalapun jälkeen. Sitten leveä nauhakavennus ensin joka toinen kerros, ja kun jäljellä on 5 silmukkaa, joka kerros.
Varresta voi tehdä reilusti pidemmänkin, sillä alussa on 13 cm joustinta, joka antaa periksi, vaikka sukka ylettyisi miten ylös. Venytin joustinta ja leveni helposti 15 cm. Tämä oli minun ensikosketus Raggin kanssa, mutta ei varmasti viimeinen. Nyt saa kuitenkin paksujen sukkien neulominen jäädä ja puikoille koitetaan pujotella vallan muuta.

Malli: Oma paksu sukka omaan jalkaan
Lanka: Järbo Raggi (15111)
Puikot: 4
Langankulutus: 129 g
Mittoja: Varren pituus 22 cm, terän pituus 23 cm, sileän osuuden leveys 10 cm.

4 kommenttia:

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)