Do what you love - Love what you do

Kuinka moni tekee sitä, mitä rakastaa? Ja rakastaa sitä, mitä tekee?
Olisi hienoa, jos noin voisikin aina tehdä, koska silloin voisi elää, niin kuin sydän sanoo, ja muu osa ruumiista toteuttaa. Mutta ei ole aina mahdollista tehdä asioita, joita rakastaa, jolloin voi kuitenkin koittaa tehdä ne asiat niin, että on tyytyväinen tekemäänsä tai löytää edes jonkun valonpilkahduksen siitä, mitä tekee. 
Lausahdus on kuitenkin minulle niin tärkeä elämännuora, että halusin laittaa sen sukkiini.
Lausahduksen alle sijoitin keijukaisen neulomaan sydämiä, joita riittää koko teräosan verran.
Työn jälkeä valvoo toisella puolella kissi, lankakerällä leikkien.
Ja toinen laadunvarmistaja, ja tarkka sellainen, on toisella puolella istuva hauveli.
Tein 1. sukan keijun harmaalla ja totesin, ettei se toimi. Joten purkamisen sijaan tein toisen sukan keijun valkoisella. Tämä oli tällainen tällä haavaa aika laiskan neulojan ratkaisu ja sukat menevät tällaisenaan kotisukkina.
Kuvauksen ohessa rakastin syödä vanhaa, kuivaa, pullaa ja juoda ison kupposellisen kahvia. Pullaa en tosin jaksanut syödä kokonaan, enkä ihan täysillä rakastanut sen syömistä. Mutta kahvinjuontia rakastin, vaikka kaikki lempiväriset Taika-mukini olivat tiskikoneessa, koska en ollut vielä ehtinyt rakastaa sen tyhjentämistä. Minun oli siis tyytyminen punaiseen mukiin.
Kameran salama rakasti valkoista keijua niin paljon, että siitä aivan villiintyi ja tuhersi keijun hohtavaksi. Tai ehkäpä keiju teki sen aivan itse?

Malli: Do what you love (oma malli, ohje tulee Ravelryyn ja ohjelinkki blogin Ohjeet-sivulle, kunhan ehdin ohjeen raapustella)
Lanka: Gjestal Maija
Puikot: KnitPro 3
Langankulutus: 184 g

2 kommenttia:

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)

Vihtaranta KAL - 2/14 Mökki