Isänpäivänä...

... annetaan omalle rakkaalle Isukille rakkauvella tehdyt sukat <3 Mutta koska Isukki asuu matkan päässä, matkustivat sukat kirjekuoressa saajalleen.
Sukat ovat tietysti minulle liian suuret, sillä ne ovat kokoa 40/41, terän pituus n. 26 cm. Esittelen niitä kuitenkin tässä omissa jaloissani, jalat heitettyinä kovia kokeneen Möhkön päälle. Möhköllä ovat riemulla ratsastaneet kaikki kolme lastamme. Se on ollut niin raskasta Möhkölle, että raukka on siitä laihtunut pehmeästä ja pulleasta norsusta aivan kovaksi ja laihaksi luikuksi. Tällä hetkellä se toimii lähinnä minulle rahina, kun istun ja neulon, vaikka tietysti Pörri aina välillä hyppää Möhkön selkään (ja jalkojeni päälle) kiekkumaan ja riekkumaan.
Tein sukat paksusta Raggista. Tämäntyyppisistä langoista ei voi koskaan sanoa etukäteen, millaista raitaa tai kuviota sukkaan loihtivat. Se onkin näiden juju ja juttu ja jännityksen paikka neulojalle. Aloitin sukan 55 silmukalla ja neuloin ensin kerroksen oikeaa. Sitten 30 krs 3o2n. Sen jälkeen neuloin kaikkien nurjien kohdalla kaksi nurin yhteen ja jatkoin jäljelle jääneillä 44 s 3o1n joustinta, kunnes varren pituus oli 17 cm ja langassa vaihtui sopivasti väri kantalappua varten. Tässä vaiheessa siirtelin hieman silmukoita puikoilla siten, että 2. ja 3. puikoille jäi yhteensä 21 s ja 2. puikko alkoi n silmukalla sekä 3. puikko loppui nurjaan. Kantalappuun jäi näinollen 23 s. Neuloin ihan tavallisen vahvistetun kantapään, 11 pitkää nostettua silmukkaa ja käänsin kantalapun jaolla 6-11-6. Keskimmäisestä 11 silmukasta laitoin puikolle4 6 s ja puikolle1 5 s. Nostin kantalapun molemmista reunoista vielä 13 lisää. Sitten jatkoin jalkaosaa neuloen 2 & 3 puikoilla joustinneuletta ja kiilakaventelin 1. puikon lopussa 2oyht. ja 4. puikon alussa kahden noston kavennus joka 2. kerros, kunnes sukassa oli jälleen 44 s. Kun olin neulonut kantalapun jälkeen 43 krs, aloitin leveän nauhakavennuksen kavennellen ensin joka 2. krs ja kun 1. puikolla oli 8 s, kaventelin joka krs ja loput muutamat silmukat langan läpi.
Kärjessä minua tosin odotti epämiellyttävä yllätys: Langassa oli solmu ja väri ei todellakaan jatkunut niin kuin olisi pitänyt. Tuossa vaiheessa olisi pitänyt tulla pitkä pätkä vaaleanharmaata, mutta tulikin pitkä pätkä tummanharmaata ja kirjavaa ja vasta sitten punakirjavaa. Kerin ja liitin langat parhaan taitoni mukaan, mutta tämä härdelli kostautui niin, että kärjistä tuli eripariset: Punainen väri oli siinä vaiheessa sentin päässä alkamassa, kun minulta loppuivat silmukat. Kärjessä kun on vähän silmukoita enää jäljellä, niin siinä ei auttaisi kovin paljon häslätä. 
Olen tehnyt aikaisemminkin sukat Raggista, tässä linkki niihin: KLIK

Malli: kapeahko ja joustava sukka miehelle, koko 40-41, malli omasta päästä
Lanka: Järbo Raggi 15136
Puikot: 4
Langankulutus: 142 g

Sitten muutama sananen siitä, miksi blogissani on ollut viime aikoina hipihiljaista: No, minä olen aloittanut taas työt ja se on varastanut aikaa ja voimia. Päivät ovat kulkeneet jotakuinkin näin:
- Herätys klo 5:30-5:45, väsyttää, pilkkopimeää kuin tontun arsessa.
- Aamuhässäkät ja töihinlähtö klo 6:30-6:50 riippuen siitä, vienkö Pörrin vai viekö Elmeri ja miten pääsen liikkeelle.
- Ajomatka töihin 40-45 min. pilkkopimeää, ruuhkaa, sataa tai ei, liukasta tai ei.
- Työosuutta en voi täällä blogissa erikseen puida, mutta kerrottakoon, että olen nyt uudessa organisaatiossa, uusi työ, uudet työkaverit ja melko moni asia on muutenkin ehtinyt 2 vuodessa päivittyä. 8 tunnin työpäivä menee kutakuinkin näin:
- Sitten taas ajellaan ruuhkassa kotiin, kuten aamulla, ja on niin prkl pimeää. Nappaan Pörrin matkalla kyytiin (onneksi Pörri on sujahtanut hoitoon ilman mitään ongelmia ja on hoitopaikan ilopilleri ja kaikkien lemmikki).
- Kotona heti pyykkikone päälle ja ruokaa pesueelle. Kukaan kotikeiju ei ole tehnyt kotihommia töissä ollessani, siinä se ilta näppärästi kuluukin. Ja lapsosetkin tarvitsevat minua monin tavoin. Elmeri on paljon reissussa, joten sieltä suunnalta ei voi odottaa paljon apua. 
- Yleensä klo ysiltä tai puoli kympiltä on kaikki tehty, osa nukkuu ja muut eivät enää kaipaa minua. Olen ollut liikkellä 15-16 h. Nyt alkaa se Oma Aika tai yhteinen aika Elmerin kanssa. Voi neuloa, jos jaksaa tai katsoa Netflixiä, jos jaksaa tai jotain muuta, jos jaksaa.
Kyllä tähän varmaan taas tottuu, on vaan alkukankeutta, koska downshiftailtiin Pörrin kanssa niin kauan, yli 2 vuotta! Nyt tuo aika tuntuu jo kauan sitten taakse jääneeltä, vaikka siitä ei ole vielä kahta viikkoakaan! Eli mitä tästä voisi sanoa, olen ehkä kuitenkin ajautumassa taas takaisin entisiin uomiini.
Niin, puikoilta on kuitenkin tulossa hi-taas-ti kirjoneuletta ja perussukkaa.

Mukavaa marraskuuta kaikille, koitetaan jaksaa pimeän ajan yli :)

7 kommenttia:

  1. Aikansa se ottaa, kun arki alkaa siitä hahmottua selkeiksi päiviksi työn- ja kodin välillä. Paljon sinulle voimia arjen pyörittämiseen, ruuhkavuodet ottavat paljon, mutta kun tuo aika rientää sekin on jo pian eilistä. Omakohtaisesti ruuhkavuodet ovat takanapäin.
    Mutta kirjoittele tänne sukkajuttuja aina kun ehdit ja jaksat, perhe tulee ensimmäisenä.

    VastaaPoista
  2. Samat on hässäkät täälläkin. Olen ajanut 16-vuotta 57 kilometrin työmatkaa/suunta kelissä kuin kelissä ja nyt minusta on kuusikymppisenä tullut vanha. Voimille ottaa tämä puolentoista tunnin lisä työpäivän pituuteen. Illalla en jaksa enää kyllä yhtään mitään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on rasittavaa varsinkin pimeällä ja muutenkin siinä 1 1/2 h ehtisi tehdä vaikka mitä muuta kuin körötellä autossa. Minusta olisi mukavaa kävellä pikku matka töihin tai ajella pyörällä, ainakin hyvällä kelillä. Voimia sinne työmatkailuun!

      Poista
  3. Tulin löytäneeksi Midsummer nimisen sukkaohjeen.
    Ohjeen mukaisesti otin 3 numeron puikot ja Novita Nallea kerän verran.
    Neulomus edistyi alkukangertelujen jälkeen, mutta harmin paikka, sukka on aivan liian suuri. Silmukoita on 56 (13, 15, 14, 14) + 1s lisäys
    Yleensä neulon noilla silmukkamäärillä miesten sukkia. Ohjeessa ilmoitetaan 38 koko sukille. Malli olisi kiva ja nopeatekoinen, mutta iso mikä iso.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin kurkkaamassa mallin, kaunis sukkamalli. Olen myös joskus kokeillut tehdä pitsisukkaa tuolla silmukkamäärällä Nallesta ja liian leveä olisi tullut nilkkasukaksi, ennemminkin polvisukaksi sopiva tai todellakin miesten sukaksi. Miehet ei vaan taida pitää pitsisukkia :D Yksi vaihtoehto olisi tietysti kokeilla vaikka 2 1/2 puikoilla, että tulisiko parempi.

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta. Kokeilen vielä 2 1/2 numeron puikoilla.
      Leppoisaa viikonloppua

      Poista

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)

Vihtaranta KAL - 1/14 Mökkitie