Köynnöskukkia

Tulkoon vaan talvi, mutta ei minun sukkiini, ei vielä: Nämä köynnöskukat halusivat välttämättä kukkia ennen lunta, jäätä ja pakkasia. 
Idean näihin kukkiin sain kärhöistä ja muista köynnöskukista, joista pidän todella paljon. Harmi vain, että asustamme niin pohjoisessa, etteivät monetkaan niistä täällä pärjäile. Tai tarvitsevat ainakin kunnon talvisuojauksen tai talvehtimisen autotallissa. Mutta jospa joku kaunis päivä pakkaamme kimpsut ja kampsut rekkaan ja hurautamme jonnekin etelämmäksi asustamaan, vaikka sinne Pärnuun..
Monissa köynnöskukissa on ihana sydämenmuotoinen lehti. Pidän kukkasista ja pidän myöskin sydämistä, ne molemmat on nyt yhdistetty näihin sukkasiin. Yhdistelin tosin vapaasti sydänlehtiä ja kukkia, ei tällaisia lajeja ole oikeassa elämässä, ne elävät vain minun päässäni. Sukkien työnimi on Köynnöskukkia, mutta onko se myös lopullisen ohjeen nimi, sitä en osaa vielä sanoa. Ohjeen meinaan kirjoitella näihin puhtaaksi ihan pikimmiten ja työntää sen Ravelryyn muiden omien ohjeideni jatkoksi.
Paljastin viime viikolla hieman tästä projektistani, tuolloin olivat 1. sukat valmiit ja 2. pari puikoilla. Tein ensimmäisen parin teräosiin nopeasti neulottavan valepalmikon. Ne ovat siinä mielessä hyvät, että sukat sopivat nyt paremmin kenkiin ja valepalmikko on kaikessa yksinkertaisuudessaan myös kaunis.
Toisten, liki samanlaisten, sukkien neulominen heti perään oli melkoisen puuduttavaa, mutta urakoin ne valmiiksi tyyliin sukka per 3-4 päivää. Lopullisen version kuvioita on hieman siistitty, mutta koitin pitää kuviot silti sellaisina, ettei pitkiä, sidottavia, langanjuoksuja olisi kuin muutamalla rivillä. Nämä mahtavat olla 1. sukat, joissa mallikuviot toistuvat samanlaisina koko rivin verran eli kerrankin helppo- ja nopsatekoiset kirjoneulesukat.
Täällä enempi pohjoisessa on vain tänään niin pimeä päivä, ettei sukista saa onnistumaan oikein minkäänlaista kuvaa, ei sisällä, eikä ulkona. 
Ja näin flunssaisena ei ollut kovinkaan herkullista kuvailla tuulisella ja kolealla parvekkeella, mutta pitihän sitä yrittää, josko siellä olisi ollut parempi valo. Molempiin sukkiin on käytetty lankoina Nallea, ensimmäiseen protoversioon myös Nalle Taikaa.
Malli: Köynnöskukkia, oma design, ohje tulossa Ravelryyn
Lanka: Novita Nalle
Puikot: 3
Langankulutus: 1. pari 175 g, 2. pari 184 g

Olen neulomisen ohella hahmotellut seuraavaa kuviota exceliin. Olen tällä hetkellä hieman jumissa säären loppuosan kuvion kanssa, mutta jos saan tuon pattitilanteen oikenemaan, niin siitä lähtee tulemaan seuraavaa kirjoneulesukkaa. 

8 kommenttia:

  1. Oih! (: Kauniita. Mie tykkään tosi paljon noista, missä on valepalmikot jalkapöydällä - varren kuviointi pääsee hienosti esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne tuntuvat hyvältä jaloissa, laitoin valepalmikon väliin vain yhden nurjan silmukan, tuntuu toimivan tuossa aika hyvin :)

      Poista
  2. Apua, että osaavatkin olla ihanuuksia.

    VastaaPoista
  3. Kauniita sukkapareja. Milloinhan sitä uskaltautuisi
    tarttumaan ensimmäiseen kirjoneuleeseen, niiden aika tulee
    kunhan jatkan vielä joidenkin lankakerien verran neulomisharrastusta.

    VastaaPoista
  4. Todella upeita sukkia on syntynyt!
    Minä olen oikein tyytyväinen asuinpaikkaani, mutta kyllä siellä pohjoisessakin on ihan mahtavaa. Etelä-Suomeen en kyllä msitään hinnasta muuttaisi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuntuu vain joskus siltä, että jos haluaa lähteä käymään jossain, niin se vaatii aivan hervotonta matkustusta, kun ollaan niin kaukana kaikesta. Mutta se on sellaista :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, kommenttisi julkaistaan mahdollisimman pian :)

Junassa neulotut sukat

Jouduin yhtenä päivänä istumaan junassa pitkät pätkät, ja siinä, jos missä, on aikaa neuloa... ja salatutkiskella muita matkustajia.  ...