Maakuntani-lapashaaste: Etelä-Pohjanmaan lapaset (1/7)

Lähdin selättämään Maakuntani-lapashaastetta ja otin ensimmäisenä työn alle Etelä-Pohjanmaan lapaset. Tähän minulla ei ollut mitään muuta erityistä syytä kuin se, että lankalaatikosta nousi tähän helposti sellaiset langat, joista lapaset halusin neuloa. 

Lapaset on neulottu ohjeen Pirkanmaan Kotityö Oy:n paksu Pirkkalangan sijaan Hjertegarn Exclusive Alpaca -langoista. Lanka on pehmeää baby-alpacaa, 50 g:n kerässä on 166 m lankaa. Kaaviossa oli 58 silmukkaa, joten arvelin tarvitsevani tähän suhteellisen ohuen langan, ettei lapasista tulisi liian leveät. Lisäksi halusin neuloa lapaset muista väreistä kuin mitä alkuperäiseen malliin oli laitettu, niissähän on maakuntakukka maitohorsma.

Aloin neuloa puikoilla 2,75. En ole ihan varma, sainko tehtyä reunuksen ihan siten kuin olisi pitänyt, mutta ainakin siitä tuli 2-värinen. Muuten leveys näytti olevan hetken neulomisen jälkeen suhteellisen ok, joten jatkoin neulomista ja päätin säätää pituusasioita tarvittaessa. Lanka oli justiin niin pehmeää neulottavaa kuin kuvitella saattoi, joten mikäpä oli neuloessa. Kuvio oli myös sellainen, ettei sitä tarvinnut vahdata koko ajan kuvista: Kämmenselän kuvio toistuu samana kerrasta toiseen ja kämmenpuolen kuviokin oli suhteellisen helppo seurattava.

 

Loppujen lopuksi neuloin lapaset täysin kaavion mukaan ja sain siten omiin käsiini juuri sopivat lapaset. Keskisormeni osuu lapasen kärkiin, joten yhtään pidempiä kynsiä ei kärsi kasvatella. Peukaloon taisin tosin neuloa muutaman lisäkerroksen, että siitä tulisi pidempi. Minusta näistä tuli kauniit myös näillä väreillä. 

Yksi isovanhemmistani on kotoisin Etelä-Pohjanmaalta, olen jotakin kautta sukua kuululle Könnin suvulle. Hehhee. No, enisveis, sieltä suunnalta on tullut 1/4 verenperintöä. Etelä-Pohjalaisuuden yhdistän ehkä eniten murteeseen ja puheen rytmiin, jolla tuon puolen sukulaiseni puhuvat, sekä heidän tietynlaiseen huumoriin, josta pidän tosi paljon, enkä osaa sitä oikein sanoiksi pukea. Maisemana tulee mieleen aakeet laakeet, pellot ja siellä nököttävät ladot. Elmeri väittää toisinaan, että olisin enemmän Etelä-Pohjalainen kuin hän itse. Kuulema tuntuu kuin olisi naimisissa erään sukulaisensa kanssa. Mahdollisesti tämä "ei-tartte-auttaa", "lääkäriin-vasta-jalat-edellä", "asiat-menöö-niinkuin-menöö" jne. tulevat tuolta tai sitten ne on kasvatettu :D

Mutta, näin ollen katson 1. lapaseni suoritetuksi ja käyn valitsemaan listaltani jonkun seuraavan. Lisäsin listalleni lisätyt-kohdan, jonne laitoin myös Könnin rasat.

Alkuperäinen lista:
Ylä-Savon maakuntalapanen 

Etelä-Pohjanmaan maakuntalapanen - VALMIS 22.1.2021
Pohjois-Pohjanmaan maakuntalapanen
Pirkanmaan maakuntalapanen
Kuopion maakuntalapanen
Pärnun perinnelapanen
Lisätyt:
Könnin rasat

Malli: Etelä-Pohjanmaan maakuntalapanen, ohje ja kaavio ET:n sivuilla

Lanka: Hjertegarn Exclusive Alpaca. Pohja musta 3500, kuviosävyt vaaleanruskea 2207 ja valkoinen 2100

Puikot: 2.75 mm

Langankulutus: Yhteensä 57 g, josta pohjaväriä 28 g ja loput kuviovärejä.

Valmiin lapasen koko: lapasen pituus vajaa 25 cm, peukalo puolivälissä. Lapasen leveys 10 cm. Peukalon pituus vajaa 7 cm, leveys 3,5 cm.

------------------------------------------

Maakuntani-lapashaaste (17.1.2021 Vanuttunut Villasukka)

Haastan itseni - ja kaikki muutkin halukkaat – neulomaan lapasia! Neulotaan lapaset niiden maakunta- tai paikkakuntalapasten kaavioilla, jotka ovat jotakin kautta "omia" eli maakunta tai paikkakunta löytyy näiden kautta:

  • Isovanhemmat ovat kotoisin
  • Vanhemmat ovat kotoisin
  • Itse on kotoisin
  • Jossa on joskus asunut
  • Jossa on viettänyt paljon lomiaan
  • Joka on muutoin itselle rakas

Ja, jotta materiaalien saatavuus ei muodostuisi esteeksi, saa tässä haasteessa toteuttaa lapaset haluamistaan väreistä ja langoista: Siis vaikka niistä, joita löytyy kotoa, lankaostoksille ei ole “pakko” lähteä, ainakaan tämän haasteen vuoksi. 

Mikäli haluat, voit kertoa lapasen valmistumisen yhteydessä jonkun paikkaan, maisemaan tai henkilöön liittyvän muiston, tunnelman tms. Älä kuitenkaan mainitse henkilöiden nimiä. Sinun ei myöskään tarvitse kertoa, mitä kautta paikkakunta sinuun varsinaisesti liittyy. 

Voit myös valmistaa lapasen aivan hissukseen, raportoimatta siitä sen kummemmin yhtään mihinkään :)

#maakuntanilapashaaste #vanuttunutvillasukka

Maakuntalapasohjeita löytyy googlettamalla.

10 kommenttia:

  1. Kyllä on ihana kuvio ja hienot värit! Peukkua maakuntalapasille <3

    VastaaPoista
  2. Nuo on hienot lapaset. Emn ole vielä aloittanut, en edes katsellut lankoja.

    VastaaPoista
  3. Kauniit lapaset! :) Maakuntalapaset on kivoja.

    VastaaPoista
  4. Kyllä on etelä-pohjalaisilla tyylikkäät lapaset. Kaunis väriyhdistelmä ja hieno kuvio. Onnea ensimmäisen etapin saavuttamisesta.

    VastaaPoista
  5. Hyvä värivalinta, selkeämmin melkein maitohorsma kuin siinä ET-lehden puna-vihreä-valkoisessa mallissa. T: saukkis

    VastaaPoista

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)