sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Lissabon, osa 2/4

Lissabonilaisen hotellin huoneet oli nimetty näyttelijöiden mukaan, me koisattiin huoneessa Harrison Ford. Olisin ehkä ennemmin halunnut nukkua Al Pacinossa, mutta aina ei voi voittaa. Mitään jänniä unia ei Harrison Ford onnistunut ujuttamaan öihini.. enkä erityisemmin kaivannutkaan unia skorpioneista ja käärmeistä.
Ostimme kilon mansikoita, jotka näyttivät erityisen houkuttelevan isoilta ja maksoivat 3 euroa ja 20 centtiä. Pettymys oli melkoinen, kun eivät maistuneetkaan yhtä makeilta kuin suomalaiset. Syötiin niitä kuitenkin melkoisesti junamatkalla Sintraan, joka sekin maksoi vain jotain 4-5 euroa.
Sintrassa hyppäsimme bussiin, joka kuljetti meidät vuorille, jossa sijaitsi Palacio de Pena, siis Penan palatsi. Tie luikerteli kapeana ylös vuorille, kävellen olisi saanut puuskuttaa melko pitkään ja hartaasti. Kamera hakee jostain syystä aina kaikki kukat, jotka kohtaa..
Penan palatsia ympäröi aivan sanoinkuvaamattoman upea metsä, jossa olisi varmasti hienoa vaeltaa.
Palacio de Pena oli kaikkea muuta kuin hailakan värinen vanha linna.
Ennen linnankierrosta kävimme viihtyisässä linnan kahvilassa hörpsäämässä kahvit ja jotain makeaa siinä sivussa. Eikä maksanut taasenkaan kuin muutaman hullun euron.
Sitten lähdimme kiertämään palatsia.
 Entisvanhaan koristeltiin talot vähän erityyliin kuin nykyisin.
Kuninkaallisen perheen ruokasali, jossa perheateriat nautittiin. Osasikohan nuoriso istua näissä tuoleissa keikkumatta?
Tätä katsellessani hoksasin, että meidänhän kylpyhuoneesta puuttuu jotain aivan oleellista, nimittäin divaani.
 Sisäpihalla
Sisällä ei saanut käyttää salamaa, joten kuvat ovat hämäriä. Voin kyllä vakuuttaa, että kaikki huoneet oli sisustettu todella ylellisesti ja käsityöläisten jälki oli näkyvissä.
Siitä ei vaan pääse mihinkään, että ihastuin eniten keittiöön. Ollapa tällainen suuri keittiö!
Tämä on vaan niin hieno!
Penan palatsin jälkeen päätimme kävellä aivan vieressä olevalle toiselle linnalle. Matkalla ihastelimme upeaa luontoa.
 Portti linnaan, Castelo dos Mouros.
 Ja sitten alkoi kiipeäminen linnan korkeimmalle tornille.
 Voin vakuuttaa, että tässä saivat jalat kiivetä ja raahata persausta mukanaan.
 Mutta tietysti jaksoimme kiivetä ylös asti ja näkymät olivat aivan huikeat!
Merimaisemat ja kaikki.
 Paluumatkalla ihastelin kaunista ruusua.
Joku on rakentanut tännekin nämä kivitiet, joita pitkin turistit nyt tallustaa. Mutta täytyy ihmetellä, miksi puissa ei ole lehtiä, suomalaiset puut olisivat aivan täysillä kesässä vastaavissa lämpötiloissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit tervetulleita!