Vastaus Liebster Award -haasteeseen

Sain Liebster Award -haasteen, jonka idea on uusien blogien löytäminen ja se, että pienetkin blogit saisivat näkyvyyttä. Liebster Award annetaan bloggaajalta bloggaajalle.
 
Näin tämä toimii:

1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä blogisteille.
 
Sain haasteen Lady in red -blogia pitävältä Maaritilta. Kävin tutustumassa Maaritin blogiin ja erityisesti mieleen jäivät matkakuvat, Maarit on selkeästi reissunainen! Ja Maaritin toteuttamista käsitöistä pussihame näytti houkuttelevalta (pitäisi kaivaa ompelukone naftaliinista ja alkaa surrailemaan sillä..). Myös Broken Seed -sukat ovat olleet työlistallani jo kauan ja aina, kun jossain ne taas näen, niin tekee kauheasti mieli neuloa ne:)
Kiitos Maarit haasteesta, koitan ottaa haasteen haltuun ja vastata minulle esitettyihin kysymyksiin:

1. Miten aloitit bloggaamisen?
En ollut kauheasti lueskellut blogeja, oikeastaan vasta keväällä 2014 havahduin siihen, miten mukavia käsityöblogeja ihmisillä on ja päätin itsekin perustaa blogin. Tein koko ajan käsitöitä ja halusin paikan, jonne saan "tilastoida" työni. Ja halusin tehdä jotain luovaa normielämän lisäksi. Lisävärinänä laitoin blogin toiseksi kirjoittajaksi omat villasukkani, Vaniksen, joka nälvii ja analysoi minua ja tekemisiäni. Vanis on kylläkin nyt jäänyt vähän taka-alalle...
2. Unelma-ammattisi lapsena/nuorena? Toteutuiko se?
Opettaja. Ei toteutunut, mutta minusta olisi kyllä tullut ihan mahdottoman hyvä opettaja.
3. Paras ominaisuutesi?
Sairas huumorintaju. Ja osaan nauraa myös itselleni. Hauskaa riittää:D
4. Minkä taidon tahtoisit omata?
 Olisi kiva osata laulaa todella upeasti. En kuitenkaan ihan surkeimmista surkein ole, koska pienimmäinen haluaa minun laulavan hänelle iltaisin. Tai sitten hänellä ei ole sävelkorvaa (?!)
5. Mikä on isoin projektisi, jonka olet toteuttanut?
 Varmaankin pintaneuleella tehty pitkä neuletakki, joka saa minut näyttämään aivan hipiltä. Eli takki lojuu käyttämättömänä varastossa.
6. Millaisia projekteja sinulla on tällä hetkellä kesken?
Hihallinen poncho ja koukuttu lattiatyyny tai vastaava vuodelta kuokka ja kivi. Valkoinen puuvillaneuletakki kesältä 2013. Virkattu peitto kesältä 2014. Nuo nyt ainakin. Noinkohan noista joku joskus valmistuu, kun eivät tällä hetkellä innosta yhtään..?
7. Mitä muuta harrastat bloggaamisen ja käsitöiden lisäksi?
 Kuoputtelen pihallani. Yritin aluksi kasvatella kaikenmaailman ihmeellisyyksiä, mutta nyt olen laskeutunut maan pinnalle: kasvaa, mikä kasvaa. Teen myös kävelylenkkejä, kun en nyt mitään muuta urheilua pysty tällä hetkellä harrastamaan.
8. Millainen on paras stressinpoistovinkkisi?
 Kävelylenkki metsässä, yksin. Ja mieluiten syksyisessä metsässä!
9. Onko sinulla lemmikkieläimiä?
Perheessä asustelee elukka-allerginen, joten ei ole lemmikkejä. Haaveilen salaisesti kissasta (La Perm). Poikaset haaveilevat myös.
10. Millainen on paras lapsuusmuistosi?
 Lämpimät kesäillat ja pihaleikit suuren kaveriporukan kanssa.
11.Millainen on unelmiesi koti?
Tilava omakotitalo, isolla pihalla, vähän syrjässä ja kaunis luonto ympärillä. 

Sitten niihin haastettaviin. Olen vähän sellainen, että tykkään tehdä oman pään mukaan, joten kokeillaanpa tehdä näin: Haastan teidät, mahdolliset lukijani tähän. Minä tahdon tietää, keitä te olette ja millaisia blogeja teillä on :) Joten laittakaa kommenttikenttään bloginne nimi, niin käyn sitten tutustumassa blogeihinne ja lukemassa vastauksenne. Vaihtoehtoisesti voitte vastata kysymyksiin kommenttikentässä, jollette jostain syystä halua vastata omassa blogissanne tai teillä ei ole blogia. Sopiiko? Sopiihan:)

Kysymykset:
1. Ehdoton lempilankasi ja miksi juuri se?
2. Minkälaisia käsitöitä tykkäät eniten tehdä?
3. Toistaiseksi toteutumaton haaveesi käsityörintamalla?
4. Oletko joskus epäonnistunut aivan viimosen päälle?
5. Mistä tekemästäsi käsityöstä tykkäät kaikista eniten?
6. Kauanko olet harrastanut käsitöitä ja miten kaikki alkoi?
7. Onko sinulla jossain elämänvaiheessasi ollut pidempi ajanjakso, jolloin et ole harrastanut jostain syystä käsitöitä?
8. Miten lähipiirisi suhtautuu harrastukseesi?
9. Oletko lankahamsteri vai ostatko sitä mukaan, kun tarvitset?
10. Minkä tekniikan haluaisit oppia tai kokeilla?
11. Jos ei käsitöitä, niin mitä sitten?
 


1 kommentti:

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)

Vihtaranta KAL - 2/14 Mökki