Nöfnöf eli possusukat omalle rakkaalle possulle

Kaikki tietävät, että jokaisen miehen sisällä asuu enempi vähempi pieni possu, jota ei oma äiti, saatika vaimo tai tyttöystävä pysty täysin kitkemään pois. Olen kyllä kuullut, ettei näin kaikkien miesten kohdalla olisikaan, mutta yhtään sellaista en ole koskaan tavannut. Toiset miehet ovat kuulema vallan sikoja, mutta sellaisille miehille ei sukkia kudota, nämä on tehty sille omalle rakkaalle possulle ja rakkauvella.

Sukkien olisi tietenkin pitänyt valmistua isäinpäiväksi, mutta isäinpäivä tuli minulle tänä vuonna yhtä yllätyksenä kuin ensilumi kesärenkaille: Luulin, että minulla olisi ollut viikko enemmän aikaa tikutella sukat valmiiksi. Lisäksi väliin tuli tuo toinen pikkuinen juttu nimeltään Pörri ja jostain syystä en kyennytkään yhtä aikaa sekä synnyttämään, että neulomaan sukkaa. Onneksi Elmeri ymmärsi tämän täysin, kun ojensin hänelle isäinpäivänä vain yhden valmiin päättelemättömän sukan ja toinen odotti puikoilla ollen vielä 20-30 kerrosta matkalla maaliin. Olisin saanut sukat valmiiksi, jos olisin nipistänyt olemattomista yöunistani vielä vähän, mutta en kyennyt, enkä oikeastaan tahtonutkaan...

Sehän on kumminkin aika pitkälti niin, että kun kaksi possua kohtaavat ja heidän välilleen leimahtaa LOVE ja sen jälkeen nöfnöf, niin tuloksena saattaa olla peräti kolme pientä rakkauvenhetelmää peräkanaa kipittämässä.

Nostalgia tekee minusta mukavannäköistä, vähän epämääräisen pehmoista raitaa. Pitäisiköhän tuota kumminkin hamstrata vähän varastoon..?
Malli: Oma (linkki ohjeeseen)
Koko: Miesten 46
Lanka: Novita 7 Veljestä Grafiitti 044, Nostalgia harmaa-luonnonvalkoinen 090, vaaleanpunainen 522
Puikot: 3 1/2
Langankulutus: Yhteensä 150 g

2 kommenttia:

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)

Vihtaranta KAL - 1/14 Mökkitie