Pehemijjää kesävoita

Semmoista se voi näillä helteillä olla, myöskin täällä enempi pohjoisessa kuin etelässä.
Ohje on otettu Ilona Korhosen & Jenni Östermanin kirjasta Neulekirja, Tähkäpää ja muut lenpineuleet. Kirja on ollut hyvä hankinta, sillä olen neulonut näiden sukkien lisäksi toisetkin sukat tuosta kirjasta. Se on henkilökohtainen ennätys, kirjahyllyssä on ueampi kirja, joista en ole neulonut yhtään mitään, vaikka ihastellut olenkin. Mallineule oli kyllä hyvin joutuisaa tehdä, mutta samalla myös melko tylsää, joten ensimmäisen sukan jälkeen piti neuloa välillä jotain muuta.
Lanka on Hopeasäikeen käsinvärjättyä lankaa, jossa on myös hippunen cashmiria mukana tuomassa ylellisyyden tuntua. Juurikin sen verran, että ei näitä raaski itse pitää.
En ole vielä saanut hankittua itselleni sukkablokkeja tai irtojalkoja sukkien kuvaukseen. Onneksi oli tuo Elmeri kotosalla näpsimässä muutaman kuvan. Eihän tämmöiset pitsisukat näytä pöydälle levitettyinä miltään, jalkaan ne on laitettava. Vaikka ei ne minun jaloissa kovin kummoisilta näytä..
Koko on 37-40, joten sukat sopivat melko monenlaiseen jalkaan, paitsi siis minun.
Malli: Kesävoi-sukat, kirjasta Neulekirja, Tähkäpää ja muut lenpineuleet, Ilona Korhonen & Jenni Östermanin 
Lanka:  Hopeasäie Cash (80 % sw merino, 10 % cashmere, 10 % nylon. 100 g = 400 m
Puikot: 2 1/2
Koko: 37-40
Langankulutus: 68 g
Pihalla oli sopivasti kultapallot, krassit, tuliunikot ja pävänkakkarat kukassa tuomassa väriä :)

6 kommenttia:

  1. No mutta sukathan ovat ihan kauniit ja lanka varmasti huippu ihanaa. Oiskohan tuota lankaa turkoosia tai beige tai helmenharmaana ja sit pikkusen pituutta enemmän varsin, niin minäkin voisin tuommoisen tehdä. Ihanat! :) t.Tupsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyppäs tutustumassa, olisiko lempivärejäsi. On sitten minun mielestäni enempi sellainen unisukkaosaston lanka :)

      Poista
  2. Kauniit sukat. Pitääkin joku kerta kirjastoreissulla tutustua tuohon opukseen. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä. Taisin ostaan oman kirjani käytettynä jostain, kun sitä ei enää kaupasta saanut :)

      Poista
  3. Kauniit sukat :) Mulla myös hyllyssä muutamakin sukkakirja, joista en ole mitään neulonut. Pitäisikin kaivaa ne esille ja neuloa joku kiva malli.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)

Vihtaranta KAL - 1/14 Mökkitie