perjantai 15. heinäkuuta 2016

Oon niiiin rakastunnunna

Pallakseen. Se on niin ihana lanka, ettei toista samanlaista ole vielä tähän päivään mennessä osunut kohdalle. Miksei minulla ole isoa laatikollista tätä? Ja miksi minä en ole aikaisemmin testannut?!?
Nämäkin kerät ehtivät viettää hyvän tovin lankahyllyssä, ennenkuin otin ne kokeellisesti puikoille. Oli tarkoitus tehdä nilkkapituiset sukat sukkavaihtoon, mutta aika nopeasti huomasin, ettei näistä nilkkapituisia tule, sillä 56 aloitussilmukalla olisivat olleet ainakin minun nilkkaan aivan liian leveät. Ok, minulla on todella kapeat nilkat, mutta heräsi epäilys, että olisivat olleet sukkavaihtokaverinkin nilkkaan liian leveät..? Höhönhöpönselitystä... tuntuivat vaan niin ihanilta ja värit ihan nappiin, eihän tämmöisiä voi päästää käsistä? Ei, varsinkaan, kun tuota väriä ei tietenkään saa enää mistään. Harmi. Näistä tuli siis puolisääripituiset 25 cm:n varrella.
Ja tämä lanka neuloutuu aivan itsekseen. Sitä vaan hetken mietin, että koitanko tehdä aivan samanlaiset, mutta nnnoin sitten ihan vaan laiskuuttani mennä miten menee ja olihan se siinä Manhattanin kakkosseasonia vahdatessa niin helpompaakin :) Hehee, Elmeri ottanee joku kerta minusta kuvan, kun otsalampun kanssa neulon...
Haluaisiko joku tulla rapsuttelemaan sammaleet meidän kivien välistä pois? Pientä kivien asettelua muutenkin olisi tarjolla, koska tyrnit ja karpaattienkellot puskevat sieltä välistä tulemaan ja kivet melkoisesti eläneet. Eikö kukaan? No, ensi kesänä sitten, jos ei tänä kesänä jouda. Tai sitä seuraavana.
Maitokellokin on hypännyt kukkapenkistä muurin juurelle kasvamaan, ihana kukka <3
Malli: Räsymattoo, aloitussilmukalla 56, nilkan kohdalla 46 s ja sama silmukkamäärä terässä.
Lanka: teetee Pallas valkoinen 0009 ja punaisenkukertava 0050
Puikot: KnitPro Zing 3 (15 cm) just passelit tälle langalle ja sukantekoon
Langankulutus: 100 g (punasävyistä 34 g ja 66 g valkoista)
Minulla on kolmet muut sukat toista paria vaille valmiit plus kahdet muut sukat aloitettuna ja menossa purkuun, koska lanka ja malli eivät keskustele keskenään. Noiden kolmen kimppuun siis seuraavaksi, että saa aloittaa taas uutta. Vaikka saahan sitä muutenkin, kun kysyy vain itseltään ensin luvan :)

9 kommenttia:

  1. Ihan mielettömän ihanat sukat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana lanka, on se, on ja vielä kerran on :)

      Poista
  2. Aivan ihanatomia sukat! Toivon niille parempaa kestoa kuin omani olivat. Pallaksesta neuloin samalla ihastuneella fiiliksellä, mutta sukat kesti muutaman viikon ja sit pohja paistoi läpi. Päätin, että ei koskaan enää. T. Tupsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis piti kirjoittaa "Aivan ihanat sukat!" Puhelin mokoma kirjoittaa omiaan. :)

      Poista
    2. Hui, ei saa peloitella tuolla tavalla! Laitoin sukat heti jalkaan, kohta alkaa selvitä, käykö näille samalla tavalla kuin sinun sukkasille. Toivotaan, että ei :)

      Poista
  3. Samoin on yksi lempilankojani. Kauniit sukat!

    VastaaPoista
  4. Aina yhtä ihania nämä sinun raitasukkasi :) Olen neulonut useammat sukat Pallaksen "isosiskosta" Sallasta, ja ne ovat ainakin kestäneet ihan hyvin. Toivottavasti myös sinun sukkasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, toivottavasti Sallan pikkusisko on yhtä kestävää. Vielä ei mitään hälyttävää näkyvissä, ehkä pientä nukkaantumista kuitenkin. Testikäyttö jatkuu :)

      Poista

Kaikki kommentit tervetulleita!