Uninen peitto

Uninen peitto, monellakin tapaa: unisen värinen ja unettava neuloa, hohhoijjaa! Mutta Pörrin piti saada uusi nukkupeitto, sillä äitiyspakkauksen mukana tullut täkki poljetaan päältä heti, kun äidin katse kääntyy muualle. Ja olen huomannut, että aina oikein -neulepinnasta on vaikeampi kiemurrella pois, sillä aikaisemmin neulomani kevyt peitto pysyy päällä illasta aamuun. Mutta joskus tarvitaan myös paksumpaa villapeittoa.
Käytin peittoon Drops Merino Extra Fine -lankaa, täysiä ja hieman vajaita keriä. Eniten halusin päästä eroon viidestä teräksensinisestä kerästä, joita oli vieläpä kahta eri värjäyserää. Mutta mukaan mahtui myös luonnonvalkoista, vanhaa roosaa ja vaaleaa roosaa. Sitten! Mukaan hyppäsi myös harmaa vale-Drops-Merino-Extra-Fine -lanka, joka oli jotenkin ujuttautunut samaan pussukkaan muiden kanssa ollen kuitenkin jotain aivan muuta. Se oli tuhonnut vyötteenkin, jotta sitä ei voisi jäljittää. Sormet tunsivat heti, että nyt ei ole samaa lankaa, mutta jatkoivat neulomista, koska näyttäisi tulevan samanvahvuinen pinta. No, eipä sittenkään. Paksumpaa lankaa on, epäilen, että on Dropsin Big Merinoa, mutta varmuudella en voi sanoa. Siellä se nyt on muiden keskellä, mokoma.
Ehdin juuri levittää peiton lattialle ja näppästä kaksi kuvaa ja sitten saapui asiakas paikalle kokeilemaan, voiko peiton kanssa nukkua.
Krooh.
Pyyh.
Asiakas jätti peiton mytyksi lattialle ja poistui muihin hommiin. Kelpasiko se? Kyllä? Ei? No, on se, kun ei voi sanoa!
Mutta minäpä sanon yhden asian, tällaiset peitot olisi tosi näppärä valmistaa Passapilla.
Se on odotellut monta vuotta kodinhoitohuoneessa, että joku opettelisi käyttämään sitä.
Se on äärimmäisen pelottavan näköinen laite. Ja jotain huoltotoimia varmaan kaipaisi, öljyä ainakin, ennenkuin se väännetään käyntiin. Hyppääköhän se katosta läpi, jos laitan se päälle?!?
Malli: Unipeitto, aina oikein neuletta, 130 silmukkaa
Lanka: Drops Merino Extra Fine, värit 01, 14, 16, 22 sekä kerä mysteerilankaa
Puikot: 4 1/2
Langankulutus: 461 g
Valmiin peiton koko: 72x86 cm

1 kommentti:

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)

Vihtaranta KAL - 1/14 Mökkitie