Rumat ja ihan mahdottomat

Terppa taas, hikeä pukkaa pelkkä villaisen neulomisen ajatuskin, mutta onneksi näin ei ollut kuukausi sitten, joten eipä muuta kuin vääntämään juttua vanhoista tekeleistä: Adlibris Socki Misty morning näytti kerällä kovin houkuttelevalta, mutta sukaksi muututtuaan jo pelkkä katselu sumentaa silmiä. Ja sanon sen heti, etten koskaan ikinä tule tekemään tämäntyyppisestä sekoraitalangasta mitään muita sukkia kun räsäreitä. 
Aikomus oli tehdä kahdesta keräsestä todellakin samanpariset sukat, mutta Turkin tehtaalla ei nähtävästi ymmärretä, että joskun raitalanka menee tekovaiheessa pätki, niin sitä ei sovi jatkaa ihan miten sattuu. Ja minä todellakin koitin selvittää, missä kohtaa raita olisi jatkunut oikealla tavalla. Niin paljon koitin, että langanpäitä oli pääteltäväksi enemmän kuin tarpeeksi. Lopulta totesin, että ei siitä tule mitään, antaa sukkien elää omaa elämäänsä säären keskikohdan jälkeen.
Sukka se on rumakin sukka, mutta lahjaksi ei näitä voi kelleen antaa, eikä kodin ulkopuolella kehtaa näyttäytyä. Noo, ehkäpä roskapussin voi nämä jaloissa nopsaan viedä tai postilaatikolla piipahtaa. Mutta sillä tavalla, etteivät naapurit näe. Tai ainakaan kovin läheltä. Ja jalkojen sopii pysytellä visusti omalla tontilla.
Malli: Oma polvari
Lanka: Adlibris Socki Misty morning (B002)
Puikot: 3 1/2
Langankulutus: 148 g

Laitetaan loppuun yksi nätti oranssinen kuva Pärnusta :)

13 kommenttia:

  1. Ihan kelvot ne on, omanlaisensa :)
    Itsellä tarkoitus tehdä pienistä jämistä riemunkirjavat eriparisukat eli kutoa yhtä lankaa sen verta kuin riittää ja vaihtaa sit seuraavaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaiset eriparisukat kelpaisivat minullekin, mallia Peppi Pitkätossu;) Mutkun koittaa samanlaisia ja se ei onnistukaan, niin harmistuttaa :D Mutta se on mennyttä jo, katse tulevaan.

      Poista
  2. Kiva kun olet palannut takaisin.
    Raitalangoissa on juuri tuo raitojen kohdistamisjuttu usein ongelmana, mutta
    kyllä noilla sukilla voi pärjätä, kauneusvirheistä huolimatta.
    Neuleet ovat olleet lomalla, osa keskeneräisinä.
    Helle on rajoittanut neulomisen lisäksi montaa muutakin hommaa.
    Täällä on satanut viimeksi juhannuksena, sade olisi kyllä tervetullutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Varsinkin kärjen kohdalla alkaa minulla joskus kohdistus heittämään, mutta käsityö on käsityötä ja sellaisenaan arvokasta, kaikkine virheineenkin. Meillä on myöskin ollut todella kuiva kesä, luonto on kärsinyt. Ja neulominen. Mutta eiköpä se meillä ala tästä nyt helpottamaan, vai?

      Poista
  3. No ei nämä nyt minusta niin rumat ole, pitäisin. :D

    VastaaPoista
  4. Totta tuo, että joskus noiden raitalankojen kanssa on ihmeissään. Toisaalta, eikös ne nyt ole aika muodikkaitakin vähän eriparisukat:) Kivan näköiset silti minun mielestäni!

    VastaaPoista
  5. Ei nuo nyt rumat ole. Joskus jotkut sukat tuntuu rumalta, mutta sitten joku just tykkää ja haluaa ne. Mulla on nyt kotona päättelemättä rumat sukat. Piti kutoa nopeasti, että pääsi eroon. Postiaan kun olen kotona lapsenvahtina olon loputtua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, makuja on onneksi monia, yksi tykkää toisesta ja toinen muusta. Minulla on myös vähän sama homma, että jos en tykkää väristä, niin siitä on päästävä äkkiä eroon, onkohan kuinkakin yleistä moinen? Neulominen on terapiaa sekä käsille, että mielelle kuin koko emännälle :)

      Poista
  6. ihanast pitkät sukat ja väri upea.

    VastaaPoista
  7. Miusta nämä ovat vallan kauniit sukat.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)

Vihtaranta KAL - 1/14 Mökkitie