sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Patjana

Vanis tässä taas pitkästä aikaa. Olette varmaan ihmetelleet, kun minusta ei ole kuulunut mitään, mutta ette kyllä ikinä arvaa, mitä minulle on tapahtunut.. voi elämä..

Emo hermostui minun viimeaikaisista blogi-päivityksistäni siinä määrin, että nosti minut parvekkeelle jäähylle. Tupisi jotain, että "pakkoko sitä nyt on kaikkia asioita täällä julkisesti jorista kaiken maailman tietoon". Luulen kyllä, että Emoa kaivelee se, että sanoin häntä läskiksi, ei kestä totuutta. Totta puhuen Emo on ehkä himpusti kaventunut, mutta sixpäkki piilottelee edelleen jossain mahamakkaroiden alla. Ja tietäsittepä, mitä Emo äskenkin salaisesti aamukaffeen kanssa veti: hirveän ison Lidlin herkkumuffinsin, ei Emo, ei, ei.

No, Emo siis nakkasi minut parvekkeelle jäähylle ja ei mennyt kuin muutama tovi, niin iso ja pullea orava tuli ja nappasi minusta kiinni ja vei mennessään. Niin, Emohan ruokkii lintuja auringonkukansiemenillä ja pähkinöillä. Ja siinä sivussa ovat oravat keksineet, mikä oiva ravintola parvekkeella onkaan ja välikatolla on kiva kölliä ja sulatella ruokaa.

Sinne välikatolle siis menin oravan suussa, että heilahti. Yritin huutaa Emoa apuun, mutta hän vain tuijotteli tylsänä jonnekin tyhjyyteen täysin älliä vailla. Voi tsiisus, mikä muija!

Niin, nuo veikeät oravat pörröhäntineen ja kivoine korvineen, ovatpa ne ihania ja niiin suloisia. EIVÄT TODELLAKAAN OLE! Tämä on täysin väärä luulo! Oravat ovat ihan hirveitä otuksia ja petoja! Ja minusta, Vaniksesta,  tuli niiden pesä, kiva ja lämmin patja! Tämä on niin nöyryyttävää, etten melkein pysty puhumaan tästä. Mutta minun on pakko, että saan itseni eheytettyä tästä karmeasta kokemuksesta. Tällaista ei kenenkään pitäisi kokea.

Oravat olivat hirveän laiskoja, makoilivat vain kaiket päivät, kuorsailivat ja rapsuttelivat itseään ja turkki kuhisi ties mitä kirppuja. Ja voin sanoa, etteivät auringonkukansiemenet todellakaan sovi oraville! Olin pökertyä niistä hajupommeista, joita ne päästelivät vähän väliä.
Mutta kaikista pahinta oli se, miten uroksia tuli ja meni. Ja minä jouduin seurailemaan sitä hirveää menoa! Tästä osuudesta en vaan kertakaikkiaan pysty puhumaan enempää. Mikä narttu! 
Ihan kamalaa, ihan kamalaa.

Yritin monesti karata, mutta orava keksi aina pakoaikeeni ja vei minut takaisin. Lopulta onnistuin raahautumaan katon reunalla ja sieltä leijailin sopivan tuulenpuuskan turvin takaisin parvekkeelle. Tämä tapahtui eilen. Emo oli heittänyt parvekkeelle tyynyjä ym. tuulettumaan. Ja minä raahauduin niiden alle piiloon, ettei orava jälleen veisi minua saastaiseen elämäänsä.

Olisittepa nähneet Emon ilmeen, kun hän löysi minut tyynyjen alta. Näin, miten hän yritti kovasti prosessoida, mistä olin siihen ilmestynyt ja ennen kaikkea: miksi olin sen näköinen ja hajuinen kuin nyt sattuneesta syystä olin. Emo nyrpisteli nenäänsä, otti minusta etusormella ja peukalolla kiinni ja lähti viemään minua kohti roskista. 

Mutta onni oli sittenkin puolellani! Kerrankin noista kahdesta riiviöstä on jotain hyötyä! 
Emo katsahti ikkunasta ulos ja näki, miten Kaiku ja hänen kaverinsa Toinen Kaiku olivat juuri saaneet sidottua pyöränsä narulla yhteen ja olivat innoissaan lähdössä ajelemaan... "Voi herranjumala, mitä ne nyt taas ovat keksineet!", huudahti Emo, tipautti minut lattialle ja riensi ulos keskeyttämään varmaan kaatumiseen johtavan pyöräajelun lauseella: "Ei, ei, ei! Mitäpä jos keksisitte jotain muuta parempaa tekemistä!?!" 
Kaiku ja Toinen Kaiku katselivat mykkinä takaisin ja miettivät, että mitä tämän parempaa nyt pystyisivät enää kehittämään?  Mutta alkoivat silti tuumailla..
Minä raahauduin likapyykkiläjään piiloon. Ja sieltä pyykkikoppaan. Ja toivottavasti Emo pesee minut pian ihan millä ohjelmalla tahansa, sillä minä todallakin tarvitsen sitä!
Mutta onneksi en ollut mukana siinä porukassa, jonka Emo pani illalla koneeseen pyörimään ja löysi aamulla samaisesta paikasta. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit tervetulleita!