torstai 17. heinäkuuta 2014

Heti robotin tilaus vetämään!

Vanis täällä taas pitkästä aikaa. Että kuule usko, miten kävi aika pitkäksi lukitussa ja ahtaassa laatikossa, minne Emo minut laittoi vähän jäähyttelemään. Jäähyttelinkin sitten ihan kunnolla, melkein 2 kuukautta! Vaan ei haittaa, ei yhtäänkään haittaa, paljon ja kaikenlaista on kerrottavaa.

Huomaan kyllä, että Emo on ominut tämän blogin aivan itselleen. Aika huvittavia varsinkin nuo kasvikuvat. Niistä saa sellaisen vaikutelman kuin Emolla olisi monta hehtaaria aivan ihanaa puutarhaa, täynnänsä kaiken maailman erikoisia kasveja ja kaikki kukkivat kiitollisina niin kuin onnellinen ja hyvinhoidettu kasvi vain voi.
Ettei kuitenkin olisi etsinyt pihaltaan ne ainoat kukat, jotka nuppunsa ovat suvainneet aukaista..? 

Kuulin, kuinka Emo eilen suunnitteli Poikasen kuullen, että puutarhuroi ja kitkee tänään rikkaruohoja. Eilen ei luonnollisesti voinut, koska teki mieli vain neuloa. Kaiku totesi tietäväisenä: "Äiti, sinulla pitäisi varmaankin olla sellainen rikkaruohonottajarobotti."



3 kommenttia:

  1. He-he, eikös kaikki blogistit tee juuri niin, yksikin kukka riittää! ;o)

    VastaaPoista
  2. Niin ja nuo pihan kukkakuvat on aivan ihania. Oispa mullakin noin ihana piha. T. Tupsu

    VastaaPoista
  3. Tuo Vanis aina jauhaa, mitä jauhaa, mutta saattaapa tuossa pieni totuudenjyvänenkin olla mukana;D t. Emo

    VastaaPoista

Kaikki kommentit tervetulleita!