Siksakkia

Serkkuseni täytti pyöreitä ja sai lahjaksi JonSukat Villasukkarakkautta. Ostin samalla itselleni muuten-vain-lahjaksi samaisen kirjan, koska kaksin aina kaunihimpaa, eikös vain? Ja heti kesällä vimmalla sukkaa alulle, sekä muita malleja suunnitteluosastolle. Päättelin Siksakkiat (taipuuko se oikeasti noin...?) äsken, ja juuri sateen alkaessa sain hienot värit sukkiin.

Hieman värikapinallisuutta harrastin ja neuloin sukat näistä väreistä.

Liukuvärjättyä Lapintaikaa purin toisen sukan kohdalla vähän kerältä, että sain liu'ut täsmäämään, melko hyvin osui kohdilleen, hieman etuilin toisen sukan kohdalla. 

Muutin sukkaa kapeammaksi, laitoin aloitukseen 60 silmukkaa, nilkan kohdalla on 44. Silmukkalukua oli helppo säätää, koska mallineuleen rytmi on tiheä. Lisäksi mallikerta on merkitty selkeästi kaavioon, mistä plussapisteitä tekijälle :) Pohjekavennusten kohtia siirtelin myös hieman eri paikkoihin. Ja tein kantapään ja kärjen omalla tavalla.

Mutta, tässä on se kohta, joka ainakin omissa silmissäni pilaa onnistumisen tunteen: Jalkapöydän kuvio ei ole symmetrisesti keskellä, vaan toisella puolella on yksi kerros enemmän harmaata. Voi surkeuden surkeus, kun tämän viimeisen sukan kohdalla hoksasin. Piti ihan tarkistaa, että olenko tässä kohtaa säveltänyt omiani vai seurannut ohjetta, väittäisin, että tällä kertaa jälkimmäistä. Tai sitten en vain ymmärrä selkeää ohjetta ja lukemaani. No, eniveis, päätin, etten pura, vaan teen anonyymin lahjoituksen jonnekin sopivaan paikkaan: Hiippailen pimeän turvin huppu syvällä päässä ja pudotan paketin lootaan. Eipä johda jäljet sylttytehtaalle. 

Itse en voi näitä pitää, koska silmät osuisivat aina tuohon mokaan. Nytkin näen vain sen.

Malli: Siksakkia JonSukat. Kirjasta JonSukat Villasukkarakkautta, Jonna Nordström. Mukaeltu kapeammaksi, pienemmäksi,  kantapää & kärki eivät ohjeen mukaan.

Lanka: Novita 7 Veljestä Lapintaika (866), Novita Wool Rescue (498), Novita 7 Veljestä (644)

Puikot: 3 1/2

Langankulutus: 172 g

Sukkien koko: Varren pituus n. 37,5 cm, leveys ylhäällä 13,5 cm, nilkan kohdalla 9,5 cm. Terän pituus 23 cm, leveys 9,5 cm.

Niin, tekisi mieli tehdä JonMarit, ja monet muut...



8 kommenttia:

  1. Ihanan väriset. :) Minua ei kyllä häiritsisi tuo kuvio, itse varmaankin ihan tarkoituksella saattaisin asetella kuvion juuri noin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värit ja kuviot miellyttävät minuakin, mutta en vain pääse yli epäsymmetriasta ;)

      Poista
  2. Voi miten nätin väriset siksakit. Minä en näe niissä mitään vikaa. Tervetuloa hiippailemaan meijän postilaatikolle ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)

Vihtaranta KAL - 1/14 Mökkitie