Ohut tonttulakki ruusulla

Pyörittelin alkuviikosta Regian Wool Cotton Candy -lankaa hyppysissäni ja pohdiskelin, millaisen myssyn siitä Pörrille tekisin. Selailin ensin netin ilmaisohjeita, mutta sitten kaivoin esiin Klompeklompet ja sieltähän se inspiraatio löytyi: Tietysti Pörrin piti saada ohut tonttulakki!

Käyttämässäni Regian langassa on itsessään tekstuuria mukana, vaaleita paksumpia kohtia, joten jätin Klompen ohjeesta nurjat raidat pois ja neuloin pelkkää sileää. Toinen syy nurjien poisjättöön oli tietysti se, etten tykkää neuloa nurjia silmukoita vähääkään...

Klompe-mallin lanka on KlompeLOMPE Tynn Merinoull, jonka arvelin puikkokoon perusteella olevan jokseenkin samalla planeetalla kuin Regiani. Joten mittasin Pörrin pipokoon, n. 53 cm, ja lähdin mitään mallitilkkuja tikuttamatta neulomaan. Käytin puikkoja 2 1/2 ja tein koon 5-6 vuotta. 

Resorin jälkeen hieman venyttelin ja mittailin pipoa ja tulin siihen tulokseen, että myssy venyy riittävästi Pörrin päähän. Mietiskelin, vaihdanko kolmosen puikkoihin, kuten ohjeessa sanottiin, mutta päätin kuitenkin jatkaa samoilla 2 1/2 puikoilla, mikä oli tässä tapauksessa oikea ratkaisu. Piposta nimittäin tuli juuri oikean kokoinen Pörrille. Pipon leveys on  tasona venyttämättä 23 cm, mutta myssy venyy juuri sopivaksi päähän. 

Kun olin neulonut pipon loppuun, vedin langan lenkin läpi, mutta en katkaissut lankaa. Päätin, etten tee lakkiin mitään perinteistä tupsua, vaan virkkaan siihen pienen kukan. Samalla päätin virkata kukan suoraan lakkilangalla, ettei se irtoa, kuten monesti tupsuille käy. Kukan ohje, Virkattu ruusu, löytyy saman kirjan lopusta, missä myös tonttulakin ohje on.

Minusta tonttulakista tuli oikein soma, ei varsinaisesti mikään tonttulakki, pikemminkin keijun syyspäähine <3

Malli: Ohut tonttulakki (vähän mukaellen), kirjasta Klompelompe - Neuleita kaikkiin vuodenaikoihin

Lanka: Regia Wool Cotton Candy

Puikot: 2 1/2

Langankulutus: 60 g

 

 

10 kommenttia:

  1. Suloinen lakki suloiselle tytölle, tuo ruusu kruunaa kaiken!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Susanna, Repu, Sinisen sohvan emäntä ja Pipo-otus <3
    Olen itsekin varsin tyytyväinen lakkiin ruusutupsuineen :)

    VastaaPoista
  3. Ehdottoman ihana keijulakki :) Minä lainasin perhekerhotutulta äidiltä villaiset tonttulakit, kun keskimmäisen eskarin joulujuhla oli ulkotilaisuus. Eipä ollut itselle tullut mieleenkään, että tonttulakki voisi olla jotain muuta kuin punaista kangasta. T: Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä se ensimmäisenä tulee mieleen punainen, ohut kankainen, kulkusen kanssa. Ja punaiset sukkahousut ja mekko. Eli asu, jossa itse on aikanaan joulupukkia odotellut :)

      Poista

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)

Vihtaranta KAL - 2/14 Mökki