Elmeri oli pitkään puhunut siitä, miten hyvät soffat voivat olla niin kalliita, kun se ei olisi homma ei mikään laittaa sohva kasaan. Se olisi vain sellaista helppoa kuin heinänteko -tyyppistä askartelua. Sohvanrakenteluasia nousi kuluvan vuoden kesällä uudestaan esiin, kun kymmenen vuotta sitten Kodin Ykkösestä melko halavalla ostettu sohva oli todellakin tullut tiensä päähän, siitä alkoi näkyä, että se oli perheen ykköspaikka. Siihen kuuluvat nojatuolit oli roudattu kaatopaikalle jo pari vuotta takaperin.
Kesäloman alkaessa Elmeri kysyi, että miten on, aletaanko tehdä sohva itse ja kun ei saanut riittävän selkeää vastausta, niin vastasi itse itselleen ja käveli kauppaan ostamaan puutavaraa. Pian autotallista alkoi kuulua paukuttelua. Toki sitä ennen oli keskusteltu uuden sohvan mitoista ja muistilappuseen oli jotain piirusteltu. Ja Elmeri oli kertonut, miten homma tapahtuu.
Entinen sohva laitettiin FB-ryhmän annetaan-osastolle ja se löysi samantien uuden kodin lapsiperheestä. Ja vaikka entinen sohva ei todellakaan mikään kallis laatusohva ollut, oli se nähnyt paljon meidän perheen elämää: Siinä oli naurettu vedet silmissä, siihen oli tehty voltteja, kävelty käsi- ja selkänojilla. Siinä oli pyyhitty kyyneleitä ja katsottu ulos, olisiko ulkona kavereita. Siinä oli otettu makoisia nokosia, oli kinasteltu ja mökötetty. Jos sohva osaisi puhua, niin sillä olisi paljon tarinoita, se oli seurannut Poikasten touhuja vauvasta asti ja meidän kasvun vanhemmiksi.
Idean iskä on siis Elmeri, ilman hänen visiotaan meillä ei olisi omatekemää sohvaa. Meillä olisi joku kaupasta ostettu sohva. Elmeri paukutteli rungon kasaan ja tilasi vaahtomuovit sun muut härpäkkeet
Tampereen vaahtomuovista ja pehmusteli sohvan verhoilukuntoon. Kankaan hankimme samasta paikasta kuin vaahtomuovit. Olemme todella tyytyväisiä kyseisen liikkeen palveluun. Saimme mm. näytepaloja nopeasti postilaatikkoon ja kaikki tilaukset sujuivat hyvin ja tarvikkeet matkasivat nopeasti perille. Elmerin osuus sohvasta sujui siis nopeasti, me kävimme vain välillä autotallissa tsekkaamassa, miten homma edistyy. Rungon verhoilun hoidimme osin yhdessä, osin Elmeri yksistään. Hyvä, ettei yhdessä toteutettavia työvaiheita ollut tämän enempää, sillä tiesimme molemmat liiankin hyvin, kuinka homma pitää tehdä :D
Sitten kuluikin melko pitkä aika ennen kuin minä sain kaivettua Singerin esiin ja olin valmis polkaisemaan sohvatyynyt valmiiksi. Ompelu on todellakin tuttua puuhaa ja olen tehnyt sitä paljon lapsuudessa ja nuoruudessa: Lapsena huruttelin ommella barbeille vaatteita äidin vihreällä ompelukoneella. Sittemmin ompelin vaatteita myös itselleni ja kun muutin kotoa pois, meni muutama vuosi ja hankin omaan koneen, jolla ompelu jatkui. Mutta ennen sohvaa oli ompelukone saanut maata varastossa yli vuosikymmenen, eikä sillä oltu ajeltu tikin tikkiä. Ja sen 1. oman ompelukoneen tilalle oli ehditty hommata toinenkin kone, joka myös oli odottanut pari vuotta pääsyä tositoimiin. Joten vähän piti lueskella ohjekirjaa ennen ompelua, varsinkin, kun se 1. tuttu ompelukone ei enää toiminut ja tilalle oli tullut uusi Singer.
Ja sitten alkoivat kädet levitellä kangasta lattialle ja leikata. Ja jalka alkoi polkea pedaalia, surrur vaan kuului. Ja jokunen ärräpää, sillä kädet leikkasivat ja jalka polki nopeammin, mitä pää ehti mukaan. Pörrikin piti hätistellä eri huoneeseen, sillä hän oli apukätenä polkemassa pedaalia, räpläämässä virtajohtoa... ja joka paikassa.
Toinen poikasista kävi järjestelemässä neulat värien mukaan, eihän siitä ompelusta kai muuten olisi mitään tullutkaan. Eikös minulla olekin kaunis äidin minulle tekemä neulatyyny?
Sisätyynyihin käytin vanhoja ehjiä pussilakanoita. Jokaisella on varmasti kaapissa tällaisia vanhoja lakanoita, joissa ei nukuta enää makoisasti. Tyynyjen täytteenä on runsaasti vaahtomuovirouhetta, sohva todellakin imaisee istujan peffan sisäänsä, oikein hyvä soffaperunan kasvualusta.
Ja niin se sohva valmistui viimein eilen, vaikka välillä piti tilata lisää täytettä ja kangasta ja minä ompelin tyynyjä vähän kerrallaan, useana päivän. Hyvä me! Elmerillä on silmää ja taitoa ja minäkään en onnistunut pilaamaan lopputulosta. Sohva on massiivinen, istumaleveys reilut 190 cm + päädyt. Istumasyvyys on otollinen löhöilyyn tai pitkille koiville. Miesväki tykkää ja Pörrikin käy sohvalla rökälehtimässä. Minä istun mieluummin nojatuolissa, sillä siinä on parempi neuloa.
Joitakin ehkä kiinnostaa, tuliko sohvanrakentelu sitten halvemmaksi kuin jos olisimme kävelleet kauppaan ja nostaneet sieltä sohvan peräkärryyn. Sohvia on monenlaisia ja -hintaisia. Tämän sohvan materiaalit ovat parempia kuin edellisen sohvan, tarkoitan nyt ensinnäkin puutavaraa, joka tulee kestämään meidänkin käytön hyvin. Ja jos meistä alkaa tuntua siltä, että tyynyt ovat liian vajaita, voimme täyttää niitä lisää. Ja kun kangas sanoo joku päivä sopimuksen irti, voimme hommata kangasta ja minä polkaisen tyynyille uudet päälliset ja verhoilemme sohvan uudestaan. En usko, että tämä on mikään kertakäyttösohva. Tämän sohvan hinta sopii hyvin meidän kukkarolle. Omalle työlle emme tässä tapauksessa laita hintaa.
En saanut otettua oikein kuvaa, jossa sohva olisi edukseen. Sohva huutelee vielä kahta pienempää tyynyä päänalusiksi. Ja sitten nokosille, vai mitä?
Lanka oli miellyttävää neuloa ja raidoittui kauniisti. Harmittaa vain ihan kauheasti, kun menin pilaamaan Karhunvatukankukan raidoilla. Mutta tehty, mikä tehty...
Ilman raitoja tuli ainakin Vadelmankukasta kauniimpi ja raikas.
Molepiin käytetty tehostevärinä Kirsikanroosaa.
