Lankavärjäyksen tuloksia - 3/4 Avokadon siemenet

En kahdesta kerrasta uskonut, piti vielä kolmannen kerran avokadolla koittaa värjäillä. Ja onneksi niin, sillä nyt sain jotain väriäkin lankaan. 

Käytin liemeen 4 kpl Hass-merkkisen avokadon kiveä. Kivet olivat suuria ja pyöreitä, varovasti sai pilkkoa, ettei pilkkonut sekaan muutamaa raajaakin, kivet ampuivat todella herkästi veitsen alta pois, niin liukkaita olivat. 

Pilkoin mukaan myös 6 kpl kiviä, jotka olivat valmiiksi pussitetuista avokadoista. Näissä oli sekä soikeita, että pyöreitä kiviä, olisikohan useampaa lajia sekaisin? Yhtä niljakkaan liukkaita olivat silti.

 

Sitten vain kaikki 10 pilkottua kiveä isoon kattilaan kiehumaan. Minulla on nyt tällainen 10 l teräskattila yksistään näitä liemiä varten. Siinä on kätevä mitta-asteikko sisällä, näkee, paljonko nestettä kattilassa pulputtaa.

 

Laitoin aluksi 3 l nestettä ja laitoin porisemaan tunniksi. Sitten lisäsin joukkoon 2 rkl soodaa, koska se kuulema irroittaa kivistä paremmin väriä. Ja kattilassa alkoi käydä sellainen porina, että uskon tuon. Saatoin ehkä lisätä jossain vaiheessa vettä kattilaan. Keittelin vielä jonkun vartin tai puoli tuntia korkeintaan, sitten sammutin levyn ja annoin liemen jäähtyä sellaiseksi kädelle lämpöiseksi, mutta ei kuumaksi.

 

Olin myös valmistellut Lankavan Sopiva -villalangat valmiusasentoon: Olin laittanut niihin pasmalangat ja huuhdellut ne parissa vedessä. 

 

Sopiva on 100 % villaa, yhdessä 100 g kerässä on 230 m lankaa. Minulla menossa purkkiin 3 kerää eli 300 g lankaa. 

 

Sitten siivilöin liemen 4 l isoon lasipurkkiin. Tässä vaiheessa oli aikaa keittelyn aloituksesta kulunut 2 h 45 minuuttia. Kyllä, se on tarkkaa tämä kirjanpito, näissä hommissa. 

Lisäsin langat purkkiin, purkki kiinni ja langat tekeytymään, annoin olla purkissaan 4 päivää. Tässä aloituskuva, sittemmin en muistanut kuvata, en edes ennen huuhtelua. Harmittava juttu.

 

Langat pois purkista, etikkavesi, huuhteluvedet, mieto villapesuvesi, huuhteluvedet. Ja langat ulos kuivaustelineen päälle kuivamaan. Märkinä näyttivät tältä:

Langoista tuli marjapuuronvärisiä. Ihan kiva väri, vaikkakin vaaleni kuivaessaan. Ainakin sain nyt jotain väriä aikaiseksi, joten onnistumisen puolella ollaan. 

Oli tarkoitus ottaa vielä parempia kuvia langoista, mutta pimeys ehti jo laskeutua, joten seuraavassa jaksossa sitten, sillä viimeinen osa on vielä lähettämättä: Mitähän siitä jämäliemestä ja yhdestä toisesta ainesosasta sain aikaiseksi? Se selviää tämän sarjavärjäyksen seuraavassa osassa. Toinen ainesosa ei ole kuitenkaan nämä avokadon kuoret, mutta tokipa laitoin ne kuivamaan tulevia värjäyksiä varten...

Lankavärjäyksen tuloksia - 2/4 Neilikkakahvi (aiemmin avokado x2)

Olen päästellyt purkista ulos kahvilta ja neilikalta tuoksuvaa lankaa. Kutsuttakoon tätä Neilikkakahviksi. 

Miltä se tämmöinen neilikkakahvi mahtaisi maistua, tiedä vaikka olisi uusi hittituote, jonka tässä sivussa tulin kehitelleeksi. Tuskinpa, ei tullut mieleenkään hörppiä. Mutta langoissa oli vahva mausteinen tuoksu ja taustatuoksuna kahvi, kun langat purkistaan lavuaariin lorautin. Hiirenpapanan näköiset pötkylät eivät ole sitten hiirestä, vaan ihan neilikoita. En kuitenkaan maistellut, niitäkään.

Neilikkakahvilanka oli oikeastaan aluksi Avokadon kuori- ja kivi -lankaa, jonka hitaaseen värjäytymiseen kyllästyin. Ja laitoin kaiken uusiksi, jolloin samainen lanka pääsi pieneksi hetkeksi avokadon kivikylpyyn

Inkarnaation kolmannessa, neilikkakahvivaiheessa, oli Veikka-lanka taatusti aivan ymmällään siitä, että mikä se oikeastaan on tai pitäisi olla, mutta tämä on varmasti täysin ymmärrettävää, koska uudestisyntyminen tapahtui noinkin tiheästi. Eiköhän Veikan persoonallisuus sille itselleenkin tässä pikku hiljaa selvene. 

Veikka liplatteli erinäisissä liemissä liki 4 viikkoa, joskin vaivaiset 2 viikkoa ja 3 päivää tässä viimeisimmässä. Yksi asia on ainakin saletti: Tämä värjäys ei ole minkään oppikirjan mukainen, eikä sitä pidä toistettaman. Eikä varmaan olisi mahdollistakaan, edes minulle itselleni, joka täällä olen huiskinut. Olen näemmä kylvänyt alunaakin useampaan otteeseen. No, ei mennä nyt detaljeihin. Mutta alakuvassa Neilikkakahvin päivä nro1 & Neilikkakahvi avaamispäivänä.

Itse huuhtelu- ja pesuoperaatio sujui samalla tavalla kuin edellisen postaukseni eli teepurkin kanssa eli etikkavesi, huuhteluvedet, villapesuvesi, huuhteluvedet. Mutta yksi melko iso eroavaisuus kylläkin oli: Kahvineilikkaa sai lotrata useammalla vedellä, väriä irtosi... Voipi johtua siitä, että oli viimeisessä purkissaan liian vähän aikaa. 

Lanka oli märkänä (yllä) melko tummaa, mutta muuttui kuivuessaan lähinnä likaisen keltabeigeksi. Siinäpä väri, joka viedään käsistä :D Tuskin uskalsin jättää ulos kuivamaan.


Neilikkakahvikerä pääsi yhteiskuvaan Teevyyhtien kanssa. Tee on edelleen suosikkini. Vaikka en millään onnistunut vangitsemaan vyyhtien oikeaa väriä, ovat oikeasti keltaisempia, tummempia.


Alakuvassa Neilikkakahvi keskellä ja Teet reunoilla. Ai lav tee <3 


Seuraavassa postauksessa käsittelen jälleen - Avokadoa. Kyllä, en päässyt siitä vieläkään yli. Oli paukutettava päätä seinään, oli yritettävä vielä 3. kerran.

Lankavärjäyksen tuloksia - 1/4 Tee

Toiset ovat purkitelleet sieniä ja marjoja, minä lankoja erinäisiin väriliemiin, purkkeihin tekeytymään. Nyt on kaikki ensimmäisen erän sato pesty ja kuivateltu, valkoiset langat ovat saaneet uusia sävyjä pintaan. Käyn purkit yksitellen läpi, ensimmäisenä kerron teepurkista.

Teevärjäys viihtyi (=sai olla) purkissa pisimpään. Teepurkin kokoamisen olen kertonut tässä postauksessa eli mitä ja miten langat "säilöin". Lyhyesti: purkitin 200 g Juhania ja 104 g erilaisia teepussukoita kerroksittain. Lisäsin kuumaan hanaveteen 20 g alunaa ja veden purkkiin. 

Maltoin purkittaa lankoja 3 viikkoa ja 2 päivää, jos nyt oikein laskin. Olin ajatellut pitäväni täydet neljä viikkoa, mutta en vain malttanut enää odottaa... langat näyttivät purkissa liian herkullisilta! Langat olivat välillä ulkona, välillä sisällä. Purkki oli välillä auringossa ja välillä varjossa, eli milloin missäkin. Alla purkitus päivänä 1 ja viimeisenä päivänä (kuvassa sävy vähän vaaleahko).


Otin langat purkista pois, purkissa ei ollut juurikaan nestettä jäljellä, sillä teepussit olivat imeneet kaiken itseensä. Purkki oli aivan täynnä lankaa ja teetä. Tästä otan seuraavanlaisen oppiläksyn mukaani: Seuraavan teepurkin teen isoon 4 l purkkiin, jollainen minulla myöskin on. 
Teepussit ja langat oli helppo erotella toisistaan, tämä ei ollut mikään sotkuvärjäys. Ja mikä parasta: Purkistus tuoksui ihanalta! Aivan mahtavan tuoksuisia lankoja! Alakuvassa langat purkista päästön jälkeen, väriä on.


Lisäsin lankojen päälle haaleaa vettä ja lorauksen etikkaa. Sitten huuhtelin langat parilla vedellä. Sitten lämmintä vettä ja vähän villapesuainetta. Ja aivan lopuksi huuhtelin niin monella vedellä, että vesi jäi kirkkaaksi. Tätä värjäystä ei tarvinnut kovin paljon lotrata. Nostin langat pyykinkuivaustelineelle makoilemaan, kuvassa langat märkinä.


Langat kuivuivat ulkona päivässä ja vaalenivat samalla hieman. Langoissa on kuitenkin erotettavissa sekä tummempia, että vaaleampia sävyjä, koska käytin purkissa erilaisia teelaatuja. Mutta mikä parasta! Langat tuoksuvat edelleen aivan fantastiselta! Nuuhkuttelen lankoja niin paljon kuin nenään nuuhkua vain mahtuu! Minulla oli tässä ainakin mustaa mustaherukkateetä, vihreää sitruunainkivääriteetä, vihreää mansikkakardemummakaneliteetä, rooibosteetä ja mustaa teetä.  


Koitan ottaa kaikista langoista lopuksi sellaisia kuvia, joissa kukin on oman itsensä todellisen värinen. Yläkuvassa langat melko vaaleita. Mutta se on ainakin varmaa, että koska saan teellä keltaisia, ja bonuksena vieläpä hyväntuoksuisia lankoja, niin en lähde värjäilemään keltaista sipulilla, vaikka sipulinkuoria olisikin kerättynä nyt tarpeeksi. Ei tarvitse miettiä montaa kertaa, että haluaako tuoksua sipulilta, vai haluaako tuoksua teeltä. Teevärjäys on tullut jäädäkseen.
Seuraavassa postauksessa esittelen tee-neilikkapurkin sisällön. 

Niiskuneiti - kuin Pärnussa

Puikoilla on aina yksi helppo neule, joten esittelyssä nyt polvarit, jotka on neulottu Novita Muumihahmot -langan sävystä Niiskuneiti.

Itse sukka on neulottu samalla reseptillä, jolla neulon Veikka-polvarit itselleni, joten ohjeesta ei sen enempää, eikä sukan tapahtumia tarvitse neuloessa miettiä tai kirjata ylös toista sukkaa varten. 

Niiskuneiti sävynä hämmentää, jotenkin tykkään siitä, vaikka sävyn sininen ja vihreä eivät kuulu lempiväreihini. Yhdistän sukan värit Pärnuun. Jotenkin tuntuu, että tässä sukassa käyskentelee Niiskuneiti Pärnun puutalokortteleiden ja puistojen läpi hiekkarannalle. Kaivelin siis loppuun arkistoista muutamia vanhoja kuvia Pärnusta, ehkäpä pääsette tunnelmaan mukaan.


Malli: Polvarit itselleni
Lanka: Novita Muumihahmot Niiskuneiti (809)
Puikot: 3 1/2
Langankulutus: 142 g


Arkistojen kätköistä:






























Lapaset x4