Villasukat Veteraaneille, Suomi 100 vuotta

Toiset Veteraanien juhlavuosisukat valmistuivat puikoiltani, tein tällä kertaa koon 36 ja valitsin harmaaksi kaikista vaaleimman Veikan sävyn. Näitä juhlavuosisukkiahan neulotaan FB-ryhmässä Villasukat veteraaneille, Suomi 100 vuotta ja sinne ovat kaikki tervetulleita neulomaan, tai jos neulominen ei suju tai siihen ei löydy aikaan, niin lankoja voi lahjoittaa sellaisille puikkojen heiluttajille, joilla ei ole mahdollisuutta itse kustantaa lankojaan. Lankojen lahjoittajat ovat sekä yksityishenkilöitä, että yrityksiä.
Kerroin taustatietoja keräyksestä ensimmäisten sukkien valmistumispostauksessani kesällä. Tässä välillä on ryhmän jäsenmäärä kasvanut ollen nyt reilut 3400 eli yli 2000 enemmän kuin heinäkuun lopulla. Eikä siinä kaikki, on paljon ryhmän ulkopuolisia, naamakirjaan kuulumattomia neulojaporukoita, jotka neulovat sukkia tähän keräykseen. Terveisiä Hilkalle ja hänen porukalleen Taivalkoskelle, sielläkin viritellään puikkoja tähän tarkoitukseen ja kohta alkaa sukkaa tulemaan <3
Syksy on tuonut aivan uudenlaista tohinaa tullessaan: Jotkut ovat neuloneet jo kymmeniä sukkia, osa vasta aloittelee neulomista ja osa pistelee muutamia tulemaan, kuten minä. Moni kertoo aikoneensa neuloa vain muutamat, mutta huomaakin jääneensä koukkuun ja sukkaa tulee ihan solkenaan. On myös sellaisia neulojia, jotka eivät ryhmään liittymisen jälkeen olekaan innostuneet asiasta ja ovat jättäneet ryhmän, mutta se on kaikkien oma päätös ja kaikkea hyvää myös heille.
Ryhmä "Villasukat veteraaneille, Suomi 100 vuotta" hanke on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa. 
Malli: Veteraanien juhlavuosisukkamalli, FB-ryhmän Villasukat veteraaneille, Suomi 100 vuotta, oma malli
Koko: 36
Lanka: Novita 7 veljestä, vaaleanharmaa 047, sininen 124, valkoinen 011
Puikot: KnitPro Zing 3 1/2
Langankulutus: 89 g

Susselimyssy ja nyppylapaset pikku-Pörrille

Syksy tulee vauhdilla ja pikkuinen tarvitsi pikaisesti lämmintä päälle, pienet lapaset ja pipo valmistuvat onneksi ihan vilauksessa. Hommasin hiljattain kirjan Klompelompe ja siellä on niin paljon ihania ohjeita, ettei ollut mikään ongelma valita niistä muutama noin ensalkuun... ja myöhemmin lisää. Pursuilevasta lankavarastosta löytyi myös muuan kerä Drops Merino Extra Fine -lankaa, joten sekään ei muodostunut pullonkaulaksi neulomiselle.
Pörri on nyt 10 kk+ ja pää enempi ylä- kuin alakäyrillä, joten tein hänelle susselimyssyn koon 1-3 v. Kavennukset aloitin kylläkin samaan aikaan kuin koossa 6-12 kk. Aivan ihana myssykkä tuli, yksinkertainen pintaneule joustaa joka suuntaan eikä kiristä pientä pääppyä. Ja lanka oli ihanaa neuloa. Ohjeen myssykässä on koristeena kaksi kukkasta, mutta Pörri halusi vain yhden pienen. Ja vaikka myssy ihana onkin, niin sitä olisi ollut kivempi ihastella kädessä kuin pitää päässä.
Nyppylapaset ovat kokoa 1-2 vuotta, mutta tein niistä hieman lyhyemmät sekä lapasosan että peukun suhteen. Vieläkin pienemmät olisivat saaneet olla melko pienikätiselle Pörrille.
Löysin ohjeesta peräti kolme virhettä/epäselvyyttä, mutta ne olivat kuitenkin niin minoreita, etteivät johtaneet purkamiseen tai sen kummempaan ihmettelyyn tai varsinkaan ylitsepääsemättömään ketutukseen.
Onneksi Iskä tuli selän taakse ilmeilemään, että malli pysyi pienen kuvaushetken paikallaan. Minun mopomallinen kamera ei pysy liikkuvan kohteen mukana.
Malli: Susselimyssy ja Nyppylapaset lapselle kirjasta Klompelompe, Ihania neuleita lapsille (Hanne Andreassen Hjelmås ja Torunn Steinsland)
Lanka: Drops Merino Extra Fine (16)
Puikot: Myssyssä 4 ja lapasissa 3 1/2 ja 4
Langankulutus: Myssy 45 g ja lapaset 33 g
Klompelompe on kyllä mainio kirja, meinaan laittaa jo tänään uutta puikoille. Suurin osan ohjeista on sellaisia, että niihin käy Sandnes Merinoull -lanka. Minun varastossa on kuitenkin vielä vähän Drops Merino Extra Fine -lankaa, joka sopii myös ja on entuudestaan yksi Dropsin suosikkilangoistani. Googletin vähän ja löysin myös eräästä verkkokaupasta KlompeLOMPE-lankaa hintaan 6,90 €, jolloin kysäisin kukkaroltani, että haluaako se minun tilaavan sitä tuohon hintaan vain otettaisiinko ennemmin Dropsin lankaa Drops Merinomaniasta hintaan 2,60 €. Ei ole vaikeaa arvata, mitä kukkaro vastasi, joten Dropsin lankaa on tulossa lisää, ei nämä Klompelompen neulomukset tähän pipoon ja lapasiin jää.

Viikon aikana postilaatikkoon kolahtaneet kirjat

Uusi neuletuttavuus Itävallasta oli neulonut ihan älyttömän määrän islantilaisvillapaitoja ja alkoihan se tietysti minunkin tehdä niitä kovasti mieli, kun kuvia katselin. Kun tähän vielä lisätään Tupsu-serkun Lettlopi ja Alafosslopi-lankahehkutus ja kirjavinkki Islantilaisia neuleita -kirjaan, niin se oli taas menoa... Ei mennyt kuin yksi vilaus, kun olin tutkinut Adlibriksesta ja kaikkialta muualtakin netistä, että Islantilaisia neuleita -kirjaa ei kertakaikkiaan enää ole saatavilla, ei niin missään. Ei uutena, eikä käytettynä. No, onko tuo toisaalta isokaan ihme, sillä kirja on ilmestynyt vuonna 2013 suomeksi. Laitoin siis erinäisiä ostopyyntöjä käytettyyn kirjaan ja yksi niistä nappasi melko nopeasti. Ja vaikka kirjan tulo kesti minusta turhankin kauan, niin alkuviikosta se oli kuitenkin viimein hyppysissäni. Ja ei muuta kuin sivuja pläräilemään ja lippulappuja niiden sivujen väliin, jotka kiinnostivat muita enemmän.
Minulle?
Pörrille?
Pörrille?
Tällä hetkellä ykkösvaihtoehto minulle.
Vaikka ei tämänkään hassumpi olisi, erivärinen vain.
Ihana mekko olisi tämä.
Kivat tumput
Elmerille?
Tai tämä Elmerille?
Tai sittenkin tämä Elmerille?
Ihan villissä olen tämän kirjan kanssa, mutta minulla on hyvin aikaa tasoittua ja vetää henkeä, sillä en tällä hetkellä kerkiä aloitella islantilaisneuleita, sillä puikot kilkuttelevat nyt aivan muuta.

Postilaatikkoon kolahti toinenkin kirja, nimittäin Merja Ojanperän Kauneimmat villasukat. Kun sain haisun tästä kirjasta en ensin todellakaan meinannut tilata sitä, mutta sitten näin muutaman kuvan sukista ja kirja meni sittenkin tilaukseen. Ensiselailun jälkeen jäi vähän vaisu fiilinki, mutta selattuani kirjaa etu- ja takaperin löytyi sieltä muutamia toteutettavia malleja. Ja toisenväriset langat valitsemalla saisi malleihin uutta eloa. Kirjan sukkiin on käytetty pitkälti tavallisia lankoja eli enimmäkseen TeeTeetä, Nallea ja Veikkaa. Monissa sukissa on laitettu koristeeksi kukkahörsykkeitä, mutta minä en niitä sukkiin vähääkään kaipaile.
Kirjan houkuttelevin malli on tämä, joku toinen väri vain kehiin.
Nämä ovat tietysti kauniit, ilman lisukkeita.
Yksinkertaisen kauniit, takapuolen lisuke pois.
Kuin myös nämä, ilman kukkaa.
Jotain muuta kuin ainaista perussukkaa miehelle.
Kirjan kirjoneuleet eivät minua toistaiseksi sykähdyttäneet, jäi jotenkin semmoinen maku, että on otettu neulemallikirja, josta on otettu valmiit mallit sukkiin. Mutta saattaahan se olla, että joku päivä kilkuttelen jotain mallia sukiksi...

Ja ei tässä vielä kaikki, sillä postilaatikkoon kolahti eilen vielä kolmaskin juttu, nimittäin virolainen sukkakalenteri. Tekee kovasti mieli opetella vironkieli, on niin hauskanoloista ja paljon ymmärtää, vaikka ei mitään osaa. Hee, tuttu tunne minulle.
Kalenterin kuumottavin malli on tämä.
 Tämäkin kiinnostaa.
Ja tämä myös.
Että silleesti olisi taas uusia malleja, entisten päälle ja lisäksi. Mutta nyt pitää lähteä leipomaan piirakkaa, kun Pörri vielä koisailee hetken. Se on morjens!

Viimeiset räsymattobingosukat, tällä erää...

Edellisen räsymattosukkabingopyöräytyksen viimeinen pari tuli uunista ulos. Ja minä olen ihan myyty! Näitä sukkia ei saa Avustaja, eikä kukaan muukaan.
Avustaja osasi arpoa kyllä nyt niin ihanat värit minulle! Ja valmiit sukat ovat 1000 kertaa paremmat kuin jos olisin tehnyt keristä yksinään.
Oli suuri nautinto neuloa sukkia ja katsella, minkälaista raitaa muotoutuu. Ja nautinto oli sitäkin suurempi, kun en pariin päivään ehtinyt neulomaan melkein ollenkaan ja sitten kun ehdin kunnolla, niin aaah!
Melkein teki mieli kaivaa esiin tieto siitä, minkä vuoden lankoja nämä ovat, sillä näissä oli neuloessa sitä entisaikojen tuttua hyvää tuntua.
Malli: Oma perussukka
Lanka: Novita 7 Veljestä Polkka 837 ja Raita 816
Puikot: KnitPro Zing 3 1/2
Langankulutus: 96 g
Molemmista keristä jäi reilusti jäljelle, laitan tarkasti jemmaan!

Villikset miehelle

Elmeri täytti vuosia, joten näpläsin hänelle villasukat lämmittämään vanhenevia jalkoja :) Kaivelin varastosta vähän parempaa lankaakin, nimittäin Jannea, ja siitä Elmerin lempivärit.
Sankari ei sukkia sen kummemmin jalkoihinsa asetellut, kunhan kiskoi koipiinsa ja eikun kuvaan.
Malli: Oma perussukka Elmerille, koko 45
Lanka: Gjestal Janne, 474 & 476
Puikot: KnitPro 3 1/2
Langankulutus: 144 g
Silmukoita: 56
2 krs räsymattoa
Sukan leveys: 12,5-13 cm
Varren pituus: 18 cm
Teräosan pituus: 30 cm

Kaksi papukaijaa, tonttu ja aamunkajo

Se, miten kaksi papukaijaa, tonttu ja aamunkajo liittyvät toisiinsa, saattaa olla yksi sellainen asia, josta en todellakaan haluaisi tietää yhtään mitään.  Mutta minun on pakko, pyöräytimme nääs toisen erän Räsymattosukkabingoo.
Tällä kertaa olin haalinut kasaan kaikki mahdolliset sekavärikerät ja lisäksi samat yksiväriset, jotka olivat mukana myös 1. bingokierroksella. Juhuu, jännitystä elämään! Eihän tuolla kovinkaan montaa pahaa kerää ole, joten mikään ei voi mennä pieleen, eihän?
Pienempi poikanen kurvasi puolilta päivin hikipäissään koulusta kotiin ja pääsi heti Avustajaksi bingoon. Huivia silmille vaan ja Poikanen lankakasaa kauhomaan. Tämä Avustaja sekoittelikin reippaasti, kerät vain lentelivät ympäri huonetta, kun pääsi kunnolla vauhtiin.
Ja sitten alettiin nostella lankoja. 1. kerä: Jihuu, yksi lempilangoistani, hyvä tästä tulee!
2. kerä: Ei voi olla totta, ei ole totta, on totta, voihan # tonttu! Miten minä tontun tuohon edelliseen papukaijaam ynnään, mie romahan...
3. kerä: Ei voi olla todellista, ei ole todellista, on todellista, voihan maailman rumin papukaijalanka! Vaan tämän langan kaveriksi tulee varmaan joku pelastava kerä? 
4. kerä: No, eipä tietenkään tullut, kyllä tulee sukille nyt näköä...
Nostellaan vielä kolmannet sukat, jospa edes sinne jotain ihanaa nousisi?
5. kerä: Joujou, nyt on raikasta räsymattoo!
6. kerä: Hipheihiphei, näistä ei voi tulla muuta kuin hyvät!
Kahden ensimmäisen sukkaparin lankakaverukset olivat sen verran ärsyttäviä, että mielessä kävi ajatus sääntömuutoksesta:  Olisi varmaan aivan ok ja suorastaan toivottavaa vaihtaa kerien paikkaa päittäin, jos siis on nostellut langat useampiin sukkiin? Eli olisi varmasti aivan ok ja hyväksyttävää vaihtaa yksiväriset kerät keskenään?
Olisihan se, mutta olenko minä lapsi tai näiden lasten Mummi (hehee) joka muuttaa sääntöjä sitä mukaan, kun esim. lautapeli etenee :D En ole, joten se siitä sitten, luonto ei antanut periksi.
Eli ei muuta kuin 1. sukat puikoille, ihanan Papukaijan toveriksi Joulupukin Tonttu. Sen verran pahasti otti neuloessa silmiin, että tein mahdollisimman lyhyet varret, 4 krs aina oikein, 9 krs sileää ja sitten väkerrettiin jo kantalappua.
Tonttu imee kaiken värin ihanasta Papukaijasta: Vaikka haluaisinkin nähdä ihanaisen Papukaijan, näen vain Tontun. Ja tietysti tyrnimarjat. Mutta ensimmäinen sukkapari on tässä, kyllä näillä kotosalla teputtelee menemään, vaikka en ikimaailmassa, enkä koskaan, olisi vapaaehtoisesti lähtenyt yhdistelemään näitä kahta lankaa keskenään.
Samalla vauhdilla sitten vain toista sukkaparia tulemaan. Ja lyhytvartisena jälleen, sillä eihän tätä vaan pysty kestämään yhtään pidempään kuin on pakko. Aamunkajo koittaa hillitä Papukaijaa, mutta sukissa on silti ihan liikaa väriä, minulle. Mahtaneeko tämä lanka laukaista migreenikohtauksen siitä kärsiville? Miksi ja missä mielentilassa olen ylipäätään ostanut tämän Papukaijan???
Ja lankaakin jäi jäljelle ihan liikaa. Mitä minä tuosta lopusta teen? Orvokitkin ihmettelevät, että mikä ihme tuonne juurelle lävähti?
Onneksi tämän kierroksen räsymattosukkabingosta tuli lopuksi myös tämä pariskunta, josta tulen varmasti tekemään ihan oikeat sukat. Mutta sitä ennen pitää tehdä yhdet urgentit isot sukat. Ja sitten nämä. Ja sivussa uusi versio Waiting for a Kiss -lapasista, koska 1. ei miellyttänyt simmuja. Ja sitten, kun nämä on tahkottu, niin alkaa aivan uudenlaiset kujeet, tuskin maltan odottaa...
Malli: Torso perussukka ja Räsymattosukkabingo 
Langat: Novita 7 Veljestä 549 & 889 ja 127 & 823
Puikot: KnitPro Zing 3 1/2
Langankulutus: 65 g & 65 g
Anopilta tuli ehdotus, että josko olisin neulonut kaikkia nostettuja värejä peräjälkeen nostojärjestyksessä. Jos ja kun varmasti vielä jossain vaiheessa hairahdun räsymattosukkabingoilemaan (tähän jää jotenkin pirullisesti koukkuun), niin saatanpa noin tehdäkin, jos bingo lähtee menemään yhtä pahasti raiteiltaan kuin tällä kertaa. Säännöissähän ei rajoiteta sitä, kuinka montaa väriä yhteen sukkaan pistelee.

Vihreetä raitaa - ja sitten pyöräytettiin taas bingoo

Ensimmäisen Räsymattosukkabingon toiset sukat, vihreät ja värikkäät, on nyt tikutettu valmiiksi. Ja tällä kertaa minun piti kävellä Avustajan luo ja kysäistä, haluaisiko hän nämä sukat omakseen. Hän halusi.
Arvasin, vihreästä pitävä poika ei voi sanoa "EI" näille sukille. Ja olihan hän itse nostanut kasasta kerät, joista sukkien piti tuleman.
Malli: Oma perussukka omaan jalkaan ja sopii justiin Isommalle Poikaselle myös
Lanka: Novita 7 Veljestä värit 873 ja 309
Puikot: 3 1/2 KnitPro Zing
Langankulutus: 103 g
Jotenkin näistä toisista sukista tuli tiiviimmät ja himpusti pienemmät kuin ekoista. Samalla reseptillä on kuitenkin tehty. Voiko syynä olla erilaiset puikot (vaikkakin samaa kokoa) vai onko nämä vanhemmat Veikat jotenkin erilaisia kuin uudemmat??? Jotenkin harvemmaksi neuloutui uudemmat kerät, joista edelliset sukat oli tehty.
Ja sitten pyöräytettiin Pienemmän Poikasen kanssa taas erä bingoa. Voin kertoa, että piti nielaista pari kertaa... Minulle nousi tämmöinen setti lankoja, mutta mikä lanka alkaa ketäkin, sitä en vielä paljasta.
Waiting for a Kiss -lapaset jumittavat edelleen puikoilla. Kirjoneuleen neulomiseen ei löydy päivän mittaan enää aikaa ja voimia - Pörri lähti konttaamaan, seisomaan ja tukea vasten kävelemään. Tai minusta hänen konttaamisestaan tulee lähinnä mieleen rapu, joka nousee merestä rannalle, jotenkin samantyylisesti etenee.

Lapaset x4