Kirsikkapuiset polvisukat

Olen jemmannut kahta Novita Nalle Kukkaketo Kirsikkapuu -kerääni ja en melkein raaskinut käyttää niitä ollenkaan, sillä raidoittuvia Nalle-lankoja ei Novita ole valmistanut enää vuosiin. Se taas on tosi harmi, sillä noilla langoilla oli paljon ystäviä. Ja silloin kun Novita valmisti vielä Marjametsää ja Luontopolkua ja Kukkaketoa, niin en raukka huono ymmärtänyt jemmata niitä riittävästi talteen. Tai jemmasin minä niitä sinisävyisiä yms., mutta en tyttövärisiä. Kaksi Kirsikkapuu-kerääni olen ostanut "käytettyinä" kirpputorilta.
Mutta nyt korkkasin molemmat kerät ja neuloin niistä itselleni polvisukat. En ole ennen tehnyt polvisukkia Nalle-langasta, joten aloitussilmukkamäärä oli ensin vähän hakusessa. Katsoin jostain Novitan polvisukkamallista vinkkiä, mutta siellä mainittu 72 silmukkaa teki villasukista aivan liian leveät minun jalkoihin. Purin ja neuloin sukat siis 64 silmukalla ja pohjekavennusten jälkeen jäi jäljelle 44 silmukkaa, mikä kaiken järjen mukaan olisi pitänyt olla liian vähän minulle (käytän tuota määrää paksummassa 7-veikassa), mutta niin vain tuli sopivat sukat minulle.
Ja kerrankin tuli sukista myös kärjen osalta samanlaiset, värit menivät yksiin.

Malli: Oma polvisukka omaan jalkaan
Lanka: Novita Nalle Kukkaketo Kirsikkapuu 805
Puikot: Puiset 3
Langankulutus: 104 g
Lankaa jäi vielä niin paljon jäljelle, että voin tehdä siitä pikkutyttösellekin <3 joskus sukat tai lapaset.


2 kommenttia:

  1. Aivan ihanat! Minua kanssa harmittaa, ettei noita lankoja enää saa. Nyt tämä neuloosin paheneminen aiheuttaa just tuollaisten lankojen tarpeen eikä ole aikanaan älynnyt varastoon haalia. Omille isommille tytöille olen tehnyt lapasia ja sukkia tuosta väristä. Varastossa on vielä jämät ja taitaa olla yksi keräkin. Kerrassaan ihanat! T. Tupsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa, elättelen vielä vähän toivoa siitä, että Novita palaisi Nalle-raitalankoihin... Mutta sitä odotellessa olen täydentänyt lankavarastoani muiden valmistajien langoilla, onneksi niitä riittää :)

      Poista

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)

Vihtaranta KAL - 1/14 Mökkitie