Kuvia Pärnusta

Tämä ei liity varsinaisesti käsitöihini, mutta haluan silti jakaa joitakin kuvia Pärnusta. Rakastuin Pärnun idylliseen tunnelmaan, sen ihaniin vihreisiin puistoihin suurine puineen ja vanhoihin taloihin. Haluaisin asua Pärnussa <3 No, ehkä joku päivä, eläkkeellä :)


















Kotileikkiä ja sukkaneulontaa Pärnussa

Pärnun pieni vuokrakolmio oli väliaikaisesti pieneksi kutistuneelle perheellemme kuin lapsuuden leikkimökki, jossa leikittiin huoletonta kesäistä kotileikkiä: Tehtiin ihan vähän ruokaa pikkukeittiössä ja vielä vähemmän muita kotitöitä. Muu aika käveltiin tai leikittiin puistossa, sekä tietysti neulottiin. Jos minulla olisi pieni kerrostalokoti ja vain yksi lapsi, minulla olisi paljon enemmän vapaa-aikaa. Mutta en minä silti vaihtaisi osaani <3
Pikkukeittiö tuo mieleeni kaksion, jossa asuin ennen Elmerin tapaamista. Pärnun keittiössä oli sellainen erikoisuus, että hanasta tuli vain kylmää vettä ja kuivauskaappia ei ollut ollenkaan. Kaikki astiat pestiin pesukoneessa tai haettiin vessasta tulikuumaa vettä tiskialtaaseen. Saattaisi alkaa pidemmän päälle ärsyttää, mutta kotileikeissä, ei.
Jostain syystä ihastuin keittiön tapettiin.
 Ja kelloon myös.
Kotileikin ohessa kaivettiin uudet kerät esiin ja alettiin tikutella kakspuolosen puikoilla sukkia. Ja vaikka ohuesta langasta neulominen on nopeampaa kuin paksusta, niin valmista sukkaa tulee kuitenkin hitaammin, sillä yksi rivi on vain millin tai kaksi pitkä.
Neulomisen ohella laitoin yhtenä päivänä Pörrin matkarattaisiin ja rynkytettiin kävelykadulle lankaostoksille. Sieltä löytyi aivan ihana pieni kauppa, joka oli survottu aivan täyteen kaikenlaisia lankoja. Se oli niin ihana! Jos olisin kehdannut, niin olisin näpsäissyt kaupan sisältä kuvan tänne blogiini, mutta olin sellaiseen liian nynny.
Olisin viihtynyt kaupassa pidempäänkin, mutta Pörri ei, joten pikapikaa etsin joitakin lankakeriä ja varmasti palaan seuraavalla kerralla samaan kauppaan!
Langat maksoivat sitä paitsi niin vähän, että kukkaroa nauratti :D
Hot Socks Evergreen -sukat valmistuivat aikanaan, mutta päättelyvaihe piti suorittaa vasta kotosalla, sillä mukana ei ollut neulaa.
Yhden oven vieressä lentelivät perhoset, joiden avulla opeteltiin Pörrin kanssa värejä. Punainen osataan jo ja muita satunnaisesti oikein.
 Molemmat, sekä perhoset, että sukat, ovat kivan värikkäät.
Malli: oma perussukka omaan jalkaan, 60 silmukkaa
Lanka: Hot Socks Evergreen
Puikot: 2 1/2
Langankulutus: 55g
 

Kolmessa maassa neulottu peitto

Espanjan Morairan villassa tuli neulottua pipo ja sen valmistuttua kaivoin laukusta peitontekeleen, jonka olin pistänyt aluille jo ennen reissua. Patiolla oli mukava neuloa kankaisen katoksen alla ja itkuhälytin kertoi, koska viileässä ilmastoidussa huoneessa nukkuva Pörri oli ladannut patteriston täyteen. 
Palauduin heti reissun alettua teenjuojasta kaffeenkittaajaksi, etelän hetelmien kahvee on vaan niin hyvää, että kahvia alkoi tehdä ihan tolkuttomasti mieli ja niinpä sitä ryystin menemään. Se on oikeaa kahvia, ei mitään läpinäkyvää lirua, jota toisinaan tuodaan tarjolle. Kahvista tuli muuten parin vuoden tauko, koska Pörrin odotus vei kahvihalut ja ne palautuivat vasta nyt. 
Koitan aina vieraassa paikassa löytää itselleni kupin, josta kahvi maistuu, sillä eihän se kaikista mukeista maistu. Vaikka en tietenkään vieraisilla ala nirsoilla kupeista, niin omituinen en kuitenkaan ole :D
Mutta mennäänpäs takaisin itse asiaan eli peittoon: Kyseessä on maailman paras vauvanpeitto, joita olen tehnyt yhteensä kuusi tsipaletta. Peitto on kevyt ja hengittävä ja siitä tulee satasen varmuudella lapsen rakkain unilelu. Tämä on todettu sekä omien, että toisten muksujen kohdalla. 
Uudelle peitolle tulee tarvetta, koska Pörri aloittaa jokusen kuukauden päästä hoidossa. Ja vaikka Pörri ei vielä tiedä, että lokoisat kotipäivät ovat pian takana päin, niin minä olen jo alkanut valmistautua uudenlaiseen arkeen hoidon ja töiden merkeissä. 
Minulla oli Espanjassa mukana neljä kerää lankaa ja ne olisivat hyvin riittääneet peittoon, matka vain loppui kesken: Lennähdimme takaisin Helsinkiin ja Kemin lentoaseman kautta kotiin Iihin. Peiton neulominen jatkui automatkalla, vaikka en ollut nukkunut öisellä lennolla yhtään, enkä myöskään Helsingissä Kemin lentoa odotellessa. Pörri nukkui lennoilla ja vakuutan, että hänellä oli Helsingin lentoasemalla enemmän virtaa kuin meillä neljällä muulla yhteensä :D 
Kotosalla odotti kuitenkin pyykkäys, uudelleenpakkailu ja ruohonleikkuu, jonka jälkeen yö omassa sängyssä oli makoisa, vaikkakin liian lyhyt: Kello pirrasi kuudelta ja taas mentiin, nimittäin autolla Helsinkiin ja sieltä lahden yli Tallinnaan ja määränpäähän Pärnuun. Kädet neuloivat automatkoilla, jalat juoksivat Pörrin perässä lautalla, kädet viimeistelivät peiton vuokratussa asunnossa, jonka sisustus oli pirteä ja erikoinen. Esim. yhden makuuhuoneen seinissä oli käytetty neljää erilaista tapettia, jokainen vähän eri sävyä. Se pani miettimään, onko tarkoituksellista ja harkittua vai rullien jämät. 
Juuri herännyt Pörri oli kuin tapetin jatke, oikea erämään villilapsi.
Malli: Oma unipeitto
Lanka: Novita Palma
Puikot: 6
Silmukoita: 110
Koko: 95x85 cm
Langankulutus: 189 g
Palaan vielä Pärnuun kahdella tulevalla päivityksellä...

Piponeulontaa Espanjan auringon alla

Vanuttunut Villasukka tyhjensi säästöpossunsa, pakkasi perheensä kimpsut ja kampsut ja lennähti heinäkuun alkupuoliskolla etelän hetelmäksi Espanjan Morairaan. Matkan kesto oli toista viikkoa, joten matkalaukkuun mahdutettiin myös parit neulejutut.
Neulominen ei onnistunut öisillä lennoilla, sillä sylissä nukkui puuduttavan rento Pörri. Minä en nukkunut. Mutta automatkoilla, sekä Morairan huvilassa, oli aikaa neuloa, nimittäin nutturan mentävä pipo.
Ei vaiskaan, kyllä tästä piposta tuli aivan umpinainen, sillä pipon saajalla ei ole nutturahuolia, koska tukkaa on kovin vähän päässä. Pipo on jo matkanut syntymäpäivälahjana Isukilleni. Mutta täytyy myöntää, että villaa ja alpakkaa neuloessa meinasi kädet hieman hiota jopa varjossa ja autossa.
Huvilassa oli oikeat suvun kokoontumisajot, paikalla oli kolme perhettä. Ja se kaunein pipomalli ei mielellään pitänyt pipoa helteessä päässään. Mutta pidettävä oli hetken aikaa, kerta äiti pyysi (käski).
Pipo on neulottu kahdella langalla, toinen lanka on Dropsin Alpacaa ja toinen Dropsin Fabelia. Laitoin silmukkamääräksi 124 ja ihan vaan konstailematonta 2 oikein, 2 nurin -joustinta neuloin. Eli oikein hyvä ja lämmin peruspipo, Suomen ilmastoon. Otin mukaan vain yhden kerän molempia lankoja ja Alpaca otti ja loppui muutamaa kerrosta "liian aikaisin". Onneksi Fabelin kerässä oli himpusti enemmän lankaa, joten neuloin loppukerrokset 2-kertaisella Fabelilla, eroa ei huomaa kukaan. Ja lankaa jäi aivan pikkuisen jäljelle.
Malli: Oma
Lanka: Drops Fabel 101 ja Alpaca Mix 0618
Puikot: 3 1/2
Langankulutus: 99 g
Espanjassa tuli vietettyä aikaa lähinnä varjossa sekä altaalla. Eli jokseenkin liian kuumat oltavat minulle. Reissusta palatessa käytiin kotona pyykkäämässä, ajelemassa ruoho, uudelleenpakkaamassa ja nukkumassa yksi yö ja minnekäs sitä sitten lähdettiin? Se selviää seuraavassa postauksessa...

Ylläripylläri kirjoneulesukkamahdollisuus

Heinäkuu pyörähti käyntiin ja Vaunuttunut Villasukka lähtee sen mukana kesälomalle ja palailee elokuun puolella. Neuleet eivät kuitenkaan jää tauolle, joten elokuussa on useita päivityksiä luvassa :)
Sitten: Mieleeni juolahti sellainen ajatus, että jospa sinä ehdottaisit minulle nimeä seuraaviksi sukiksi, minä suunnittelisin ja neuloisin ne mittatilaustyönä juuri sinulle. Eli sinä saat sukat, minä ohjeen. Sukan nimen tulisi olla sellainen, että se laittaa kuvia päähäni ja puikot soimaan. Nimi voisi olla yksi sana, lause tai vaikkapa pieni runo. Suomeksi tai englanniksi.

Nimiehdotuksen lisäksi tarvitsen jalan tai jalkaasi sopivan sukan mitat: Jalkapohjan pituus ja ympärys jalkapöydän kohdalla (kiilakavennusten jälkeen, mutta ennen kärkikavennuksia). Jalan ympärys nilkan kohdalla, pohkeen ympärys, polven alapuolen ympärys. Pituus nilkasta polven alapuolelle. Helpointa olisi, jos sinulla olisi joku valmis kirjoneulesukka, joka sopii jalkaasi ja annat mitat siitä. Kirjoneulehan ei paljon veny, niin siinä ei kauheasti ole pelivaraa.
Ja muista laittaa nimimerkki tai mieluummin yhteystiedot, että saan sinut kiinni, kun sukat joskus valmistuvat!

Esimerkki:
"Missing you". Jalan mittoja: pituus 24 cm, ympärys 21 cm. Sääri: pituus 35 cm, ympärys nilkka-pohje-polven alapuoli 19-32-31 cm. Marjuska   (Vertailun vuoksi: Jalkaani sopii kirjoneulesukka, jonka mitat ovat nämä: Sukan terän pituus 24 cm, leveys 10 cm. Varsi pituus 35-38 cm, sukan leveys nilkka-pohje-polven alapuoli 10-14tai15-14tai15 cm.

Saapas nähdä, tuleeko minulle yhtään ehdotusta, mutta jos tulee, valitsen sen, joka sytyttää :)
Ja muistakaa, ettei tämä ole hätäisen emännän hommia, laitan sukat alulle joskus elokuussa ja saatan nysvätä suunniteluvaiheen + neulomisen kanssa jopa kuukauden.
Ja sitten kierros pihalla ennen ukkosta ja ihanaa heinäkuuta kaikille!!!










Waiting for a Kiss

Päätin kirjoittaa koon 38 sukkaohjeen Gjestal Maijalle, joten laitoin 3. suudelman odotuksen tulemaan. Olen jo aikaisemmin tehnyt nämä sukat paksummasta Villestä ja pienenpänä kokona Maijasta.
Valitsin nyt pohjaväriksi hieman haasteellisen vaalean hiekan ja kuvioväriksi viininpunaisen. Vaalea tausta ja tumma kuvioväri ovat siinä mielessä vaikeita, että pitkien langanjuoksujen langankierrot meinaavat jäädä turhan paljon näkyviin. Mutta jäljestä tuli melko siisti, kun pidin ensin sukkia kostean pyyhkeen välissä yön yli ja sukkien kuivuttua vielä höyrytin ne.
Juuri valmistuneina sukat näyttivät tältä:
Suudelmaa on nyt odotettu kolmen sukkaparin verran, joten alkaa tämä odottelu jo kovastikin riittää minulle. Olisiko seuraavaksi jo pusun aika?
Ja olisipa minulla täällä joku sukkamalli, että voisin kuvat sukat jonkun toisen jalassa.
Yritin yhtenä päivänä neuloa parvekkeella, mutta kesäkuu oli niin tuulinen ja kyseinen päivä erityisesti, joten piti peruuttaa nopeasti sisälle :)
Malli: Waiting for a Kiss, oma ohje ja saatavilla Ravelryssä
Lanka: Gjestal Maija 253 & 221
Langankulutus: pohjaväri 120 g, kuvioväri 68 g
Puikot: KnitPro 3


Vintage cottage & Hardangervidda

Vintage cottage oli sellainen väri, että kun se ilmestyi Adlibris Socki -langan valikoimiin, niin sitä piti tilata heti useampi kerä... ja vielä myöhemmin lisää jemmaankin. Ja neuloa polvisukat.
Olen laittanut polvisukkiin yleensä 60 silmukkaa 3 1/2 puikoille, mutta ne aina valahtaa alas, joten laitoin siksi nyt 56 silmukkaa ja heti on parempi istuvuus. Neuloin alkuun 15 krs 2o2n, sitten 30 krs oikein, sitten pohjekavennukset joka 4. krs. Kun oikeita krs 92, niin kantalappu 22 silmukalla, 11 pitkää kerrosta, kääntö 6-10-6. Ja siitä kiilakavennuksineen 44 krs ennen leveää nauhakavennusta, kavennukset ensin joka 2. krs ja kun puikoilla 7 s, niin joka krs. Se onpi sitten siinä.
Sitten vielä toisetkin Socki-langasta, tämä väri on Hardangervidda. Edellisestä mökkikerrasta viisastuneena otin lankaa ja puikot mukaan ja nämä valmistuivat parissa päivässä. Se vain rupesi vaivaamaan, että mitä tarkoittaa Hardangervidda ja Googlehan sen tiesi kertoa, kun siltä kysäisin. Se on Euroopan suurin tunturiylänkö Länsi-Norjassa ja alueen pinta-ala on 8000 neliökm.  Kävin vielä Googlen kuvahaussa ja on hienoa seutua, tuolla sielu lepää.
Hardangerviddat tein aikaslailla normiperussukan ohjeella, mutta niistä tuli jotenkin piskuiset, jalkaterän pituus vain 21 cm. Ei maharu, ei, minun jalkaani, mutta laitetaanpa sukkalaatikkoon, eiköhän näillekin joskus sopiva jalka löydy.
Malli: omia perussukkia
Lanka: Adlibris Socki Vintage cottage & Hardangervidda
Puikot: KnitPro Zing 3 1/2
Langankulutus: Polvarit 155 g ja nilkkasukat 86 g
Vintage cottageen käytin kahta eri kerää ja toisessa kerässä juoksi värit eri suuntaan, kerä piti aloittaa sisältä, että sain värit juoksemaan samaan suuntaan. Muistelisin, että joskus aikaisemmin oli samanlainen ongelma...

Lovely Lisa -hattuset

Helppohoitoinen Pörri on löytänyt viime viikkoina voimakkaan oman tahdon, joka päättää, mikä hattu tai myssy laitetaan päähän tai laitetaanko mitään, ollaanko kengät jalassa vai ilman jne. Ja vaikka neito on eteisessä valinnut itselleen mieluisan myssykän ja kengät, niin pihalla ne jotenkin karisevat aina päältä. No, eihän se ilman myssyä olo pahasta ole, jos tarkenee ja aurinko ei poraa. Ja kengätkin voi lämpimällä heittää pois. Mutta säät eivät aina ole samanlaisia, vaan heittävät laidasta laitaan, kuten on tänäkin kesänä jo ehditty nähdä. Se on varmaa, että otamme vielä pukeutumisesta ja muustakin monesti yhteen, mutta teinpä nyt kuitenkin muutaman kesähatun lisää ja toivon, että typsykkä tykästyisi niihin niin, että pysyisivät ilman känkkäränkkää päässä.
Malli on Dropsin Paris-langasta ja Dropsin ohjeella virkattu Lovely Lisa. Innostun aika harvoin jostain ohjeesta niin paljon, että viitsin samalla ohjeella väkertää toisenkin samanlaisen, saatika enemmän, mutta tämä ihanainen Liisukka taitaa nyt olla sellainen: Helppo ja nopea malli, hattu valmistuu samana päivänä, sitä ei tarvitse yön yli koukulla lepuuttaa. Tein ensin valkoisen melkein ohjeen mukaan ja heti perään vaaleanpunaisen tarkemmin ohjetta lukien.
Valkoinen tarettiin kuvata toissapäivänä parvekkeella, tänään ei ulkoilu koleassa tihkusateessa houkuttanut.
Tekisi mieli tehdä lisää hattuja, kaikenvärisiä ja myös ohuemmasta langasta...
Malli: Lovely Lisa by Drops Design
Koko: 3-5 vuotta
Lanka: Drops Paris valkoinen (16) ja vaalea vanharoosa (59)
Langankulutus: valkoinen 76 g ja roosa 87 g
Koukku: 4
Iloista juhannusta kaikille! (sääolosuhteista huolimatta)

Neuloosisukat

Oletteko koskaan joutuneet neuloosikohtauksen valtaan, mutta ilman siihen tarvittavia lääkkeitä eli puikkoja ja lankaa? Olen aina puhunut neuloosista hieman pilke silmäkulmassa, mutta olen nyt tullut siihen tulokseen, että neulominen aiheuttaa oikeasti riippuvuutta siinä missä mikä tahansa muukin asia. Ja käyttäytyminen on sen mukaista, sitä on saatava tehdä, säännöllisesti ja mahdollisimman paljon.
Myönnetään, minä olen monta kuukautta neulonut paljon ja kun en ole neulonut, niin ajatukset eksyvät neulomiseen, malleihin ja lankoihin. Mutta kun sain viimeiset kirjoneulesukat valmiiksi, niin päätin, että otan vähän etäisyyttä neulomiseen ja kävikin niin, etten joinakin päivinä neulonut ollenkaan. No, tietysti virkkasin senkin edestä :D
Ja sitten lähdin viemään Poikasia mummolaan ja en ottanut neuletta mukaan ollenkaan, koska visiitti oli pikainen ja ajattelin, etten ehdi kuitenkaan neuloa ja ei kai sitä nyt joka päivä ole pakkokaan. Ensimmäinen ilta meni aivan hyvin, ei tarvinnut neuloa. Mutta annappas olla, kun koitti seuraava päivä ja olin tilanteessa, jossa minun piti olla hyttysvahtina Pörrin päikkyjen ajan ja ainoa viihdyke olisi ollut lukea kirjaa (ja huom. olen ex-himolukija). Minä en vain osaa olla tekemättä mitään. Aloitin kirjan lukemisen ja sitten minun alkoi tehdä aivan mahdottomasti mieli neuloa. Sitä oli siis aivan pakko päästä tekemään. Ettäpä otti päähän, kun en ollut laittanut neuletta mukaan, eihän se mikään painolasti olisi ollut siellä auton kyydissä. Ei auttanut muu kuin mennä Mummelin puheille ja kysäistä, löytyisikö häneltä puikkoja ja lankaa. Ja kyllä löytyi, vaikka Mummeli onkin enempi virkkaukseen vinksallaan. Ja Mummeli oli vielä niin hövelillä päällä, että sain valita aivan minkä kerän halusin. Aaah... kylläpä oli mukava neuloa rannalla koivujen alla, tuuli hieman puhalteli, laineet liplattivat, Pörri nukkui. En enää koskaan lähde kotia edemmäs ilman puikkoja ja lankaa.
Tein Pörrinkäiselle sukat Nallen Kesäkimpusta. Ja tuli iloisenvärikkäät sukat, aivan kuin Pörri. Laitoin kolmosen puikoille silmukoita 44 ja melko napakkaa neuloin menemään, 15 krs joustinta, 32 kerrosta sileää ja kantalappu 22 silmukalla (11 pitkää nostettua silmukkaa, kääntö jaolla 6-10-6). Nostin reunasta 13 silmukkaa, kaventelin ylimääräiset pois joka 2. kerros ja jatkoin 44 silmukalla yhteensä 32 krs ennen kärkeä. Kärkeen leveä nauhakavennus, ensin kavennukset joka 2. kerros, ja kun puikolla 7 silmukkaa, kavennukset joka krs. Varren pituus 13 cm ja leveys 9 cm. Terän pituus 15,5 cm. No, onhan ne vielä liian suuret Pörrin 13 cm jalkaterään, ikää vajaa 1 v 8 kk. Näitä sukkia en nyt viitsinyt edes höyryttää tai makuuttaa kostean pyyhkeen alla.
Malli: Oma
Lanka: Novita Nalle Kukkaketo Kesäkimppu
Puikot: Mummun metalliset 3
Langankulutus: 47 g
Kylläpä helpotti :)

Päivänokosten aikaan

Pienimmäinen on peitelty unten maille, Poikaset Mummin ja Ukin mökillä, Elmeri reissussa -> aika rauhallista täällä kotosalla. Eli kirjoneule esiin ja tikuttelemaan :)

Lapaset x4