Tökkii...

Löysin taas kauniin lapasmallin, Musica, mutta kun aloin sitä neuloa, niin ei se lähtenyt soljumaan sillä tavalla kuin neuleen pitäisi lähteä. Minä nyt vain olen sellainen, etten pysty neulomaan sellaista, jota ei ole mukava neuloa, oli malli sitten kuinka kaunis tahansa.
Ensimmäinen, mutta ei ylitsepääsemätön, ärsyyntymisen aihe oli poikittain neulottava ranneke, joka piti yhdistää ja sen reunasta nostettiin silmukat varsinaista lapasosaa varten. Vaan kun aloitin varsinaisen lapasosan, niin huomasin, että lapasesta tulee aivan hurjan leveä, ainakin 10 cm, vaikka ohjeen mukaan leveys on 8.5 cm. Lisäksi tässä on minusta ylitsepääsemättömän ärsyttävää korinpohjaneuletta. Emmie jaksa tätä tehdä, enkä jaksa alkaa säveltää tätä omanlaisekseni nyt. Eihän ole pakko? Ei ole, sanoo Pörri masussa ja neuvoo kattelemaan jotain paremmin minulle sopivaa tekemistä, vaikkapa nukkumaan vähän lisää.

Sini-turkoosisävyinen Hitchhiker

Kun Poikasten päät iltaisin painuvat tyynyyn ja silmät lumpsahtavat kiinni, alkaa Elmerin ja minun täysin oma aika ja viime aikoina se on kulunut Netflixistä Wallanderia katsellen. Olemme nyt edenneet jo viimeiseen seasoniin, missä Kurtin muisti alkaa jo reistailla, mutta rikoksia ratkoo silti terävästi. Siinä ohessa on aivan kuin huomaamattaan valmistunut yksi Hitchhiker, sillä se ei vaadi juuri huomiota tai ajattelutyötä osakseen.

Lankana jälleen Lang Jawoll Magic 6 ply, josta olen aikaisemminkin tehnyt liftarin. Yksi kerä riitti jälleen vain 36 hampaaseen, en ole vieläkään päässyt tekemään täysimittaista huivia, mutta kyllä tämänkin saa jo kietaistua kaulaa lämmittämään.

Malli: Hitchhiker (Shawlette), linkki: http://strickmich.frischetexte.de/shop-english/eshop-hitchhiker/
Lanka: Lang Jawoll Magic 6 ply, 89.0010
Puikot: 3 1/2 KnitPro
Langankulutus: 142 g


Neidonkyynel

Kun näin Neidonkyyneleet, ihastuin malliin samantien ja lähdin kaivelemaan pikkuista Karisma-laatikkoani. Sieltä löytyikin reilu kaksi kerää ihan punaista lankaa ja toiset kaksi puhtaanvalkoista. Puntaroin hetken, kumpaa lankaa otan, mutta punaiset veivät tällä kertaa voiton. En muista, koska olisin tehnyt punaiset lapaset tai mitään punaista, siitä täytyy olla aikaa.

Tämä sievä malli on Ullasta (Emma Karvonen) ja erittäin selkeästi kirjoitettu. Ainoastaan vasemman lapasen kärkikavennus on minusta jäänyt kirjoittamatta auki. Mutta kerrankin seurailin ohjetta ihan viimoisen päälle, enkä alkanut säveltää omiani.

Malli: Neidonkyynel by Emma Karvonen
Lanka: Drops Karisma punainen 18
Puikot: 3 1/2
Langankulutus: 70 g
Valmiin lapasen mittoja:
- ranteen pituus n. 8 cm
- lapasen koko pituus n. 26 cm
- lapasen leveys n. 8.5 cm
- varsi->peukku n. 14 cm
- peukku->kärki n. 12 cm
- peukun pituus n. 6.5 cm
- peukun leveys n. 4 cm
Lainaus ohjeesta:

Metsänneitojen yölaulu

Katsohan kristallivettä!
Soljuu se kyynelettä
salmeen hiljaiseen.
Laulavat helmiäiskalat.
Itsekin laulaa alat
yöhön hopeiseen.

Laulusi kilahtaa veteen
huutuevien eteen,
helmeksi simpukkaan.
Kuutamoyönä on väärin
laulaa mielin määrin...
Joudu jo nukkumaan...

Marja-Leena Mikkola










10 pientä nasua -sormikkaat Karismasta

Uusintayritys sormikkaiden suhteen, koska aikaisemmin tekemäni sormikkaat olivat kokoa alien ja niistä jäi vaikka mitä hampaankoloseen kaivertamaan. Tällä kertaa lopputulos tyydyttää minua enemmän, vaikka sormikkaiden sormet ovatkin kuin 10 pientä nasua...

Verkotin eilen omenapuut ja verkkoa vasten on nasujen hyvä levätä. Josko joku jänöjussi on klaarannut jänisruton, niin ainakaan meikäläisen omenapuilla ei ensi talvena herkuttele!

Langan vaihdoin seiskaveikasta Karismaan, joka on kutakuinkin sata ja kaksi ja puoli kertaa miellyttävämpi kädelle kuin seiskaveikka. Nykyisestä seiskaveikasta ei oikeasti voi tehdä enää mitään muuta kuin häthätään perussukkia, kaikkeen muuhun se on liian kovaa:(

Lapaset on tehty aikalailla Bambulan ohjeen mukaan, mutta vähän viilattu paremmin omaan käteen sopivaksi ja mitä nyt edellisen parin kanssa ährätessäni itkin ja opikseni otin...

Langanpäitä sai taas päätellä ihan huolella, että se osaakin olla vihonviimeistä hommaa...

Yksi kerä molempia värejä riitti hyvin ja himpusti jäi tähteeksikin, possuväriä vähän enemmän.

Malli: vähän modattu Bampulan sormikas
Lanka: Drops Karisma 56 tummanruskea ja 33 keskiroosa
Puikot: 3
Langankulutus: 90 g
Olen nyt tarkasti kirjannut vihkoon, miten nämä valmistuivat, joten kun seuraavan kerran tulee pakottava tarve neuloa sormikkaat, niin perusteet ja lanka on selvillä. Mutta nyt ei todellakaan tee enää mieli neuloa sormikkaita vaan oikein oikein monta pari lapasia!

Sopisi vaikka alienille

Aloitin ja purin kahdetkin sukanalut ja hivenen turhautuneena siirryin lyhentämään En ole koskaan neulonut -listaani sormikkailla. Niin, en todellakaan ollut koskaan neulonut sormikkaita, mutta nyt voin viivata tuon yli ja lisätä siihen: En ole koskaan neulonut onnistuneita sormikkaita.
Tarkoitus oli toteuttaa sormikkaat Bambulan ohjeella, mutta mites siinä sitten kävikään niin, että menin härppimään ohjetta ja lopputuloksena on sormikkaat, jotka vaikka satunnainen pakkaskeleillä vieraileva alien voisi vetaista lämmittämään kohmeisia sormiaan. No, mikä pahinta tai parasta tai miten sen nyt sitten ottaa, sopii nämä sormikkaat myös minun käteeni. Varmaan ihan kohdillaan silloin kun pitää tarttua lumikolaan tai lumilapioon tai muuten vain silloin, kun ei hienostella.

Mikä meni pieleen:
1. Ohjeessa neuvottiin, että jousteen jälkeen neulotaan 6 cm sileää ennen peukun aukkoa. Ja mitäpä pähkäilin minä: Ei riitä, eipä sitten niin millään riitä, pitää tehdä 7 cm... ja teinkin. Ja niin on kämmenosa pitkä kuin mikäkin ja ranne roikkuu missä lie. Sopii vaikka alienille. Oikeasti 5 cm sileää ennen peukkua olisi riittänyt ainakin minulle aivan hyvin.
2. Sormien päät neuvottiin kaventamaan 2 oikein yhteen kavennuksilla. Ja minä, no, tietysti tein ihan omat kavannukset, huoh.
3. Ohjeessa on kyllä minun mielestäni myös virhe, myöskin etusormen viereen neuvotaan luomaan 3 uutta silmukkaa. Ja dadaa: Lopputuloksena on tosi paksu etusormi, sopii hyvin sellaiseen käteen, jossa etusormi on liiskautunut oven väliin. Tai mahduttaa jonnekin lokeroon vaikka yksi ylimääräinen sormi.

Langanpäitä todellakin riittää pääteltäväksi asti ja reikiä parsittaviksi. Ja sitten niitä peukkuja pitää tehdä peräti 10 kpl, ei 2 kuten lapasissa. Mutta sellaista se on.

Malli: Modattu Bambulan sormikasohje
Lanka: Novita 7 veljestä hopeanharmaa
Puikot: 3
Langankulutus: 89 g
Olen kaikenkaikkiaan niin pettynyt tähän suoritukseeni, että meinaan aloittaa samantien uuden parin ja koittaa hoitaa sen onnistuneemmin loppuun. Langankin taidan vaihtaa seiskaveikasta vaikka Karismaan.

Valepalmikkomyssykkä Novita Alpaca Woolista

Valepalmikko on minun lempipalmikkoni, nopsa tehdä ja kauniskin eli ihan perfect! Toisekseen valepalmikkopipon toteutus on odottanut toteuttamistaan aivan liian kauan, joten päätin hoitaa sen nyt pois, varsinkin, kun varastossa on vielä Novita Alpaca Wool -lankaa, johon olen aikalailla tykästynyt.

Pipo valmistui nopeasti ja 8-vuotias Poikanen kuvasi myssykän aika hienosti minun pallossani:) Kirjoitin tähän summittaisen ohjeenkin, josko siitä jollekin apua tai vinkkiä omiin neulomuksiin olisi. Minun pallonympärys on jotain 56 cm.

Malli: Oma ja omaan palloon
Lanka: Novita Alpaca Wool, 010
Puikot: Puiset 4
Langankulutus: 66 g
Valmiin pipon korkeus: n. 22.5 cm
Mallineule:

Luo 120 silmukkaa.
Neulo mallineuletta 12x (pipon korkeus n. 17 cm).
Aloita kavennukset:
- Neulo joka toisen nurjan raidan kaksi nurjaa silmukkaa nurin yhteen.
- Neulo 2 krs.
- Neulo taas nurjan raidan silmukat nurin yhteen (ne, jotka vielä neulomatta yhteen).
- Neulo 2 krs.
- Tee mallineuleen mukainen kavennuskerros.
- Jätä mallineuleen mukainen langankiertokerros tekemättä eli neulo nyt vain 2 kerrosta kuten silmukat ovat, oikeita ja nurjia silmukoita.
- Neulo jokaisessa oikeassa raidassa 2 oikein yhteen.
- Neulo 2 krs.
- Neulo koko kerroksen ajan 2 oikein yhteen.
- Neulo 1 krs.
- Neulo koko kerroksen ajan 2 oikein yhteen.
- Vedä lanka loppujen silmukoiden läpi.
- Päättele langanpäät ja laita myssykkä päähän.
Toivottavasti olin raapustanut kavennukset nyt vihkooni suurinpiirtein niin kuin ne tein...

Palmikkoa ja pitsiä alpakkapipossa

Kokeilin neuloa Novitan uusinta alpakkalankaa myssykän muotoon ja melko mukava neulomuskokemus oli heti sen jälkeen, kun älysin vaihtaa metalliset puikot puisiin. Luikas metallipuikko ja melko liukas lanka eivät toimineet ollenkaan yhdessä.

Mutta ennen kuin pääsin neulomaan, piti minun selata melkoinen kasa vanhoja käsityölehtiä, sillä muistin nähteeni jossain lehdessä kivan pipon ohjeen, mutten muistanut mikä lehti ja milloin tarkalleen ottaen ilmestynyt. Löytyihän se kuitenkin ja siinä samalla muutama muukin kiva ohje pisti silmään.

Ohjeen lanka Toikan Bremont Lilou (90% laama, 10% polyamidi, 50 g = 100 m, 20 s ja 28 krs = 10 cm) on siis vaihdettu Novita Alpaca Wooliin (50% alpakka, 50% villa, 50 g = 100 m, 18 s ja 26 krs = 10 cm). Pikkasen muokkasin ohjetta: Tein piposta 8 krs matalamman ja neuloin koko ajan puikoilla 4, kun ohjeessa neuvottiin neulomaan aluksi 3 1/2 puikoilla ja vasta pitsineulososuudesta alkaen puikoilla 4.

Malli: Moda 10/2014 malli nro 39
Lanka: Novita Alpaca Wool, 603
Puikot: Puiset 4
Langankulutus: 72 g
Tähän kuuluisi neuloa ohjeen mukaan myös rannekkeet, mutta en nyt heti niistä innostunut, ehkä myöhemmin.

Vauvan soma pitsineuleinen myssykkä

Miten tätä vauvan pitsineulemyssykkää osasikin olla niin mukava tehdä? Johtuiko se siitä, että tässä oli riittävästi tapahtumia, ei mitään puuduttavaa samantoistoneuletta? Ensin neulottiin kymmenkunta senttiä pitsineulosta, sitten edestakaisin ja samalla kavennettiin, ommeltiin pieni takasauma, sitten poimittiin silmukoita ja neulottiin nauhakuja. Lopuksi vielä virkattiin etureunaan kiinteillä silmukoilla ja pylväillä koristusta. Myssykkä valmistui nopeasti kuin itsekseen. No, onhan se niin pienikin.
Hedwig tuli tosi iloiseksi, kun pääsi sovittamaan myssyä. Hedwigiä iloisemmaksi tuli vain Hedwigin omistaja, joka oli aivan haltioissaan. Hedwig halusi heti käydä antamassa pusun Pörrille masuun ja siitä se muiskaus kulkeutui paidan ja masunahkan ja pienenpienen(?) rasvakerroksen ym. kautta Pörrille.

Hedwigin pallonympärys on 36 cm eli vastasyntyneen kokoa, myssy on kuitenkin tehty 3-6 kk:n ikäiselle vauvalle, joten myssy on siis vähän isohko Hedwigille.
Jostain syystä tästä myssystä tulee mieleen Pieni talo preerialla. Olisikohan järkeä katsella kaikki jaksot, tässähän olisi vielä ikäänkuin aikaa ennen kuin Pörri syntyy? Ja mistäköhän nuo sitten saisi?

Ai, niitä olikin noin paljon. No, ehkä ei. Pitää katsella Netflixistä vaan ruotsalaisia rikossarjoja, saa Pörrikin vähän kielikylpyä ja huutaa varmaan heti ensisanoikseen mamma! No, kunhan ei huutelisi rumia ruotsiksi, ruotsalaiset kirosanat on meidän kotikatsomo omaksunut kutakuinkin helposti. On me muutakin opittu ja palauteltu mieliin, sillä kesä ja syksy on mennyt sujuvasti Johan Falkin, Sillan, Wallanderin ym. parissa. Varsinkin Elmeri toistelee ääneen lausahduksia ikäänkuin ne tulisivat hänelle aivan uutena, eivät kaukaisina muistoina ruotsin tunneilta. Mikä pistää minut pohtimaan, huiteliko opit toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Meillä oli kumminkin sellainen tehotätiope, joka aloitti tuntinsa aina sanomalla: Tyst nu!

Malli: Tästä KLIK LINKISTÄ 0802 Mix Barn (kannen kuvassa kiharatukkainen tyttö nojailee mekko päällä keinuhevoseen) ja sieltä nr 7 Babysett.
Koko: 3-6 kk
Lanka: SandnesGarn Lanett 1015
Puikot: 2 1/2
Langankulutus: 24 g

Pörrin pitsineuleiset sukat ja lapaset

Jatkoa aikaisemmin neulomaani vauvan settiin: pitsiset sukat ja lapaset. Vauvan setissä oli ohje myös sukille, mutta ne olivat mallia perus ja minä halusin sekä sukkiin, että lapasiin samantapaista kuviota kuin tunikaankin, joten tein töppöset ja tumput omasta päästä käyttäen muuten samaa pitsineulosta, mutta nurjien silmukoiden määrä pitsikuvion välillä kolmen silmukan sijasta kaksi.
Sukan koko arviolta 6 kk. Varren pituus 8 cm, jalkaterän pituus 11 cm.
Pikaohje sukkiin:
Luo 40 silmukkaa.
Neulo 1 krs oikein.
Neulo mallineuletta, kunnes varren pituus on n. 8 cm. Eli mallineule 8 kertaa + yhdeksännen kerran kolme ensimmäistä kerrosta (ei reikäkerrosta enää).
Neulo kantalappu 20 silmukalla, sileää 16 krs (kantalapun korkeus vajaa 4 cm).
Käännä kantalappu jaolla 6 - 8 - 6.
Nosta kantalapun reunoista 9 + 9 silmukkaa.
Jatka jalkapöydän 20 silmukalla mallineuletta, muilla puikoilla sileää. Neulo 1. puikon lopussa 2 oikein yhteen ja 4. puikon alussa ylivetokavennus joka 2. krs kunnes näillä puikoilla taas 10 + 10 silmukkaa eli työssä yhteensä 40 silmukkaa.
Kun jalkaterän pituus on n. 8.5 cm ja olet neulonut mallineuletta varren suusta laskien 13 kertaa + 14. kerran kolme ensimmäistä kerrosta (ei reikäkerrosta enää), aloita kärkikavennukset.
Neulo sileää ja neulo 1. ja 3. puikon lopussa 2 oikein yhteen ja 2. ja 4. puikon alussa ylivetokavennus joka 2. krs. Kun puikoilla on 6 silmukkaa, tee kavennukset joka krs. Kun puikoilla on 2 silmukkaa, vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele langanpäät.

Mallineule:











Lapasten koko arviolta 6 kk. Varren pituus reilu 5 cm, kämmenosan pituus reilu 6 cm, koko pituus 11.5 cm. Kämmenosan leveys 6 cm.
Pikaohje lapasiin:
Luo 35 silmukkaa.
Neulo 1 krs oikein.
Neulo mallineuletta, kunnes varren pituus on n. 5 cm. Eli mallineule 5 kertaa + kuudennen kerran kolme ensimmäistä kerrosta (ei reikäkerrosta enää).
Neulo sileää 20 krs. Silmukat neljällä puikolla 9 - 9 - 9 - 8.
Aloita kärkikavennukset. Neulo jokaisen puikon lopussa 2 oikein yhteen joka kerros, kunnes jäljellä 2 silmukkaa per puikko. Vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele langanpäät.

Malli: Oma, koska aikaisemmin neulomassani vauvan setissä ei ollut ohjetta lapasille ja sukat mallia perus, halusin kuitenkin pitsiset. 
Koko: Arvioisin, että n. 6 kk
Lanka: SandnesGarn Lanett 5042
Puikot: KnitPro symfonie 2 1/2
Langankulutus: Sukat 27 g, lapaset 16 g

Puhemiehen kinnas

Kun näin Puhemiehen kinttaat kirjassa Sukupolvien silmukat, tiesin heti, että nämä minun täytyy joskus neuloskella, kinttaat olivat niin raikkaan yksinkertaisen kauniit. Ja kun kurkistin oikein syvälle Nalle-lankalaatikkoon, löytyi sieltä vieläpä oikeat väritkin, joten ei muutako puikot heilumaan.

Nämä ovat miesten kinttaat, mutta ohjeen silmukkamäärä 60 & puikot 2 1/2 pistivät epäilyttämään, että ohje on tehty pienikätiselle miehelle, sellaiselle, joka heiluttelee ennemmin huuliaan ja kynällä sievästi kirjoittelee kuin tarttuu kirveeseen ja halkoo sylillisen puita niin että lastut lentelee. Niimpä neuloin kinttaat puikoilla 2.75, jotta ne olisivat Oikealle Miehelle sopivat. Minulla on pitkään odotellut käyttöään KnitPro Symfonien puiset vain 15 cm pitkät puikot ja pääsin nyt kokeilemaan niitä. Ihan huiput puikot, luistivat ihanasti ja puikon pituudessa kaikki yli 15 cm on aivan turhaa! Hommasin samantien myös muita kokoja, tämän parempiin en ole koskaan ennen törmännyt!

Olisin mielelläni kuvannut kinttaat miehen kädessä, mutta kädet lähtivät työreissulle Lontooseen ja kotonaolevien pikkumiesten kädet eivät ole kasvaneet vielä miehen mittaan. Ei ole myöskään näkynyt putkimiestä tai nokipoikaa ja en kehtaa mennä naapuriin käsiä lainaamaan, joten pitää tyytyä kuvaamaan kinttaat ilman käsiä. Mies kerkesi sovittaa toisen kinttaan ennen matkaansa ja hyvin sopi.

Malli: Puhemiehen kinnas (ohje Pirkko Leinonen) kirjasta Sukupolvien silmukat. Ravelry: http://www.ravelry.com/patterns/library/puhemiehen-kinnas
Lanka: Novita Nalle tummanharmaa, oranssi, valkoinen ja vihreä
Puikot: KnitPro Symfonie 2.75
Langankulutus: Yhteensä 89 g
Mietiskelin jonkin hetken, käännänkö ei-symmetriset kuviot toiseen lapaseen peilikuviksi, mutta tein kuitenkin ihan ohjeen mukaisesti.
Valmiin lapasen leveys 10.5 cm, pituus 30 cm, varren suu->peukku 15 cm, peukku->kärki 15 cm, peukun leveys 4 cm, peukun pituus 8 cm.

Lapaset x4