Mitä värejä Alfama-laukkuun?

Perhe on nyt vähän hajallaan: Yksi Poikanen lähti suorittamaan inttiä, mikä on ollut minulle tunteita riepotteleva kokemus. Kovasti on ollut ikävä ja kaihoisa mieli päällä. Onneksi pian on tutustumispäivä, niin pääsen katsomaan, millaisen mesta se intti on, ja miten Poikanen siellä pärjäilee. No, tiedänhän minä, että varmasti pärjäilee, mutta en tiennytkään, miltä Poikasen pesästä lentäminen tuntuu. Mies lähti puolestaan Tytön kanssa minilomalle Pärnuun. Sieltä tulee ihania rantsu- ja Pärnu-talokuvia. Lämmittää sydäntä, että nämä kaksi eniten Pärnu-rakkautta tuntevat ovat siellä yhdessä lomailemassa. Minä, Muffi ja yksi Poikanen jäimme pitämään kotia pystyssä. Mies sanoi lähtiessään, että minun pitäisi sillä välin järjestellä vähän näitä minun tavaroitani aka lankojani, että hän pääsee tekemään huoneeseen kattopanelointia. Ja, mitä siis teen, kun mister Kontrolli poistuu: Olen neulonut, istunut koneella ja neulonut, tehnyt ruokaa mahdollisimman vähin ponnistuksin, ja neulonut lisää, rapsutellut Muffia, käynyt Muffin kanssa lenkillä, sekä hypistellyt ja kastellut kukkasia. Siinä se, siinä kaikki, mitä olen tehnyt. Ja tietysti nukkunut vähän ym. pakollista. 

Ja, tietysti olen vähän "järjestellyt" näitä minun lankojani. Nimittäin valkannut värejä yhdestä laatikosta, ja toisestakin. Levittänyt kerät pöydälle. Miettinyt pääni puhki, mitä värejä käyttäisin, mitä yhdistelisin toisiinsa. Ja lopuksi laitoin kerät kolmanteen laatikkoon. Miksi moinen ponnistelu, kerien järjestelyn suhteen? No, Puikoillakin esitteli blogissaan upeaa virkattua Alfama-laukkuaan. Ja muistin, että oma Alfama-laukkuni on edelleen aloittamatta, ja nyt olisi korkea aika sen jo päästä koukulle. Mutta värit, mitkä värit, siinäpä vasta pulma. 






Aloitin myös Novita Mica-KAL puseron. Minulla on lankana tässä Novita Rose ja puikot 4.5. Olen neulonut nyt 1. pätkän tästä puserosta, ja purkanutkin yhden kötöstyksen: Menin selän korotuksissa niin sekaisin, etten enää tiennyt missä kohtaa ohjetta olen menossa. Ja miksi varten selän korotuksia ylipäätään teen: haluanko, onko pakko, voinko päästä helpommalla? Tai oikeastaan en purkanut, vaan heitin koko muutaman rivin aloituksen roskapönttöön. Tämä tekele on nyt tehty ilman selän korotuksia. Mutta epäilyttää vielä, että olenko tehnyt aloitusreunan ja ensimmäiset kerrokset liian löysällä, ihan kamalasti rullautuu reuna. On toki oikeaa neuletta, ja reunassa ei ole mitään resoria tms. joten rullautuuhan se ihan luonnostaan. Vaan pitäisikö purkaa, vai kehitellä tuohon mahdollisesti lopuksi joku virkattu reuna..? Taidan jatkaa vain eteenpäin, katsotaan, mitä tästä tulee, jos tulee mitään paitaa ensinkään. Onneksi on vanhaa Rose-lankaa runsaasti,voi neuloa ja täyttää sillä roskapöntöt.

Vanuttunut Villasukka - q1-2 2024 tulos - q2-3 2024 tavoitteet - siis mitäh???

Minun on ollut mahdotonta saada Vanuttunutta Villasukkaa kiinni valoittamaan Q1:n tulosta ja tavoitteita Q2:lle. Hän ei ole kerta kaikkiaan vastannut puheluihini. Ei, vaikka puhelin on pimputellut yötä päivää. Q1 meni menojaan. Entä Q2? Laitoin nyt Kesurin soittelemaan, ja hänen onnistui sopia haastattelu Apiaan. Päätoimittaja sanoi, ettei Kesuria voi laittaa haastattelemaan, joten jouduin keskeyttämään kaljxx kittxxmisxx, eikun siis kesäloman, ja hoidan tämän alta pois. Siis, koska minähän olen kokenut Toimittaja. Ai, ai, miten kaunista täällä Apiassa on. Mutta, missä on Vanuttunut Villasukka?

Ai, siinähän hän on, ja Muffin kanssapa tietenkin. Voi, miten hän on kaunis! Siis, koira.

Ja, voi perskxle, en mitenkään saanut otettua heistä yhteiskuvaa, Vanuttunut Villasukka liikahti juuri kuvasta pois, vain vähän hiuksia näkyy. Pitänee pyytää heidät myöhemmin yhteiskuvaan. Mutta, nyt äkkiä haastattelemaan, että pääsen jatkamaan makxarxn, eikun salaatin syöntiä. 


Toimittaja: Päivää pitkästä aikaa. Hienoa, että saimme Teidät viimein kiinni.
Vanuttunut Villasukka: Tämä on aina ilo, sekä päivän piristys, kun saan tavata Toimittajaa. Toivottavasti Toimittajan kesä on sujunut hienosti.

T: Kiitos kysymästä, hyvin tähän saakka. Mutta, mennäänkö asiaan, kuulin, että Teillä on vain vartti aikaa, sillä Teillä on kiire juomaan kahvia ja neulomaan.
VV: Kyllä, näin on. Muffin pisuttelulenkillä ollaan.

T: Olen tosiaan yrittänyt saada teitä pitkään kiinni, sillä Q1 2024 tuloksesta ei ole kuulunut mitään, saatika tavoitteista Q2:lle. Ja Q2:n tulos pitäisi kertoa, joskin sille ei ole julkaistu tavoitteita. Hmmm. ja mites sitten Q3:n tavoitteiden kanssa?
VV: Seurailin juuri Muffia ja taustalla uivaa 12-henkistä hanhiperhettä, joten en aivan saanut kiinni kysymyksestä, voisitteko toistaa?

T: Siis, kun olen koittanut saada teitä pitkään kiinni, Q1 2024 tuloksesta ja tavoitteista Q2:lle. Ja Q2:n tulos, vaikka sille ei ole edes tavoitteita. Niin, ja tietysti myös Q3:n tavoitteet?
VV: Tämä kuulostaa nyt kovin sekavalta. Ettekö siis seuraile blogiani ollenkaan, siellähän tulokset ovat näkyvillä.

T: Siis, kyllähän Te olette tähän asti tulleet tulokset ja tavoitteet kertomaan. Ja, onhan se aivan ennen kuulumatonta, että Teitä ei saa kiinni kirveelläkään, minkälainen Toimitusjohtaja oikein olette? Ei tällaista vaan voi tapahtua täällä Suomessa.
VV: Voi, kuule, täällä Suomen Valkeakoskella tapahtuu aivan ihmeellisiä asioita. Minusta on tuntunut tässä kevään aikana, että näyttelen sivuosaa jossain tragikomediassa, Kummelissa, MOTissa tai Karpolla on asiaa. 

T: No, mitä nyt muka on tapahtunut?
VV: No, kun nyt kysyitte, niin voinhan ne tässä kertoa: Oudot sattumukset alkoivat pääsiäislauntaina, kun olin Muffin kanssa ihanalla lenkillä. Ja päätin poiketa metsäpolulle, koska polut nyt vain ovat niin viehkeitä. Muffi-tyttö ei jostain syystä halunnut tulla sinne, vaan empi polun päässä, mutta minä vedin hänet mukaansa. Pienen pätkän polkua kuljettuamme huomasin metsässä oudon, yht'äkkisen ja rakeisen, mutta valoisan, sumun. Ihmettelin sitä, ja niin ihmetteli Muffikin, mutta jatkoimme matkaa. Sumu katosi yhtä äkisti kuin alkoikin. Polun mutkassa, vasemmalla puolella, kasvoi kuusi, ja siinä kuusen oksalla, aivan metrin päässä minusta, piipitteli pikkulintu hädissään, ei lentänyt pois. Mutta, minä vain menin eteenpäin. Pienen hetken kuljettuamme oli vasemmalla puolella metsässä kultainen noutaja, nuoren miehen kanssa. Kauempana metsässä seisoi nainen. Kultsu ja Muffi alkoivat toimitella keskenään asioitaan. Kultsun omistaja ei halunnut jatkaa matkaa, vaikka metsässä häämöttävä nainen odotti. Jonkun ajan päästä me Muffin kanssa jatkoimme matkaa. Sitä jäistä polkua pitkin. Aloimme lähestyä polun päätä, missä polku muuttui kiviseksi, yhtyäkseen kohta pyörätiehen. Polulla oli paljon kiviä. Ja kivien välit olivat jäiset. Sanoin Muffille aivan ääneen. Kyllä, minä siis puhun Muffille ihan ääneen, koska Muffi ymmärtää minua. Sanoin Muffille: "Onpas jäisen näköistä, katsotaanpa, miten meidän tässä käy?" Ja, otin askeleen. Ja, sittenhän se jo minulle selvisikin, että mitenkä siinä käy: Syöksyin pää edellä kiviin, ja sukellus oli niin kiihkeä, etten ehtinyt ottaa millään raajalla vastaan. Vasen silmäkulma pysähtyi yhteen kiveen ja oikea kainalo/rinta toiseen. Kuvassa muuten polkua, tässä kohtaa en vielä tiennyt, että muutaman minuutin ja 30 metrin päästä halailen maata.


T: Voi kauhea! Kuulostaa aivan kauhealta! Miten Teille kävi?
VV: Sattui niin paljon. Kömmin istumaan. Ja kaivoin puhelimen esiin, sillä suurin huoli siinä hetkessä oli, että aukesiko minulta silmäkulma. Onneksi ei. Otin naamakuvan, ja lähetin sen Miehelle. (En jaa kuvaa nyt tähän, sillä siitä huokuu ehta kipu.) Kerroin, mitä tapahtui, missä olen. Mies kysyi, pääsenkö sieltä kotiin vai pitääkö tulla hakemaan. Vastasin, että enköhän minä täältä pääse omin voimin kotiin. Ja, kävelin kotiin. Ainoa reitti kotiin vei kaupungin halki. Onneksi Valkeakoskella voi kävellä kohtaamatta juuri ketään muita ihmisiä, joten vedin pipon syvälle päähän ja köpöttelin kotiin. Kotona otin särkylääkettä, painelin silmäkulmaa jäällä. Mies sanoi, että pitäisiköhän minun mennä käymään lääkärissä. En mennyt. Silmä sai sittemmin väriä ympärilleen (kuva alla). 

T: Voi hirveää, Tehän olette näyttäneet aivan Kyöpelivuoren noita-akalta! 
VV: Niin, vaikkakin pahinta ei kuitenkaan ollut tämä, joka näkyi ulospäin. Vaan se toinen törmäys kiveen, joka ei näkynyt. Se toinen aiheutti sen, etten pystynyt nukkumaan pariin viikkoon makuuasennossa laisinkaan, vaan sohvalla puoliksi istuen, tietyssä asennossa. Yksi koiralenkkikin piti jättää väliin, sillä kävely oli niin hidasta ja kipeää, paitsi, jos piti kättä vähän koukussa vatsan päällä.

T: Ja, ei käynyt mielessä, että hakeutuisitte lääkäriin, tutkituttamassa, että mikä meni rikki?
VV: Aika parantaa. Paransi myös tämän. Olisi pitänyt uskoa varoitusmerkkejä polun suhteen.

T: No, tuosta nyt voi olla vaikka mitä mieltä, lintu muka varoittamassa, ja sumua..?
VV: En aivan odottanutkaan, että Toimittaja ymmärtäisi näitä asioita. Vielä ei ollut kuitenkaan minun aikani lähteä.

T: Ikävä tapahtuma, mutta pitikö lähteä kävelemään sille jäiselle polulle. Ja tämäkö oli vasta alkua?
VV: Kyllä, vastoinkäymiset eivät ole vielä tässä.

T: Mitä sitten tapahtui?
VV: Huhtikuun loppupuolella katselin ulos ja huomasin, kuinka kaupungin työntekijät purkavat tonttimme vieressä olevaa ulkolentopallokenttää pois. Siis sen reunaverkkoaitoja, itse lentisverkon olivat poistaneet jo aiemmin. Ilahduin tästä, sillä odotin siihen tulevan jotain kaunista: nurmikkoa, istutuksia, pensaita. Ruma verkko katosi kuitenkin vain kahdelta sivulta. Meidän tonttiin rajautuva verkko jäi, kahdelle sivulle. Olen odottanut, että kaupunki tekisi sille jotain, koska se on todella ruma. Esimerkiksi tonttimme takarajalla verkko näyttää tältä. Kylvin sen viereen keväällä köynnöksiä, toivoin niiden peittävän tämän rumuuden edes kesäksi, mutta mikään ei tuossa kasva. Johtuu varmaan siitä, että kaupunki pesee verkon toisella puolella ruohonleikkureitaan, ja sieltä valunut löyhkävesi on liian tujua kasveille (?) 

T: Ihanko oikeasti tuollaista tapahtuu? Ettäkö siellä ruiskutellaan työkoneita puhtaaksi, ihan aidan toisella puolella? Eivät varmaan ole edes mitään ruskettuneita, lihaksikkaita adonikseja pelkät uikkarit päällä?
VV: Toimittajalla nyt on jotain ihme fantasioita. 

T: Niin, eli on rumaa aitaa, ja poistuvaa aitaa, ja leikkureita pestään. Sellaista sattuu.
VV: Niinpä sattuu. Laitoin aidasta kyselyä, että mitä meinaavat sille tehdä, koska se ei meidän rajoilta nyt poistunut. Ja onko tulossa tilalle jotain. Pyysin myös, että voisiko pesupaikka siirtyä jonnekin kauemmaksi. 

T: Niin?
VV: Pesupaikka on edelleen tuossa. Ja olemassaoleviin aitoihin otetaan kantaa käynnistymässä olevassa tarvesuunnitelmassa. 

T: Toivotaan, että pääsette tuolloin kaikille sopivaan ratkaisuun.
VV: Kyllä. Ja, kun ohimennen kysäisin, että mitä lentiskentän tilalle tulee, niin sitten tuli se jytky: parkkipaikka!

T: Parkkipaikka, mitä sitten?
VV: No, sitä sitten, että meitä naapureina ei oltu siitä kuultu, ja aluetta ei ole kaavoitettu parkkipaikaksi, ja tonttia hankkiessamme ei ole ollut mitään tietoa moisesta. Koko P tuli aivan puskista. Todellakin kaunista kaavanmukaista vihervirkistysaluetta olen odottanut siihen tulevaksi. 

T: No, kuulostaa kyllä vähän oudolta. Mitä sitten tapahtui?
VV: Sitten tapahtui sitä, että ihmettelin asiaa mailitse saamatta mitään vastausta. Ja meni pari päivää, ja eräänä perjantaina alueelle tuli kauhealla kyydillä työkoneita ja -miehiä, ja tohinalla alettiin kaivaa,  tuoda kivituhkaa. Olin saada sydärin.

T: Mutta et saanut?
VV: Pitänee huomauttaa, että uudistalomme sijaitsee alueella, jossa on todella tarkka kaava, sekä uusille, että vanhoille taloille. Työmiehet saivat yhden päivän aikana melkoisesti aikaan. Mutta, siihen se sitten loppui, tarvittavat luvat puuttuivat. 


T: Summataampa: Teidän tontin viereen alettiin tehdä parkkipaikkaa, ilman tarvittavia lupia. Ja siitä tuli sinulle paha mieli.
VV: Kyllä, tällaista ei todellakaan pitäisi tapahtua. Mutta, tähän liittyy vielä muutakin: Osa kadulla asuvista oli tiennyt tästä, olivat pitkään valittaneet kesäteatterin bussiliikenteestä kapealla kadulla, koska bussit särkevät joka kesä heidän aitansa, viime kesänäkin ilmeisesti kolme osumaa. Nämä asukkaat oli kutsuttu kaupungin ja kesäteatterin väen kanssa neuvotteluihin. Ja olivat puolestaan kutsuneet lisäporukkaa joistakin muista taloista. Mutta, eivät "ehtineet" kutsua kaikkia. Ja siellä neuvotteluissa oli esitetty ratkaisuna tätä parkkipaikkaa. Tämä koko kummelimainen episodi on ollut kaikenkaikkiaan niin uskomaton, ettei ymmärrys riitä, miten voi tällaista tapahtua? Ja, eikö kukaan palsussa olleista ajatellut, miltä tuntuisi saada parkkipaikka oman talon kylkeen kiinni? Ja onko luvallista? Kukaan ei ilmoittanut tai kysynyt meiltä mitään. 


T: Mitä seuraavaksi tapahtuu?
VV: Työt on seisautettu. Meinaavat hakea Parkkipaikalle tarvittavat luvat.

T: Olen aina luullut, ja blogiasi vilkuilleena myös, että olet tykännyt asustaa täällä?
VV: Kyllä, tähän asti olen tykännytkin, ja edelleen. Ja aidosti olen sitä mieltä, että tämä on kaunista seutua. Myöskään talonrakennuksen yhteydessä ei meillä ole ollut mitään vaikeuksia kaupungin tahojen kanssa, vaan kaikki sujunut hyvässä ja ystävällisessä hengessä. Siksi en mitenkään pysty ymmärtämään, kuinka tällainen parkkipaikkaepisodi voi tapahtua. Ja toivon, ettei olisi tapahtunutkaan. Ja, jostain löytyisi peruutusnappi, jota painamalla tuohon paikalle tulisi se kaunis viheralue, eikä mitään liikennettä entisestään lisäävää parkkipaikkaa. Kapealla kadullamme on vain huoltoajo ja kiinteistöille ajo sallittu. Katu on osa Riippareiden lenkkiä, kauneudestaan kuulua kävelyreittiä aivan keskustan kupeessa. Ja parkkipaikka aivan talon kyljessä, miten sellaista saa edes tehdä?! Kuulostaa suorastaan kiusanteolta :(

T: Ihan asiantuntija en tässä ole, mutta, kun työt on kerran keskeytetty, niin kaikki ei silloin ole varmaankaan mennyt mallikkaasti. Voisimmekohan ottaa nyt Teistä muutaman kuvan, ja sitten voisimme käydä läpi niitä toteumia ja tavoitteita, sillä ne kiinnostavat luonnollisesti kovasti. 

Toimittaja kumartuu kaivelemaan kameralaukkuaan.
Ilmassa leijuu kaksi paperilappusta, laskeutuen sievästi allekkain.




T: Jos menisitte siihen puun viereen seisomaan... No, mihin se Vanuttunut Villasukka ja Muffi nyt katosivat??? Miten voi noin vain haihtua ilmaan? Kuin pieru Saharaan. Voi perxe, miten tässä nyt näin pääsi käymään. No, minäpä laitan tämän jutun kesurille editointiin, saa laittaa painoon. Minä lähden kuulkaa nyt piitsille rillaan mun pakaroita. Se on morjens!

Kesäloman 3.-5. päivät

On ollut auringonpaistetta, rankkasadetta, tuulen tuiverrusta ja tyyntä. Päivänokosia soffalla Muffin kainalossa, 10 jaksoa La Promesaa, kiireettömiä lenkkejä... ja kiireetöntä lomaa. Tämän lisäksi on ollut niin upea auringonlasku, että oli aivan pakko lähteä se kuvaamaan lähirantaan.


On ollut aamuinen autio uimaranta, lintujen elämää tarkkaileva koira.


Sohvan letkeästi valtaava syvänukkuva koira.


Piharakennuksen säleikön valkoiseksi maalannut neulovainen naishenkilö. Nainen ei kuitenkaan nyt neulonut, sillä ko. naishenkilö keikkui tikapuiden päällä, ja molemmat kädet olivat varattuina: Toinen käsi heilutteli pensseliä, ja toinen käsi piti tiukasti säleiköstä kiinni. Ko. naishenkilö ei pidä korkeista paikoista, eikä todellakaan luota tikapuiden pystyssä pysymiseen. Huom. kuva otettu kunnan puoleiselta tontilta. Tämä kunnan tontti pitää sisällään oman tarinansa, jonka jätän ainakin tässä kohtaa kertomatta, sillä se aiheuttaa tietynlaista tunteiden paloa. Ja nyt on rauhaisa lomafiilishh.


On ollut lenkkeilevä koira pohtimassa, viedäkkö heti ensi metreillä suuhun poimittu upea keppi koko lenkin verran kotipihaan asti, vai antaako kepin jäädä matkan varrelle.


On ollut kerä Hot Socks Madena -lankaa, sävy 05, josta syntyi polvisukat neulovaiselle naishenkilölle. 


Oli neulovaista naishenkilöä päätä pidempi Poikanen, joka kuvasi sukat.


Oli kerä lankaa, josta ei saanut syntymään samanlaisia sukkia. Oli sakset, jotka pätkivät lankaa, ja neulovainen nainen, joka ihmetteli tilannetta, mutta tyytyi tekemään sukista kärkien osalta erilaiset.


Oli jalat, jotka muka kiipesivät portaita ylöspäin.


Ja sukat, joihin kului 136 g lankaa.


On pelargonioita rakastava naisihminen, joka on ripotellut niitä sinne ja tänne.


Ja pelargonioita rakastavan naisihmisen mies, joka laittoi ed.mainitulle naisihmiselle parvekelaatikoita, joihin näitä kukkasia saattoi istuttaa.


Oli kolme duudelia: Muffi, Sylvi ja Poppa. Ja duudeliralli Haukkumaassa.


Ja oli palava kiuas, joka oli saunassa, jonka rakensi mies. Ja oli mahtavat ensilöylyt, joista nautti koko perhe, yksi toisensa perään.  

Pystyttekö kuvittelemaan, kuinka mahtavalta tuntuu piiskata kiuasta, kun omaa saunaa on "odoteltu" useampi vuosi?

Lomalla viimeinkin

Ja ajattelin postailla vähän tiuhempaan, vaikkei mitään erikoista olisikaan. Ei ole mitään suunnitelmia säntäillä pää kolmantena jalkana sinne ja tänne, vaan tehdä mahdollisimman paljon sellaisia asioita, jotka tuntuvat hyviltä. Katsotaan, mitä tästä tulee.  Aloitetaan tällä herkullisella kuvalla, jossa jäätelön alla piilottelee iso keko mansikoita, vadelmia ja pensasmustikoita. Kesäkuussa syntynyt Poikanen vietti synttäreitä helteiseen aikaan, juhlimme näin: Syville lautasille tällainen herkkukasa, ja sitten isolla lusikalla ääntä kohti.


Viime perjantaina juhlistimme loman alkamista myös perinteisesti: grillausta ja kannullinen sangriaa. Tuntui niin hyvältä istua omalla terassilla, lämpöinen kesäilta, ei hyttysiä, pieni tuulenvire... ja kiireet pois. En muista, koska olisi ollut, josko milloinkaan, niin lämmin ilta lomien alkaessa. Ja ihan Suomessa tämä.


Yöllä puoli kahdentoista aikaan oli edelleen lämmin, yli 20 astetta reippaasti. Aurinko oli laskenut, Muffi nuuhkutteli yötuoksuja ja lirautti iltapisulit. Sitten menimme nukkumaan.


Vielä jasmiken hienoa kukintaa lähistöllä, aivan korkeina pensaina, pikkupuina. Tuoksuu niin hyvältä! Tulee entinen talomme mieleen, pohjoisessa, missä minulla oli myös tätä ihanuutta, joka kukki vuosi vuoden jälkeen uskollisesti.

Tänään nukuin yllättävän pitkään, sillä heräsin vasta kahdeksan maissa ihan makoisilta unilta. Ulkona paistoi aurinko ja tuulla tuiverteli hieman. Muffi-tyttö oli jo portaiden alapäässä vastaanottokomiteassa toivottamassa minulle hyvää huomenta. Ja sitten hyppelimme muutamat askeleet Apian puistoalueella, pitkälle lenkille emme nyt heti aamusta taipuneet, kovasti teki mieli jo kahvia, ja tämänhetkistä lemppariaamupalaani. Ja se on tällainen: Murustan kaksi digestive-keksiä kulhoon, perään kourallinen pensasmustikoita ja kreikkalaista jukua. Ai, että! Ja sitten iso mukillinen kahvia. Kyllä tuolla lähtee hyvästi päivä käyntiin!

Muffin aamupala on keitetty kananmuna ja jäinen kanankaula. Keitän kaksi kananmunaa kerrallaan, joten joka toinen aamu on kananmuna odottamassa jääkaapissa, ja joka toinen aamu munat kiehuvat kahvin tippuessa kannuun. (Muffille on myös nappuloita aina saatavilla, välillä maistuu, välillä ei.)

Aamurutiinit, jos mitkä, ovat tärkeitä. Ja se, ettei kukaan muu perheestä ole vielä hereillä, vaan on aivan hiljaista. Seuraava heräilijä oli Mies, joka meni viettämään omaa aamupalahetkeään koneelle. Ja Tyttönen, jonka tukan Nukku-Matti oli laittanut aivan solmuun. Mutta tässä vaiheessa olin jos siirtynyt katoksen alla oleville tuoleille neulomaan, ja siirtynyt toisenkin kerran, varjoisammalla tuolille, kahvikupponen oli tyhjä. Meidän terassi näyttää tällä hetkellä siltä, että se torppaa tehokkaasti turhan fiinien ihmisten vierailut: Rakennustelineillä on uimapyyhkeiden jatkuva liputus, piha/rantakenkiä sikin sokin, Muhveron luita, pureskeltuja keppejä. Miten viihtyisää. 

Päätimme Tyttösen kanssa lähteä käymään kirpparilla. Ja Mies päätti meidän puolestamme, että menemme pyörillä, sillä Mies lähti Lahdesta asti hakemaan saunan ovea, koska missään lähempänä ei ole mustaa lasiovea, kuulema. Mutta, eipä mitään, pyörällä on hyvä mennä, sillä meidän kohde on parin kilsan päässä, ja sinne on rauhallinen, hyvä pyörätie. 

Kirpparilta en hoksannut ottaa kuvia, vaan etsiskelin sopivia kangaskappaleita mekkoihin. Tyttönen etsiskeli omia juttujaan. Pyöräilimme takaisin, minun pyörän etukorissa oli kepparin pää, Tyttösen pyörän etukorissa pieni virkattu hattu. Ne olivat hänen löytöjään. 

Minä löysin kolme suurta pöytäliinaa, harson hyttysverkoksi, ja ison nipun pyyhkeistä ommeltuja luuttuja. Nämä kuljetin kotiin muovikassissa, pyörän sarvessa. Pöytäliinat olivat muutaman euron kappale. Jos noista yhtään mitään saan onnistumaan, niin ei ole ainakaan hinnalla pilattuja.

Vielä muuan yllättys pihalta, jota en ole juurikaan pystynyt laittamaan, koska maansiirtotyötä on vielä edessä. Sormet syyhyäisivät kyllä kovasti! Muistin viime kesänä heitelleeni Maariankellon siemeniä jonnekin, mutta ei mitään muistikuvaa, minne. Paikka löytyi nyt, kun takarajalle viime kesänä istuttamani syreeninpistokkaiden vierestä löytyi yksi, aivan lyhyen varren päässä nököttävä, Maariankello. Ja lisää nuppuja on tulossa. Nyt en uskalla päristellä nurmikkoa (rikkaruohikkoa) matalaksi, sillä silppuaisin samalla jotain kaunista alkavaa.

Mies varjelee omia aarteitaan, neljää pensasmustikkaa, jotka tekevät hurjaa, parinkymmenen marjan satoaan. Pensaiden ympärille ilmestyi kaikessa hiljaisuudessa verkko. Ja seuraavaksi tulee kuulema kameravalvonta, ettei kukaan, tai mikään, syö Miehen suurta pensasmustikkasatoa. 

Harhaneilikat jaksavat kukkia! Eivät juurikaan piitanneet, vaikka kesäkuu oli lämmin, ja liki sateeton.  Nämä kasvavat myös piskuisen tontin takarajalla, turvassa tulevilta maatöiltä.

Vielä vähän tulevien käsityöjuttujen suunnittelua: Novitalla on alkamassa Mica neulepusero -KAL, johon ajattelin lähteä mukaan. Siinä neulotaan venekaula-aukkoinen pusero 3-kertaisesta Tuuli-langasta, puseroon on paljon kokoja. Ja sen voi neuloa usean mittaisena, sekä helman, että hihat. Minulla on vanhaa Novita Rose -lankaa useammassa värissä, joten ajattelin kokeilla, millainen pusero tästä tulisi, jos teen ihan vain 1-kertaisella langalla ja puikoilla 4.5. Tein sitä varten poikkeuksellisesti pienen pätkän mallitilkkua, mutta ei oteta mallitilkkuja tavaksi.. :D

 

DIY... ja varsinkin assistentin kanssa: vanhasta mekosta uusi

Kaapissa on venynyt ja vanunut vuosikausia, kymmenenkin, mekko, jota en ole juuri koskaan pitänyt. Mekko on tyyliä päästä varpaisiin, avoinainen selkäosa, ja etuosan tissipusseihin voi yrittää survoa lollot hyllymään. Ai, miten hemaiseva, tällä nykyvartalolla ja -iällä... Mekossa on kuitenkin yksi hyvä puoli, tai oikeastaan kaksikin: Kangas on täyttä puuvillaa. Kangas on ohutta. Eli suomeksi: Kankaasta saa vilpoisan kesämekon. Ja pyytämättäkin sain apurin, jonka kanssa ryhdyimme tuumasta toimeen.

On arvoitus, miksi minulla on sinikuviollinen mekko. Minulla mahtoi olla joskus sininen kausi, jolloin pidin sinisiä vaatteita.

Mallasin tulevaa mekkoa yhdellä toisella varsin kulahtaneella mekolla, joka on ollut niin ihana, että on varsinainen päiväelämän jälkeen siirtynyt kulahtaneeksi ja pehmuiseksi yöpaidaksi. Nukku-Mattia ei haittaa. Ja Miestä vielä vähemmän.


Raidallinen kulahdusmekko on hieman lyhyt, joten uusi mekko voi olla hieman pidempi, yltää silloin polvien tienoille.


Leikkasin yläosan tissipussit ja selkäkuminauhoituksen pois.


Leikkasin kainaloaukot ja kaula-aukot.


Assistentti saapui paikalle tarkistamaan tuloksen. Hän tarkisti myös jokaisen leikatun kangassuikaleen, nimittäin petiinsä rakennetulla tarkastusasemalla.



Hoksasin, että solmiamisnauhat ovat oivaa valmista kanttinauhaa, eikun kanttaamaan.



Kainaloaukot kantattuina.


Ja valmis mekko. Kainaloaukoista tuli sangen hulppeat, pääsee ilma virtailemaan, eikä jää kainalokuoppiin pyörimään ja hyörimään. Muuten mekko on kellomaisen väljä, siis oiva kesäkotimekko, joka päällä meinaan kotosalla pyörähdellä, ja melko varmasti muuallakin. 

Mitä värejä Alfama-laukkuun?