Mökillä

Kesälomalla on pakko päästä jossain kohtaa käymään mökillä. Tällä kertaa möksäily osui loman toiseksi viimeiselle viikolle. Aivan alkumatkasta kävin heittämässä Miehen Tampereelle. Ja, sitten harhailin ympäri Tamperetta, koska onnistuin kääntyilemään risteyksistä vääriin suuntiin, enkä meinannut millään osua oikealle reitille. Syytän tästä Navia, joka neuvoi kääntymään seuraavasta risteyksestä oikealle.  No, miten sitten pystyin olemaan eksyksissä, vaikka tein juuri niin kuin käskettiin? En ymmärrä, mikä juttu se on, että silloin harvoin kun Tampereelle pakon edestä autolla menen, niin Tampere ei päästä minua millään pois. Sanoin Miehelle, että nyt riitti, en enää koskaan ajele Tampereella. Enkä ajele myöskään Helsingissä. Hän sanoi, että ethän sinä nyt voi noin sanoa, aikuinen ihminen. 

Mökki sijaitsee melko pitkän ja vaivalloisen matkan päässä, joten, kun sinne lähtee köröttelemään, niin se on välilautauksineen ainakin 5 tunnin reissu.  Köröttelin mökille lasten ja koiran kanssa, ja otimme matkalla Mummelin kyytiin. Loppumatkan tiet ovat niin mäkisiä, mutkaisia ja huonokuntoisia, että yleensä joku lapsista yrjöilee viimeistään siellä. Tällä kertaa sijoitin autossa yleensä yrjöilevän lapsen etupenkille. Ja, yrjöpussia ei tarvittu, vaikka huonovointinen olikin. Ilmeisesti etupenkillä istuminen auttaa. Mutta, matkustamisen vaivalloisuus unohtuu samantien, kun pääsee perille, mökille. Paikan tuttuus, hiljaisuus ja rauha, kaunis luonto, se parantaa. Poikanen otti samantien virvelimen käteen ja lähti laiturille heittelemään.

Muffi meni aivan sekaisin onnesta, kun pääsi vapaana kirmailemaan. Voi, sitä juoksun ja hypähtelyn määrää! Kiersin aluksi hänen kanssaan tontin rajat, ja sen jälkeen koiruli pysyi hyvin tontilla, ei lähtenyt harhailemaan metsään tai naapurin puolelle. Loivalla rinnetontilla juoksentelu oli mannaa: Ruohoinen, sammaloitunut tanner on pehmuinen jaloille. Mökillä juoksenteli ja nuuhkutteli niin onnellinen koira. Nyt, kotosalla tuntuu aivan siltä, kuin hän olisi minulle möksällään, koska toin takaisin kotiin, ja pitää olla kiinni (?)

Muffin piti välillä ottaa nokoset tuvan sohvalla. Mummeli oli laittanut sinne somia pitsityynyjä ja villapeiton, siinä sopi levätä ja uneksia. Yöt nukutti makoisasti minun ja tytön kanssa samassa sängyssä. Öisin kävimme myös hämäräkävelyllä tontilla, jostain syystä Muffi pyysi joka yö ulos, vaikka kotosalla emme moisia harrastele. 

Muffin oleilu ei ollut mökillä pelkkää lomaa, sillä hänen piti pitää silmällä useita henkilöitä, jotka saattoivat olla eri puolilla tonttia. Ja, varsinkin alussa kulki Muffi minun perässäni, etten vain livahda karkuun. Rannassa piti vahtia ihmissiskon uimista, ja haukahdella, että tulisi jo järvestä pois. Muffi ei pidä vedestä, eikä uimisesta. Ja, mehän tietysti uimme paljon, sillä vesi oli juuri sopivan lämpöistä. Järvi on joka säällä kaunis, sillä se pitää sisällään myös rannat ja taivaan.

Mökiltä löytyi tietysti meidän vanhoja leluja, esimerkiksi pikkueläimiä, jotka kaivettiin esiin.

Pelasimme myös Höpönlöpöä. Siinä on kaksi pakkaa, toisessa on kysymyksiä ja toisessa on vastauksia. Pakat sekoitetaan, ja sitten kortit nostetaan järjestyksessä, toinen pelaaja kysyy, toinen vastaa. Kysymykset ja vastaukset tuottavat hauskaa höpönlöpöä. Mökillä on kahdenlaiset kortit, vanhemmat pakat ovat kuvien kera, uudemmat ilman kuvia. No, on ne uudemmatkin ainakin 20 vuotta vanhat :D 

Mökkeily on mukavaa.

Mitä värejä Alfama-laukkuun?

Perhe on nyt vähän hajallaan: Yksi Poikanen lähti suorittamaan inttiä, mikä on ollut minulle tunteita riepotteleva kokemus. Kovasti on ollut ikävä ja kaihoisa mieli päällä. Onneksi pian on tutustumispäivä, niin pääsen katsomaan, millaisen mesta se intti on, ja miten Poikanen siellä pärjäilee. No, tiedänhän minä, että varmasti pärjäilee, mutta en tiennytkään, miltä Poikasen pesästä lentäminen tuntuu. Mies lähti puolestaan Tytön kanssa minilomalle Pärnuun. Sieltä tulee ihania rantsu- ja Pärnu-talokuvia. Lämmittää sydäntä, että nämä kaksi eniten Pärnu-rakkautta tuntevat ovat siellä yhdessä lomailemassa. Minä, Muffi ja yksi Poikanen jäimme pitämään kotia pystyssä. Mies sanoi lähtiessään, että minun pitäisi sillä välin järjestellä vähän näitä minun tavaroitani aka lankojani, että hän pääsee tekemään huoneeseen kattopanelointia. Ja, mitä siis teen, kun mister Kontrolli poistuu: Olen neulonut, istunut koneella ja neulonut, tehnyt ruokaa mahdollisimman vähin ponnistuksin, ja neulonut lisää, rapsutellut Muffia, käynyt Muffin kanssa lenkillä, sekä hypistellyt ja kastellut kukkasia. Siinä se, siinä kaikki, mitä olen tehnyt. Ja tietysti nukkunut vähän ym. pakollista. 

Ja, tietysti olen vähän "järjestellyt" näitä minun lankojani. Nimittäin valkannut värejä yhdestä laatikosta, ja toisestakin. Levittänyt kerät pöydälle. Miettinyt pääni puhki, mitä värejä käyttäisin, mitä yhdistelisin toisiinsa. Ja lopuksi laitoin kerät kolmanteen laatikkoon. Miksi moinen ponnistelu, kerien järjestelyn suhteen? No, Puikoillakin esitteli blogissaan upeaa virkattua Alfama-laukkuaan. Ja muistin, että oma Alfama-laukkuni on edelleen aloittamatta, ja nyt olisi korkea aika sen jo päästä koukulle. Mutta värit, mitkä värit, siinäpä vasta pulma. 

Aloitin myös Novita Mica-KAL puseron. Minulla on lankana tässä Novita Rose ja puikot 4.5. Olen neulonut nyt 1. pätkän tästä puserosta, ja purkanutkin yhden kötöstyksen: Menin selän korotuksissa niin sekaisin, etten enää tiennyt missä kohtaa ohjetta olen menossa. Ja miksi varten selän korotuksia ylipäätään teen: haluanko, onko pakko, voinko päästä helpommalla? Tai oikeastaan en purkanut, vaan heitin koko muutaman rivin aloituksen roskapönttöön. Tämä tekele on nyt tehty ilman selän korotuksia. Mutta epäilyttää vielä, että olenko tehnyt aloitusreunan ja ensimmäiset kerrokset liian löysällä, ihan kamalasti rullautuu reuna. On toki oikeaa neuletta, ja reunassa ei ole mitään resoria tms. joten rullautuuhan se ihan luonnostaan. Vaan pitäisikö purkaa, vai kehitellä tuohon mahdollisesti lopuksi joku virkattu reuna..? Taidan jatkaa vain eteenpäin, katsotaan, mitä tästä tulee, jos tulee mitään paitaa ensinkään. Onneksi on vanhaa Rose-lankaa runsaasti,voi neuloa ja täyttää sillä roskapöntöt.

Vanuttunut Villasukka - q1-2 2024 tulos - q2-3 2024 tavoitteet - siis mitäh???

Minun on ollut mahdotonta saada Vanuttunutta Villasukkaa kiinni valoittamaan Q1:n tulosta ja tavoitteita Q2:lle. Hän ei ole kerta kaikkiaan vastannut puheluihini. Ei, vaikka puhelin on pimputellut yötä päivää. Q1 meni menojaan. Entä Q2? Laitoin nyt Kesurin soittelemaan, ja hänen onnistui sopia haastattelu Apiaan. Päätoimittaja sanoi, ettei Kesuria voi laittaa haastattelemaan, joten jouduin keskeyttämään kaljxx kittxxmisxx, eikun siis kesäloman, ja hoidan tämän alta pois. Siis, koska minähän olen kokenut Toimittaja. Ai, ai, miten kaunista täällä Apiassa on. Mutta, missä on Vanuttunut Villasukka?

Ai, siinähän hän on, ja Muffin kanssapa tietenkin. Voi, miten hän on kaunis! Siis, koira.

Ja, voi perskxle, en mitenkään saanut otettua heistä yhteiskuvaa, Vanuttunut Villasukka liikahti juuri kuvasta pois, vain vähän hiuksia näkyy. Pitänee pyytää heidät myöhemmin yhteiskuvaan. Mutta, nyt äkkiä haastattelemaan, että pääsen jatkamaan makxarxn, eikun salaatin syöntiä. 

Toimittaja: Päivää pitkästä aikaa. Hienoa, että saimme Teidät viimein kiinni.
Vanuttunut Villasukka: Tämä on aina ilo, sekä päivän piristys, kun saan tavata Toimittajaa. Toivottavasti Toimittajan kesä on sujunut hienosti.

T: Kiitos kysymästä, hyvin tähän saakka. Mutta, mennäänkö asiaan, kuulin, että Teillä on vain vartti aikaa, sillä Teillä on kiire juomaan kahvia ja neulomaan.

VV: Kyllä, näin on. Muffin pisuttelulenkillä ollaan.

T: Olen tosiaan yrittänyt saada teitä pitkään kiinni, sillä Q1 2024 tuloksesta ei ole kuulunut mitään, saatika tavoitteista Q2:lle. Ja Q2:n tulos pitäisi kertoa, joskin sille ei ole julkaistu tavoitteita. Hmmm. ja mites sitten Q3:n tavoitteiden kanssa?

VV: Seurailin juuri Muffia ja taustalla uivaa 12-henkistä hanhiperhettä, joten en aivan saanut kiinni kysymyksestä, voisitteko toistaa?

T: Siis, kun olen koittanut saada teitä pitkään kiinni, Q1 2024 tuloksesta ja tavoitteista Q2:lle. Ja Q2:n tulos, vaikka sille ei ole edes tavoitteita. Niin, ja tietysti myös Q3:n tavoitteet?

VV: Tämä kuulostaa nyt kovin sekavalta. Ettekö siis seuraile blogiani ollenkaan, siellähän tulokset ovat näkyvillä.

T: Siis, kyllähän Te olette tähän asti tulleet tulokset ja tavoitteet kertomaan. Ja, onhan se aivan ennen kuulumatonta, että Teitä ei saa kiinni kirveelläkään, minkälainen Toimitusjohtaja oikein olette? Ei tällaista vaan voi tapahtua täällä Suomessa.

VV: Voi, kuule, täällä Suomen Valkeakoskella tapahtuu aivan ihmeellisiä asioita. Minusta on tuntunut tässä kevään aikana, että näyttelen sivuosaa jossain tragikomediassa, Kummelissa, MOTissa tai Karpolla on asiaa. 

T: No, mitä nyt muka on tapahtunut?

VV: No, kun nyt kysyitte, niin voinhan ne tässä kertoa: Oudot sattumukset alkoivat pääsiäislauntaina, kun olin Muffin kanssa ihanalla lenkillä. Ja päätin poiketa metsäpolulle, koska polut nyt vain ovat niin viehkeitä. Muffi-tyttö ei jostain syystä halunnut tulla sinne, vaan empi polun päässä, mutta minä vedin hänet mukaansa. Pienen pätkän polkua kuljettuamme huomasin metsässä oudon, yht'äkkisen ja rakeisen, mutta valoisan, sumun. Ihmettelin sitä, ja niin ihmetteli Muffikin, mutta jatkoimme matkaa. Sumu katosi yhtä äkisti kuin alkoikin. Polun mutkassa, vasemmalla puolella, kasvoi kuusi, ja siinä kuusen oksalla, aivan metrin päässä minusta, piipitteli pikkulintu hädissään, ei lentänyt pois. Mutta, minä vain menin eteenpäin. Pienen hetken kuljettuamme oli vasemmalla puolella metsässä kultainen noutaja, nuoren miehen kanssa. Kauempana metsässä seisoi nainen. Kultsu ja Muffi alkoivat toimitella keskenään asioitaan. Kultsun omistaja ei halunnut jatkaa matkaa, vaikka metsässä häämöttävä nainen odotti. Jonkun ajan päästä me Muffin kanssa jatkoimme matkaa. Sitä jäistä polkua pitkin. Aloimme lähestyä polun päätä, missä polku muuttui kiviseksi, yhtyäkseen kohta pyörätiehen. Polulla oli paljon kiviä. Ja kivien välit olivat jäiset. Sanoin Muffille aivan ääneen. Kyllä, minä siis puhun Muffille ihan ääneen, koska Muffi ymmärtää minua. Sanoin Muffille: "Onpas jäisen näköistä, katsotaanpa, miten meidän tässä käy?" Ja, otin askeleen. Ja, sittenhän se jo minulle selvisikin, että mitenkä siinä käy: Syöksyin pää edellä kiviin, ja sukellus oli niin kiihkeä, etten ehtinyt ottaa millään raajalla vastaan. Vasen silmäkulma pysähtyi yhteen kiveen ja oikea kainalo/rinta toiseen. Kuvassa muuten polkua, tässä kohtaa en vielä tiennyt, että muutaman minuutin ja 30 metrin päästä halailen maata.

T: Voi kauhea! Kuulostaa aivan kauhealta! Miten Teille kävi?

VV: Sattui niin paljon. Kömmin istumaan. Ja kaivoin puhelimen esiin, sillä suurin huoli siinä hetkessä oli, että aukesiko minulta silmäkulma. Onneksi ei. Otin naamakuvan, ja lähetin sen Miehelle. (En jaa kuvaa nyt tähän, sillä siitä huokuu ehta kipu.) Kerroin, mitä tapahtui, missä olen. Mies kysyi, pääsenkö sieltä kotiin vai pitääkö tulla hakemaan. Vastasin, että enköhän minä täältä pääse omin voimin kotiin. Ja, kävelin kotiin. Ainoa reitti kotiin vei kaupungin halki. Onneksi Valkeakoskella voi kävellä kohtaamatta juuri ketään muita ihmisiä, joten vedin pipon syvälle päähän ja köpöttelin kotiin. Kotona otin särkylääkettä, painelin silmäkulmaa jäällä. Mies sanoi, että pitäisiköhän minun mennä käymään lääkärissä. En mennyt. Silmä sai sittemmin väriä ympärilleen (kuva alla). 

T: Voi hirveää, Tehän olette näyttäneet aivan Kyöpelivuoren noita-akalta! 

VV: Niin, vaikkakin pahinta ei kuitenkaan ollut tämä, joka näkyi ulospäin. Vaan se toinen törmäys kiveen, joka ei näkynyt. Se toinen aiheutti sen, etten pystynyt nukkumaan pariin viikkoon makuuasennossa laisinkaan, vaan sohvalla puoliksi istuen, tietyssä asennossa. Yksi koiralenkkikin piti jättää väliin, sillä kävely oli niin hidasta ja kipeää, paitsi, jos piti kättä vähän koukussa vatsan päällä.

T: Ja, ei käynyt mielessä, että hakeutuisitte lääkäriin, tutkituttamassa, että mikä meni rikki?

VV: Aika parantaa. Paransi myös tämän. Olisi pitänyt uskoa varoitusmerkkejä polun suhteen.

T: No, tuosta nyt voi olla vaikka mitä mieltä, lintu muka varoittamassa, ja sumua..?

VV: En aivan odottanutkaan, että Toimittaja ymmärtäisi näitä asioita. Vielä ei ollut kuitenkaan minun aikani lähteä.

T: Ikävä tapahtuma, mutta pitikö lähteä kävelemään sille jäiselle polulle. Ja tämäkö oli vasta alkua?

VV: Kyllä, vastoinkäymiset eivät ole vielä tässä.

T: Mitä sitten tapahtui?

VV: Huhtikuun loppupuolella katselin ulos ja huomasin, kuinka kaupungin työntekijät purkavat tonttimme vieressä olevaa ulkolentopallokenttää pois. Siis sen reunaverkkoaitoja, itse lentisverkon olivat poistaneet jo aiemmin. Ilahduin tästä, sillä odotin siihen tulevan jotain kaunista: nurmikkoa, istutuksia, pensaita. Ruma verkko katosi kuitenkin vain kahdelta sivulta. Meidän tonttiin rajautuva verkko jäi, kahdelle sivulle. Olen odottanut, että kaupunki tekisi sille jotain, koska se on todella ruma. Esimerkiksi tonttimme takarajalla verkko näyttää tältä. Kylvin sen viereen keväällä köynnöksiä, toivoin niiden peittävän tämän rumuuden edes kesäksi, mutta mikään ei tuossa kasva. Johtuu varmaan siitä, että kaupunki pesee verkon toisella puolella ruohonleikkureitaan, ja sieltä valunut löyhkävesi on liian tujua kasveille (?) 

T: Ihanko oikeasti tuollaista tapahtuu? Ettäkö siellä ruiskutellaan työkoneita puhtaaksi, ihan aidan toisella puolella? Eivät varmaan ole edes mitään ruskettuneita, lihaksikkaita adonikseja pelkät uikkarit päällä?

VV: Toimittajalla nyt on jotain ihme fantasioita. 

T: Niin, eli on rumaa aitaa, ja poistuvaa aitaa, ja leikkureita pestään. Sellaista sattuu.

VV: Niinpä sattuu. Laitoin aidasta kyselyä, että mitä meinaavat sille tehdä, koska se ei meidän rajoilta nyt poistunut. Ja onko tulossa tilalle jotain. Pyysin myös, että voisiko pesupaikka siirtyä jonnekin kauemmaksi. 

T: Niin?

VV: Pesupaikka on edelleen tuossa. Ja olemassaoleviin aitoihin otetaan kantaa käynnistymässä olevassa tarvesuunnitelmassa. 

T: Toivotaan, että pääsette tuolloin kaikille sopivaan ratkaisuun.

VV: Kyllä. Ja, kun ohimennen kysäisin, että mitä lentiskentän tilalle tulee, niin sitten tuli se jytky: parkkipaikka!

T: Parkkipaikka, mitä sitten?

VV: No, sitä sitten, että meitä naapureina ei oltu siitä kuultu, ja aluetta ei ole kaavoitettu parkkipaikaksi, ja tonttia hankkiessamme ei ole ollut mitään tietoa moisesta. Koko P tuli aivan puskista. Todellakin kaunista kaavanmukaista vihervirkistysaluetta olen odottanut siihen tulevaksi. 

T: No, kuulostaa kyllä vähän oudolta. Mitä sitten tapahtui?

VV: Sitten tapahtui sitä, että ihmettelin asiaa mailitse saamatta mitään vastausta. Ja meni pari päivää, ja eräänä perjantaina alueelle tuli kauhealla kyydillä työkoneita ja -miehiä, ja tohinalla alettiin kaivaa,  tuoda kivituhkaa. Olin saada sydärin.

T: Mutta et saanut?

VV: Pitänee huomauttaa, että uudistalomme sijaitsee alueella, jossa on todella tarkka kaava, sekä uusille, että vanhoille taloille. Työmiehet saivat yhden päivän aikana melkoisesti aikaan. Mutta, siihen se sitten loppui, tarvittavat luvat puuttuivat. 

T: Summataampa: Teidän tontin viereen alettiin tehdä parkkipaikkaa, ilman tarvittavia lupia. Ja siitä tuli sinulle paha mieli.

VV: Kyllä, tällaista ei todellakaan pitäisi tapahtua. Mutta, tähän liittyy vielä muutakin: Osa kadulla asuvista oli tiennyt tästä, olivat pitkään valittaneet kesäteatterin bussiliikenteestä kapealla kadulla, koska bussit särkevät joka kesä heidän aitansa, viime kesänäkin ilmeisesti kolme osumaa. Nämä asukkaat oli kutsuttu kaupungin ja kesäteatterin väen kanssa neuvotteluihin. Ja olivat puolestaan kutsuneet lisäporukkaa joistakin muista taloista. Mutta, eivät "ehtineet" kutsua kaikkia. Ja siellä neuvotteluissa oli esitetty ratkaisuna tätä parkkipaikkaa. Tämä koko kummelimainen episodi on ollut kaikenkaikkiaan niin uskomaton, ettei ymmärrys riitä, miten voi tällaista tapahtua? Ja, eikö kukaan palsussa olleista ajatellut, miltä tuntuisi saada parkkipaikka oman talon kylkeen kiinni? Ja onko luvallista? Kukaan ei ilmoittanut tai kysynyt meiltä mitään. 

T: Mitä seuraavaksi tapahtuu?

VV: Työt on seisautettu. Meinaavat hakea Parkkipaikalle tarvittavat luvat.

T: Olen aina luullut, ja blogiasi vilkuilleena myös, että olet tykännyt asustaa täällä?

VV: Kyllä, tähän asti olen tykännytkin, ja edelleen. Ja aidosti olen sitä mieltä, että tämä on kaunista seutua. Myöskään talonrakennuksen yhteydessä ei meillä ole ollut mitään vaikeuksia kaupungin tahojen kanssa, vaan kaikki sujunut hyvässä ja ystävällisessä hengessä. Siksi en mitenkään pysty ymmärtämään, kuinka tällainen parkkipaikkaepisodi voi tapahtua. Ja toivon, ettei olisi tapahtunutkaan. Ja, jostain löytyisi peruutusnappi, jota painamalla tuohon paikalle tulisi se kaunis viheralue, eikä mitään liikennettä entisestään lisäävää parkkipaikkaa. Kapealla kadullamme on vain huoltoajo ja kiinteistöille ajo sallittu. Katu on osa Riippareiden lenkkiä, kauneudestaan kuulua kävelyreittiä aivan keskustan kupeessa. Ja parkkipaikka aivan talon kyljessä, miten sellaista saa edes tehdä?! Kuulostaa suorastaan kiusanteolta :(

T: Ihan asiantuntija en tässä ole, mutta, kun työt on kerran keskeytetty, niin kaikki ei silloin ole varmaankaan mennyt mallikkaasti. Voisimmekohan ottaa nyt Teistä muutaman kuvan, ja sitten voisimme käydä läpi niitä toteumia ja tavoitteita, sillä ne kiinnostavat luonnollisesti kovasti. 

Toimittaja kumartuu kaivelemaan kameralaukkuaan.

Ilmassa leijuu kaksi paperilappusta, laskeutuen sievästi allekkain.

T: Jos menisitte siihen puun viereen seisomaan... No, mihin se Vanuttunut Villasukka ja Muffi nyt katosivat??? Miten voi noin vain haihtua ilmaan? Kuin pieru Saharaan. Voi perxe, miten tässä nyt näin pääsi käymään. No, minäpä laitan tämän jutun kesurille editointiin, saa laittaa painoon. Minä lähden kuulkaa nyt piitsille rillaan mun pakaroita. Se on morjens!

Kesäloman 3.-5. päivät

On ollut auringonpaistetta, rankkasadetta, tuulen tuiverrusta ja tyyntä. Päivänokosia soffalla Muffin kainalossa, 10 jaksoa La Promesaa, kiireettömiä lenkkejä... ja kiireetöntä lomaa. Tämän lisäksi on ollut niin upea auringonlasku, että oli aivan pakko lähteä se kuvaamaan lähirantaan.

On ollut aamuinen autio uimaranta, lintujen elämää tarkkaileva koira.

Sohvan letkeästi valtaava syvänukkuva koira.

Piharakennuksen säleikön valkoiseksi maalannut neulovainen naishenkilö. Nainen ei kuitenkaan nyt neulonut, sillä ko. naishenkilö keikkui tikapuiden päällä, ja molemmat kädet olivat varattuina: Toinen käsi heilutteli pensseliä, ja toinen käsi piti tiukasti säleiköstä kiinni. Ko. naishenkilö ei pidä korkeista paikoista, eikä todellakaan luota tikapuiden pystyssä pysymiseen. Huom. kuva otettu kunnan puoleiselta tontilta. Tämä kunnan tontti pitää sisällään oman tarinansa, jonka jätän ainakin tässä kohtaa kertomatta, sillä se aiheuttaa tietynlaista tunteiden paloa. Ja nyt on rauhaisa lomafiilishh.

On ollut lenkkeilevä koira pohtimassa, viedäkkö heti ensi metreillä suuhun poimittu upea keppi koko lenkin verran kotipihaan asti, vai antaako kepin jäädä matkan varrelle.

On ollut kerä Hot Socks Madena -lankaa, sävy 05, josta syntyi polvisukat neulovaiselle naishenkilölle. 

Oli neulovaista naishenkilöä päätä pidempi Poikanen, joka kuvasi sukat.

Oli kerä lankaa, josta ei saanut syntymään samanlaisia sukkia. Oli sakset, jotka pätkivät lankaa, ja neulovainen nainen, joka ihmetteli tilannetta, mutta tyytyi tekemään sukista kärkien osalta erilaiset.

Oli jalat, jotka muka kiipesivät portaita ylöspäin.

Ja sukat, joihin kului 136 g lankaa.

On pelargonioita rakastava naisihminen, joka on ripotellut niitä sinne ja tänne.

Ja pelargonioita rakastavan naisihmisen mies, joka laittoi ed.mainitulle naisihmiselle parvekelaatikoita, joihin näitä kukkasia saattoi istuttaa.

Oli kolme duudelia: Muffi, Sylvi ja Poppa. Ja duudeliralli Haukkumaassa.

Ja oli palava kiuas, joka oli saunassa, jonka rakensi mies. Ja oli mahtavat ensilöylyt, joista nautti koko perhe, yksi toisensa perään.  

Pystyttekö kuvittelemaan, kuinka mahtavalta tuntuu piiskata kiuasta, kun omaa saunaa on "odoteltu" useampi vuosi?