Vaahtokarkki

Loppukesästä kävin muuton vuoksi koko lankavaraston läpi, kerien joukosta löytyi kaksi kerää pastellinväristä lankaa, mitä oivallisimmat kerät polvisukkiin.
Pakkasin kerät kolmeen muovilaatikkoon, joihin laitoin kaikki lähiaikoina puikoille mitä todennäköisimmin päätyvät kerät. Ja nyt niistä on nihkeän hitaasti valmistunut minulle polvarit.
Tänään otin ihan asiakseni tarkistaa, miltä vuodelta kerät ovat. Kerät ovat vuoden 2015 syksy/talvi lankakartalla, sävy on 847, Vaahtokarkki. Kerät olisivat voineet olla vanhempiakin, sillä olin unohtanut niiden olemassaolon... mutta neuletuntuman puolesta eivät vanhaa kerävarastoa...
Vaahtokarkista en erityisemmin tykkää, vaikka muut makeiset maistuvat. No, kirpeät hedelmäkarkit ovat myös sellaisia, ettei niitä pysty syömään. Mutta sukkiin palatakseni, pastellisävyt olisivat vaatineet hieman tummempaa taustaa tullakseen kuvissa paremmin esiin.
Sukat on neulottu tavanomaisella tavalla, jolla Veikasta polvarit itselleni neulon: alussa 56 silmukkaa ja pohjekavennusten jälkeen 44. Sukkien neulominen sujui muuten niinkuin pitikin, mutta kantalapun kohdalla oli vihreässä värissä solmu ja se aiheutti pientä säätöä, että raidat mätsäsivät, ainakin kantapään jälkeen taas.
Ja pitkästä aikaa myös kärjistä tuli raitojen suhteen samanlaiset. En muista, koska viimeksi olisi näin mätsännyt, yleensä tuossa kohdin toisen sukan kärjessä on leveämpi höpöraita. 
Malli: Polvarit omaan jalkaan omalla mallilla
Lanka: Novita 7 Veljestä Raita, 847 Vaahtokarkki
Puikot: 3 1/2
Langankulutus: 152 g
Että sellaiset unelmoijan sukathan näistä sitten tuli...
Puikoilla jumittaa kirjoneuletakki, ylhäältä alas neulottava. Kaarroke on valmis ja sitten pitäisi neuloa oikeaa ja tylsssäää nurjaa kerrosta, puuh.

Mutta syksyn väriloisto on ollut niin kaunis! Kuvat ovat muutaman viikon takaa.