Elokuussa, muuton jälkeen

Viimeinen kuukausi on ollut niin vauhdikas, etten ole ehtinyt ajatellakaan neulomista, saatika, että tänne jotain tarinoita kirjoittelisin. Mutta nyt on elämä asettunut jo melko lailla raiteilleen, joten on aikaa käydä läpi viimeisen kuukauden tapahtumia ja neulekin on laitettu alulle. Heinäkuun kaksi viimeistä viikkoa olivat tiukkoja aikoja: Kävimme läpi ja pakkasimme liki kaiken tavaramme vain kahdessa viikossa. Meillä on vielä siellä tavaraa, joka pitää käydä läpi, mutta jotkut huoneet tyhjenivät kokonaan.
Ensimmäinen pakkausviikko ei ollut kovin tehokas, sillä tuolloin oli helleaalto ja kaikki tietävät, kuinka vähän kuumuudessa jaksaa ahertaa. Toisella viikolla olin minä taas töissä, joten illat sujuivat tavaraa läpi käyden. Onneksi miesväki oli päivisin tehokas ja kaikista tehokkaimpia tavaran lonijoita olivat Poikaset, joilla ei ollut mitään typeriä tunnesiteitä johonkin ihan höpöhöpötavaraan. Ja peukku Ikean muuttolaatikoille, ihan huippuja! Ja voimme käyttää ne uudestaan sitten, kun toivottavasti joskus saamme rakennettua tänne itsellemme uuden talon ja muutamme sinne.
Suuri talomme oli imenyt sisäänsä uskomattoman paljon tavaraa, jota emme enää oikeasti tarvinneet. Tuolloin kävi useasti mielessä, että miksi sitä pitääkin olla sellainen orava, joka tekee pahan päivän varastoja sinne ja tänne, nyt ne kaikki tulivat esiin ja ne oli käytävä läpi: Veimme säkkikaupalla vaatteita keräykseen ja kaatopaikalle myös. Osan annoimme/möimme pieneen hintaan FB-ryhmässä pois. Tiukka aikataulu teki meistä tehokkaita ja turha vatulointi jäi pois. Oli oikeastaan hyväkin, että oli kiire: Ajatukset olivat toiminnassa ja muuttoon liittyvään murehtimiseen ei ollut aikaa.
Yksi päätös syntyi ja tulen sen nyt aina muistamaan: En ikinä enää kerää samanlaista tavaramäärää, vaan tavara, joka ei oikeasti minua enää palvele, saa jatkaa elämäänsä muualla. Tähän on tietysti yksi poikkeus: langat. Nekin jouduin käymään läpi ja melkoisen osan annoin/myin pois. Siltikin sain niitä ujutettua uskomattoman paljon myös rekkaan. Lankamäärä oli jonkinlainen vitsailun aihe myös muuttomiesten joukossa, heistä tuntui, että kantoivat uuteen kotiin vain lankoja... Onneksi meillä on täällä iso varasto, johon langat saatoin sijoittaa. Mutta onhan näitä vieläkin liikaa, tähän palaan joskus myöhemmin...
Seuraavaksi minun pitäisi varmaan päivittää lankatilastoni edes jollain lailla ajan tasalle. Pieni ongelma on se, etten pitänyt kirjaa siitä, kuinka monta kg lankoja milloinkin möin/annoin pois. Mutta joku päivä koitan laittaa Lankakaaoksen seuranta -sivun mutulla kohdilleen, jotain kuvia on myydyistä/lahjoitetuista langoista kuitenkin olemassa. Ikeassa on suuria kannellisia muovilaatikoita, jotka ovat aivan huippuja lankojen säilytykseen: Niihin saa survottua 2x niin paljon lankaa kuin mitä fysiikan lakien mukaan olisi edes mahdollista. Sain yhteen laatikkoon survottua kaikki Maijat. Ja kolmeen tällaiseen muovilaatikkoon kaikki sellaiset langat, joita lähiaikoina tulen todennäköisesti käyttämään.
Kaiken muuttotohinan ohessa piti selvitellä myös Poikasten tulevia kouluja ja Pörrin hoitopaikkaa. Yritin ensin selvitellä noita asioita heinäkuussa, mutta eihän silloin mitään tapahdu, koska kaikki ovat lomalla. Mutta niin vain löytyi kullekin lapselle koulu ja hoitopaikka, sitäkin myötä asiat ovat kolahtaneet kohdilleen. Ja olen varsinkin ihastunut nuoremman Poikasen uuteen opettajaan: Hän on pian eläköityvä suurta sydämenviisautta omaava hieno ihminen. Käydessäni vanhempainillassa minulle tuli varmuus siitä, että hänen luokkansa oppilaiden tiedonsaanti ja päivän kulku on maailmankaikkeuden parhaimmissa mahdollisissa käsissä: Oppilaat saavat tietoa hyvän kautta. Vanhemman Poikasen vanhempainilta ei ole vielä ollut, mutta vanhempi Poikanen on luontaisesti sellainen, että hän pärjää aina ja kaikkialla, nuorempi on aluksi ujoisempi. Pörrin hoitoonmeno sujahti myös samointein, sillä hän on reipas, puhelias ja utelias uusille asioille ja ihmisille. Mikä se sitten oli oma fiilikseni, kun 1. aamuna työkoneen kaiken tämän purkamattoman tavaran keskellä käynnistin?
Alussa tuntui siltä, että ei tästä tule yhtään mitään, mutta niin se vain oma paikkani täältä löytyi... ja työrauha. Viimeksi mainittuun auttoi suuresti se, että muu perhe lähti omiin päivähommiinsa, tavarat löysivät paikkansa ja laitoin oman työpöytäni samantapaiseen nurkkaan, missä työpöytäni oli aikaisemminkin. Eilen saimme viimein nopeamman netin, joten yhteydetkin pelaavat nyt moitteettomasti. Eli nyt on työrytmi kohdillaan ja oikeastaan pystyn tekemään täällä paremmin töitä kuin avokonttorissa. Olen myös paljon energisempi, koska saan nukkua tunnin enemmän ja silti ehdin hoitaa aamutouhut, hakea ja joskus viedä tytön hoitoon - ja tehdä sen normi työpäivän kuten ennenkin. Takaraivosta on kadonnut se aikaisempi edestakaiseen ajeluun liittyvä kiireen tuntu, on aika vapauttava olo. Lounas on hoitunut salaatilla ja lisäksi parit kahvikupposet; oma henkilökohtainen ruokala on aikalailla nurkan takana ja kaiken saa ilman jonottamista :) Ajattelin aluksi, että olisiko tämä kovinkin yksinäistä täältä käsin, mutta ei ainakaan nyt siltä tunnu, sillä päivittäin on palavereita ja ihmisten kanssa tulee sitä kautta juteltua, plus muut yhteydenotot.
Vanhalle virkatulle verholle löytyi pitkästä aikaa myös paikka, sillä se sopii hyvin keittiön ikkunaan. Tämä malli on minusta kaunis, tein sillä aikoinaan kaksi erillistä verhoa, toinen on mökillä. Menen kohta käymään taas entisellä asunnolla, jolloin pitää käydä läpi varaston tavaroita. Siellä pitäisi olla muutamat muutkin virkatut verhot, pitää katsoa, voisiko ne jonnekin laittaa. Joka tapauksessa ne pitää säilyttää.
Täällä on paljon kesäisemmät lämpötilat kuin pohjoisessa. Ja sisämaan tuuli ei ole luihin ja ytimiin menevää, kuten meren lähellä. Maasto on enemmän sellaista kuin lapsuudessa ja nuoruudessa. Olen löytänyt ihastuttavan, pitkän lenkkireitin, jonka aikana olen koko ajan veden ja luonnon keskellä. Kuva ei tee oikeutta upealle reitille. En voi kuvitella parempaa, sellaista ei ehkä olekaan... Lenkkipolun varrelta on jo löytynyt omia mielipaikkoja ja niitä tulee lisää. Olen varma, että viihdyn täällä <3 Siellä, missä on luontoa ja perhe, siellä on koti. Ja langat tietysti ;D Toki lopullisen kotiutumisen tuo aikanaan se, että saamme tänne omanoloisen talon. Mutta jo nyt tuntuu aivan hyvältä :)

Berry Moline