Hallandin lapaset

Nämä lapaset valmistuivat jo tovi sitten, mutta esittely on jäänyt tekemättä. Kyseessä on siis Hallandin perinnelapanen Ruotsista tai oikeastaan sen mukaelma. Ja lankana WYSin Bo peep pure, johon ihastuin talvella hiihtolomalapasta neuloessani. Hauskasti lapaset muistuttavat muutenkin toisiaan, vaikka ne on neulottu eri ohjeilla.

Hallandin lapanen olisi mallin mukaan kuulunut neuloa 60 silmukalla ja 300 m / 100 g -juoksevalla langalla puikoilla 2 ja 2,5. Minä laitoin lapasiin 48 s ja neuloin puikoilla 3,5. Mallineule on 6:lla jaollinen, joten silmukkamäärä on helposti säädettävissä. Tykkään niin paljon lopputuloksesta, että samalla mallilla tulee varmasti neulottua lapasia jatkossakin! Vaaleanpunainen ja valkoinen lanka on vielä korkkaamatta, niistä tulee yhdet lapaset. Ja sitten lukuisat jämäkerät, jotka varmasti riittävät yhteensä myös yksiin lapasiin. Alkaako kuulostaa siltä, että meinaan pitää jatkossa vain Bo peep puresta neulottuja lapasia..? 

Malli: Hallandin perinnelapaset Ruotsista, mukaellen
Lanka: WYS Bo peep pure, Blackcurrant 319 & Sand 208
Puikot: 3,5
Langankulutus: 72 g
Näin ollen voinen lisätä omaan Maakuntani-lapashaasteeseen yhden bonustumpun:

Alkuperäinen lista:
Etelä-Pohjanmaan maakuntalapanen - VALMIS 22.1.2021
Pohjois-Pohjanmaan maakuntalapanen - VALMIS 30.1.2021
Pirkanmaan maakuntalapanen -
Kuopion maakuntalapanen - Status: aloitettu -> purettu
Pärnun perinnelapanen - Status: aloitettu -> purettu
Ylä-Savon maakuntalapanen - VALMIS 24.1.2021

Lisätyt:
Könnin rasat -

Bonustumput:
Hallandin perinnelapaset Ruotsista - VALMIS

Amaryllis päätti lähteä omasta merkistä kasvuun ja puhkesi kukkaan. Jouluna EI kukkinut, vaikka sitä toivoin ja odotin :) 

Kesähatusta ei hetkeäkään

Olen tullut siihen tulokseen, että jokavuotinen kesähatun virkkaus Pörrille on se hetki, jolloin kesä on viimeistään hiipinyt sydämeen. Ei siis mikään pääskysestä ei päivääkään, vaan Lovely Lisasta ei hetkeäkään. Se on siellä syömmein syövereissä, kesä.

Tänä vuonna kesä tuli 15.4.2021 vaaleansinisenä. 

Mitenkäs edeltävinä vuosina:

Ohhoh, olenpa yllättynyt, ajattelin, että kesä olisi kolahtanut aina aikaisemmin, mutta(ko) ylipäätään vasta kesäkuussa? Tänä vuonna kesä on siis aikaisessa :)

Malli: Lovely Lisa by Drops
Koko: 6/9 v
Lanka: Novita Miami (123)
Koukku: 4
Langankulutus: 59 g

Kylläpä tekisi mieli virkata lisää, eikä neuloa ollenkaan. En ole pariin päivään neulonut silmukan silmukkaa. Sitä vastoin olen purkanut aloituksia pois!

Tästä oli tulossa aivan väärän värinen minulle, liian hienokin ja alkoi tosissaan ärsyttää tikutella 1.5 puikoilla. Ei jatkoon. (Yllätyksekseni Mies taivasteli vieressä, että mitä teet: Ensin neulot monta päivää ja sitten purat surutta kaiken pois??)

Tästä oli tulossa liian leveä lapaseksi, ei jatkoon.

Nyt en siis neulo mitään. Enkä myöskään virkkaa mitään. Jumittaaaaa. Novitalta olisi alkamassa piakkoin peitonvirkkaus-KAL, sitä mietiskelen, että olisiko hullua vai ihan pähkähullua lähteä mukaan?

Joulunaika-Punamarja

Joulun maissa on nämä Räsärit varmaankin laitettu alulle ja laskettu sohvapöydälle lepäämään. Siivouspäivinä on teosta varovaisesti siirrelty luutun edestä, että on saatu lasipöytä putsattua. Oli siis korkea aika nostaa teos ulos, vähän kopsauttaa pölyjä pois ja neuloa loppuun. Miten niin minulle mieluisa Räsärisukka on saattanut jäädä kuukausiksi jumittamaan, en käsitä.

Tämän jälkeen ei mitään muuta erityisiä tapahtumia ollut, normaalilla mallilla tein itselleni. Koitin tehdä parista identtisiä, vähän lankojakin pätkin päästäkseni tavoitteeseen, yritys hyvä kymmenen.

 

Tämän parin kohdalla ajattelin viimeisen kerran kokeilla aloituksessa 56 silmukkaa. Jos sukat siltikin valahtavat paljaissa jaloissa nilkkoihin, niin seuraavassa aloituksessa laitan pirskatti vieköön 52 silmukkaa. Joseonkumma, jos sittenkin sukat pyörii kinttuloissa.

Tontilla on kaivinkone kuopaissut ensimmäiset kauhalliset, rakennusprojekti on nyt ihan oikeasti startannut. Olemme talven mittaan mietiskelleet sisustusmateriaaleja alustavasti ja melko samoilla linjoilla olemme niiden suhteen olleet. Viikonloppuna kävimme keittiöliikkeessä katsastamassa vaihtoehtoisia ovi- ja pöytälevymalleja. Ja apuuwa! Näin siellä unelmieni keittiön, josta kukkaromme ei kuitenkaan tykkäile. Lisäksi Elmerin mielipide oli, että ovet näyttävät juuri sellaisilta, että ne alkavat ajan myötä lenksuttaa, ynnä muuta vastaavaa. Mutta tässäpä kuvia keittiöstä, jota meille ei siis tule.

Unelmieni esittelykeittiön pöytälevyn yritämme kuitenkin ottaa ja altakiinnittyvän altaan. Kivitaso on ehdoton suosikki helppoutensa vuoksi, se on käytännössä ikuinen, aivan kuten lankavarastoni :D

Malli: Räsärit minulle
Lanka: Novita 7 Veljestä Joulunaika (899) & Punamarja (852)
Puikot: 3 1/2 
Langankulutus: 164 g

Eilen hyppäsivät lapaset puikoille, on kuulkaas tulossa nättiä!
Ai, niin, Elmeri yllätti minut Rapolaan sijoittuvalla kirjalla <3 Paikka on vienyt sydämeni ja se ei ole jäänyt mieheltäkään huomaamatta :)

Kevätaurinko

Minäkin aloitin... ja purin... ja aloitin uudestaan... ja seurasin ohjetta... ja sitten en enää seurannut... ja lopulta jotain valmistui.

Ensin valkkasin huolella lankojani ja aloitin huivin pehmeästä Adlibriksen Merinistä. Neuloin vähän matkaa ja siirryin muihin neuleisiin. Sillä välin Kevätaurinko eteni 2. osaan ja sepä ei näyttänyt minusta hyvältä, joten purin pienen alkuni ja päätin olla tekemättä koko huivia.

Sitten huivi eteni 3. osaan ja sen nähdessäni päähäni ui kuva kuin vanhasta suomalaisesta elokuvasta: Vanhahko nainen vetäisee harmaan pässinpökkimäisen huivin harteilleen ja kurkkii huolestuneena akkunasta ulos... Vanhoja suomalaisia elokuvia tuli lapsena katsottua todella paljon, varsinkin mökin akulla toimivasta pikkutöllöttimestä, joka toimi, miten toimi. 
Eli: Kaivelin Luodottaresta jääneet 2-säikeiset esiin ja laitoin huivin uudelleen alulle.

Neuloin huivia 1. kertaa käytössä olevilla Prymin Ergonomicseilla, jotka olivat uutukaisina huomattavan nihkeät karstalangan kaverina. En kuitenkaan antanut periksi ja huivin loppupuolella puikot pelittivät jo aivan hyvin ja olin varmasti myös tottunut niihin.

Neuloin kolme ensimmäistä pätkää ohjeen mukaan, mutta sitten lähti laukalle: 4. osuus olisi ollut pitsiä, jota olisi ainakin alussa pitänyt neuloa tiiviisti ohjeen kanssa. Sehän ei minulle sopinut, joten neuloin tämän osuuden harvakseltaan valepalmikolla. Mutta niin leveästi en viitsinyt neuloa kuin olisi pitänyt.

5. osuus meni mallineuleen osalta suurin piirtein ohjeen mukaan, mutta viimeinen 6. osuus lähti menemään hieman omaa polkuaan. Ja sitten alkoi lanka käydä kerällä vähiin, joten ajattelin, että olisiko se sitten tässä. Ja päättelin huivin i-cordilla. Se olikin hauska päättelytapa. Ja taisin muutenkin neuloa 1. kertaa i-cordia, huivin reunoihin.

Mutta, oliko se sitten muka yllätys, että huivista ei tullutkaan tasasivuinen, kun en sitä ohjetta ihan noudattanut :D Sanottakoon, että tykkään itse pitää ohuita, kapeahkoja ja riittävän pitkiä huiveja, sellaisia, jotka voi kietaista kaulan ympärille takin kanssa. Ja langan pitää olla silkkimerinoa tai merinoa tai alpakkaa; ei saa kutittaa vähääkään. Että, missähän minä tätä huivia pidän..? Ilmoitelkaahan, jos tarvitsette luonnenäyttelijää vanhantyyliseen elokuvaan, kurkkimaan akkunasta ulos...

Taitaa mennä Pörrin leikkeihin, luulen. Ellei sitten tule todella kova pakkanen, sellainen kuin pohjoisessa. Ja pitää kieputtaa pää paksun huivin alle, vain silmät jäävät kurkkimaan.

Lempihuivini on edelleen tämä. Langan materiaalista ei mitään tietoa, mutta toimii :)

Malli: Kevätaurinko-KAL,Taito E-P, alkuperäinen malli by Niina Laitinen
Lanka: Virtain Villan karstalanka, 100 % villaa, 2-säikeinen, 100 g = 240 m
Puikot: Prym Ergonomics, 4 
Langankulutus: 276 g
Nyt pitäisi saada tehdä jotain, josta olisi aivan yli-töpinöissään, mutta sellaista ei ole juuri nyt aloitettuna, on vain pakkopullia. En jaksa tehdä pakkopullia ja KALit meinaan kiertää nyt kaukaa. Josko vaihteeksi lukisi ja odottelisi töpinäneuletta...

Vähänkös lauantaina oli mahtava ilma! Rapolassa aurinko helli, tuuli tuiversi, ensimmäset perhoset lentelivät ja tietysti muuttolinnut, sinivuokko aloitteli kukintaa, sielu lauloi <3 

Pääsiäissukat 2021

Voin varmaan nyt laittaa ruksin kohtaan: varpaasta varteen. Olen viimeinkin, usean vuoden aiottuani, neulonut sukat varpaasta lähtien. Tätä olisi tuskin tapahtunut vieläkään, ellen olisi lähtenyt mukaan Novitan Pääsiäissukka KAL:iin. Ja, mikä parasta, varpaasta varteen oli aivan sujuvaa. Seuraavaksi meinaan aikoa, varmaan useamman vuoden, neuloa varpaasta varteen "normikantapäällä".

Pientä ohjeen kanssa saikkausta, ja siihen päälle vielä oma ohjeen lukihäiriö, oli näissä sukissa alussa. Joten purin ja neuloin toisen sukan jalkaosan kahdesti. Neuloin myös jalkaan yhden ylimääräisen tulppaanirivin, se oli tarkoituksellista. Sitten kiinnostus sukkia kohtaan jotenkin katosi ja nyt rykäisin ne loppuun, tosin tynkäisinä nilkkasukkaversioina. Vaihdoin myös nilkan narsissit johonkin omaan mysteerikukkaan.

Sukat päätyvät lahjalooraan, koska olen polvisukkien vannoutunut käyttäjä, olivatpa sitten nilkassa rytyssä tai ihan oikein jaloissani. Pienen keväisen väri-iloittelun nämä sukkaset minulle kuitenkin toivat. 

Meillä on menossa Päivänsini vastaan Mustasilmäsusanna -skaba. Yllättäin (?) Pörrin Päivänsini (taaempana) johtaa sekä pituuden, että kasvuun lähdön puolesta :)  

Piilotimme viime vuonna 2020 pääsiäiskukat (helmililja ja narsissi) maahan, nyt jompi kumpi kurkkii, että jokohan sitä rohkenisi lähteä kasvamaan?

 

Malli: Novita Pääsiäissukka KAL, jossain määrin ;D
Lanka: Novita Nalle pellava (061) ja heinä (334) ja kukat on Maijaa
Puikot: 3
Langankulutus: 90 g
Rentouttavaa Pääsiäisen aikaa ja aurinkoa päiviinne :)