Omenat ja muut mysteerikasvit

Olin jo unohtanut, mutta nyt muistin: Minähän en ole esitellyt ollenkaan tammi-helmikuussa aloittamaani omenankasvatuskokeilua. Minusta on nimittäin tulossa hyvää vauhtia ihan varteenotettava omenatarhuri... tai sitten ei.  Laitoin siis talvella kahdenlaisia mysteerisiemeniä, joita epäilin omenansiemeniksi, purkkeihin ja jääkaappiin kylmäkäsittelyyn. Purkit olivat parisen kuukautta jääkaapissa ja sitten vein ne autotalliin, joka meillä on viileä myös. Toukokuun lopulla olivat toisen purtelon siemenet lähteneet hyvään kasvuun, mutta toisen purtelon taimet olivat kovin kitukasvuisia. Istutin ne kaikki väljemmästi purkkeihin ja laitoin lämpöiseen eteiseen kasvamaan.
Kitukasvuiset kuolivat aika nopsasti sen jälkeen, kun olin niitä koulinut, mutta oikeamman puoleiset voivat edelleen hyvin. Ne kasvavat nyt omissa purnukoissaan parvekkeella. Ajattelin ottaa ne täältä mukaan, kun muutetaan tai ainakin yhden taimen, sillä muutenhan en tiedä, saanko nämä menestymään vai en.
Ja eivät mysteerisiemenien taimet ihan tähänkään lopu. Meillä on olohuoneessa yksi ruukku, johon jokainen on käynyt tuikkaamassa ties mitä siemeniä kasvamaan. Ja nyt sieltä on tullut kahdensorttisia taimia. Tiedän, että ruukkuun on laitettu ainakin tammenterhoja ja sitrushedelmien siemeniä, mutta mahdollisesti muitakin. Ensinnäkin on tämmöinen taimi, mikähän tämä nyt sitten olisi?
Ja sitten on tämänsorttista kasvia.
Niin eli mitä nuo ovat, kertokaahan viisaammat :)

Takatalvisukat

Toukokuun alussa, kun kevät oli juuri hurahtanut käyntiin, ja pahaa-aavistamattomat muuttolinnut olivat lehahtaneet meidän huudeille, tapahtui jotain aivan kamalaa: Koko Suomeen levisi jääkylmää ilmamassaa, ja sade, jonka olisi pitänyt kastella kaikki lempeästi, tulikin aivan toisessa olomuodossaan, lumena. Lumipyry alkoi torstaina ja perjantaiaamuna oli pihalla niin paksu lumikerros, ettei voinut ajatellakaan, että olisi lähtenyt liukastelemaan yli 40 km kesärenkailla töihin. En ollut tuolloin ainoa, joka jäi tekemään etäpäivää. Laitoin läppärin keittiön pöydälle, siinä oli työn ohessa hyvä seurailla pihalla parveilevia lintuja. Ja niitä oli paljon! En ole koskaan nähnyt niin suuria parvia peippoja ym. hyönteissyöjiä, jotka tulivat pihaamme syömään sinne viemiäni siemeniä. Lumet sulivat onneksi lauantaina pois, mutta linnut viipyilivät pihalla vielä pitkään sen jälkeen. 
Näiden takatalvisukkien langat oli valittu illalla, jolloin lunta tuprutteli. Jostain syystä teki tuolloin mieli tehdä sinisävyiset sukat, joten valinta osui nähin keriin. Sukat on neulottu fingering-vahvuisista langoista, kaksi lankaa rinnakkain. Nämä langat ovat kuin värikartta, vai mitä?
Sukkien valmistuminen vain kesti ja kesti. Mutta eilen neuloin viimeiset rivit ja päättelin sukat. Nyt ei ole puikoilla enää mitään kesken. Ehkä jotain pitää sinne keksiä. Mietin, että tekisinkö Pörrille vaikka puuvillaisen takin, katsotaan. 
Yritin tehdä sukista samanlaiset, purin jopa pitkät pätkät keristä pois 2. sukkaa aloittaessani, että värit mätsäisivät. Ja siltä se aluksi näyttikin, että onnistuin. Mutta eipä sitten kuitenkaan, kun vähän pidemmälle pääsin. Annoin mennä omia menojaan. 
Tuli ehkä vahdattua Game of thronesin viimeistä seasonia samalla liiankin tiiviisti ja aika hämärääkin oli ja tumma lanka... seliseli.
Aika kiva lanka neuloa, tiiviskierteinen, joten kestänee hyvin?
Laitoin värit menemään jälleen limittäin, että saisin pehmeät sävyt.
Malli: Omasta päästä
Lanka: Lang Jawoll Magic Degrade 85.0024
Puikot: 4 
Langankulutus: 148 g

Heinäkuista kriiseilyä...

Miltä se tuntuu, kun elämä menee uusiksi, näin keski-ikäisenä? Kun koin edellisen kerran samaa, oli elämää rutkasti enemmän edessä kuin takana päin. Olin nuori, lähdössä opiskelemaan uudelle paikkakunnalle. Sehän oli vain sekoitus jännää ja ihanaa, sekä pikkuinen ripaus ikävää. Nyt se on paljon enemmän. On paljon enemmän, mikä muuttuu, eikä koskaan palaa samanlaiseksi.
Tämä rakas koti, jonka mies on rakentanut meille. Täällä on tilaa elää, tämä on kuin linnake, hyvällä tavalla. Täällä ovat kasvaneet pojat pienistä rapapyllyistä isoiksi teineiksi, toinen toistaan veljellisesti koulien. Ja nuorimmainen tyttönen on liihottanut ensimmäiset vuotensa kuin alati pölpöttävä perhonen, josko sellaista olemassa onkaan. Täällä olemme kasvaneet me vanhemmiksi ja paremmiksi meiksi. Tässä talossa on eletty hyviä, elämänmakuisia vuosia, jotka ovat kuluneet niin nopeasti, ettei laskuissa pysy, eikä järki pysty seuraamaan. Muistan kaikki ne paikat, missä kukin lapsista oppi kävelemään. Ja heidän ilonsa siitä, luonteensa mukaan. Ja kaikki ne pienet ja isot muutkin hetket, kuin välähdykset, vuosien varrelta. Pysyväthän ne mukana, minussa.
Nämä maisemat, jotka meitä ympäröivät, ovat ainutlaatuisia. Rannan koivikko, jokisuisto takanaan, on muodostunut minulle sielunmaisemaksi. Täällä näkee kauniisti kauaksi. Kun tämän päästämme menemään, emme koskaan saa tätä takaisin. 
Ja Poikaset, kaikki heidän kaverinsa... sekä hyvä naapurusto. Pitkäaikainen työpaikka ihmisineen, joka ainakin miehellä muuttuu ja minullakin monilta osin. Tämä kaikki on tuttua ja turvallista. 
Tiedän, mistä aurinko nousee ja minne se laskee. Miten maisemat ja valo muuttuvat eri vuodenaikoihin. Koska joutsenet saapuvat. Koska pääsen metsään kävelemään jalkojani kastelematta. Tiedän, mitkä kasvit pihalla menestyvät ja antavat minulle vain vähäisen työn, sekä ihastelun ilon. Tiedän, milloin lumet tulevat katolta alas, ja miten pihan saa parhaiten keväällä sulamaan. Kun illalla menen nukkumaan, on hipihiljaista, ei ole liikenteen melua eikä kukaan ölise. Täällä ei kuljeskele mitään outoa porukkaa pahat mielessään, omat tavarat pysyvät tallessa. Tiedän naapureista vain sen, mikä minun pitääkin tietää, kaikki saavat elää omanlaistansa elämää. Kuulostaako paratiisilta? Ehkä onkin, ja kuitenkin olemme pian 500 km muualla päin. 
Olemme viettäneet viimeiset vajaat kaksi viikkoa Pärnussa. Siellä oli täysin päinvastaiset kesäkelit kuin vuosi takaperin: Jollei satanut ja aurinko paistoi, oli niin tuulista, että kesävaatteet ja uimisen sai unohtaa. 
Ukkosti rakeiden kera ja ilman. Sekä vettä muuten vain. Tai ainakin meinasi. 
Oli niin koleaa, että jotkut ihmiset kulkivat siellä toppatakki päällään, mutta suomalaisia he eivät olleet. Pahinta oli säiden ennustettavuuden puuttuminen. Kotipaikkakunnalla tietää, mistä milloinkin tuulee ja miten säät vaihtelevat, jos ovat muuttuakseen. Pärnussa oli ihan kaunista ja kohta taivas pilvessä. Sääennusteita oli ihan turha lukea ja niihin luottaa. Ei ollut kovin häävi lomasää, mutta Pärnusta silti tykkään, kovasti. Siellä on omanlaisensa tunnelma, joka iskee minuun. Ja meillä oli tällä kertaa pyörät mukana, niillä pääsi hurauttamaan vaikka minne (jollei satanut) ja huomasi enemmän asioita, niitä pieniä ihania. Pärnu on jännittävä sekoitus rappiota ja kauneutta. Ihmiset pitävät pihoistaan huolta, vaikka pihan laidalla nököttävä tönö olisi kuinka vaatimaton. 
Palasimme eilen kotiin, matkustimme koko päivän, aamuviidestä alkaen. Kotona olimme kymmenen maissa illalla. Lapset jaksoivat hienosti reissata, vaikka matkaa tehtiin autolla, laivalla, autolla, junalla ja vielä autolla. Kävimme matkan varrella uudella paikkakunnallamme, katsomassa tulevaa, väliaikaista asuntoa, sekä tonttiamme. Vuokra-asunto on sellainen, että perheemme sinne jotenkin mahtuu, kunhan mietimme tarkkaan, mitä tavaroita sinne viemme, mistä luovumme kokonaan tai mitä laitamme varastoon. Edessä on paljon työtä ja asunto on hyvin kaukana nykyisestä, myös tasoltaan. No, sopeudumme, koska on pakko, toivottavasti emme kovin onnettomiksi muutu. Ja odotamme, että saamme itsellemme uuden, omannäköisen kodin. Uudella tontilla seisoessa tuntui siltä, ettei malttaisi odottaa, että pääsee sinne asumaan. Illalla, kotiin tullessa taas tuntui niin hyvältä tulla kotiin. Hyvin repivää. 
Jos Pärnun huonoista keleistä voi jotain hyvää keksiä, niin sen, että sain neulottua puuttuneet kaksi kirjopolvisukkaa valmiiksi. Nyt minulla on kaksi paria kirjosukkia, joita en kuitenkaan saa paljastaa ennen joulukuuta. No, toki sukat pitää päätellä vielä ja ohje kirjoittaa. Ja nuo on tehtävä parin päivän sisään, koska sitten olen kiinni muuttoon liittyvissä asioissa useamman viikon, josko riittääkään. 
Nyt kotoinen puuhastelu tuntuu hyvältä parin viikon Pärnun "toimettomuuden" jälkeen. Ruuanlaittokin maistuu ja kaikki kotityöt, kun niistä on saanut pitää vähän taukoa. Mutta kunhan tahti tästä kiihtyy muuttojuttuineen, niin pinnakin kiristyy, veikkaan.
Neuloin kirjosukkien jämistä Pörrille lapaset. Sormia varten olisin saanut neuloa vähän enemmän pituutta, mutta jospa vähän aikaa mahtuisivat käteen. Neuloin lapaset puikoilla 3, sellaisilla Novitan lyhyemmillä puikoilla, jotka olivat yllättävän hyvät. Vähän kuin KnitPron lyhyet puikot. Lanka on Maijaa ja sitä kului 30 g.
Pyykkikone ja kuivausrumpu ovat laulaneet ja ruohonleikkuri pärissyt tänään. Aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta ja lämpötila ollut juuri optimi puuhastelun suhteen. 
Kiertelin myös pihalla kuvaamassa kukkasia. Ritarikannukset, harjaneilikat, maitokellot, karpaattienkellot ym. odottavat vielä nupuillaan, pääsen ihastelemaan niitä noin viikon päästä.
Pitääköhän minun vuokrata lankojani varten joku oma varasto.
Joku lämmin tila, johon ei tuholaishyönteiset pääse. Vai olisiko parasta vain hankkiutua suurimmasta osasta eroon.
Siinäpä sitä onkin miettimistä.

Berry Moline