Saaren räsymattopolvareiden missikolmikko

Saaressa pidettiin tänään räsymattopolvareiden missikisat, joissa voiton vei viileä, luonnonkaunis, Sininen.
Ensimmäiseksi perintörinsessaksi nousi tumma ja tulinen Punainen.
Ja toisen perintörinsessan tittelin vei juuri valmistunut, iloinen, Keltainen.
Kaikki missit ovat valmistuneet tämän vuoden puolella ja osa päätynee hyväntekeväisyyteen. Mutta nyt he toivottavat kaikille lukijoille lämmintä ja hauskaa Juhannusta!
Malli: Oma polvisukka omaa jalkaan
Lanka: Novita Raita, keltasävyinen 804 ja valkoinen 011
Puikot: Kilisevät 3 1/2
Langankulutus: 164 g

Fisukat hirmukalamiehelle

Niina Laitisen pätkä päivässä -neulontaprojekti starttasi toukokuun lopulla ja minä tietysti lykkäsin myös silmukoita puikolle ja muutaman päivän jaksoin tikutella tahtiaikaan, sitten Fisukat jäivät hyväksi toviksi muiden neuleiden jalkoihin. Muutama päivä takaperin otin itseäni niskasta kiinni ja päätin valmistaa Fisukat loppuun 1/2 sukkaa päivässä tahtiaikaan. Ja niin kävi, sillä sukkien piti valmistua pienemmälle poikaselle synttärilahjaksi ja koska tuo poikanen on tällä hetkellä Mummin ja Ukin mökillä kiskomassa tai suorastaan ryöstökalastamassa järveä tyhjäksi, pitää sukkien matkata mökille hyvissä ajoin kirjekuoressa. 
Pienempi poikanen on allerginen kalalle, siis kohtalon ivaahan tuon täytyy olla tuommoiselle kalamiehelle. Sehän olisi aivan sama kuin minä tai joku muu neulootikon pahasti riivaama olisi allerginen kaikille langoille, siis aivan kaikille! Mutta hän ei anna allergian haitata harrastusta: Kärkkäiseltä on haettu iskän kanssa kumihanskat, ettei kaloihin tarvitse koskea. Ja jos ilman hanskoja kalastelee, niin mukana on eryityisavustaja irroittelemassa saaliit pois.
Kalastukseen on muutenkin valmistauduttu, ainakin henkisesti, jo hyvän tovin. Aina silloin tällöin kevään mittaan on Poikanen pirauttanut Ukille ja kohta on kuulunut mm. seuraavia kysymyksiä: "Onko tullut kalaa?" "Onko sinulla virvelin?" "Onko uistimia?" koska olisihan se aivan ennenkuulumaton katastrofi, jos mökillä ei olisi kalastusvehkeitä, kun sinne viimein pääsee tositoimiin. Mökille olisi pitänyt päästä heti koulun loputtua, mutta viikon jaksoi kalamies vielä sinnitellä kotosalla ja ilmoitti sitten minulle, että tänä kesänä hän aikoo saada joko lahnan tai säynävän. Piste. Ja näitä on nyt tullut, isoja.
Kalamies sai muutamaa päivää ennen mökille lähtöä syntymäpäivälahjan etukäteen: Kalapakin uistimineen sekä lippiksen, jossa lukee "Eat, sleep, fish".
Uistimia ehdittiin järjestellä ja ihailla sen seitsemän kertaa ennen kuin juna vei kalamiehen järven rantaan.
Malli: Fisukat (Niina Laitinen)
Lanka: Gjestal Maija, värit 207, 225, 227
Puikot: 3
Langankulutus: 119 g
Koko: 39
Valitsin langaksi Nallen sijasta Maijan ja olen tyytyväinen valintaani. Olen nyt tehnyt useamman kirjoneuleen Nallesta ja täytyy sanoa, että Maija käyttäytyy kirjoneuleessa Nallea paremmin, jäljestä tulee heti kerrasta siistimpi (alin kuva), lanka ei ole kippuraista ja on hyvin tasapaksuista verrattuna Nalleen. Vaaleansinistä pohjaväriä meni aika tarkalleen kerällinen, minulle jäi vain n. 2 m jäljelle.
Sukat ovat vielä liian suuret Poikaselle, mutta veikkaan etteivät kovin kauaa, sillä mies kasvaa ja rotevoituu sellaista kyytiä, että menee aivan kohta isoveljen edelle. Sellainen <3 pieni iso kalamies minulla.

Rumanihanat sukat

Tour-de-Sock:in 1. malli julkaistiin 1.6. joskus 4-5 aikoihin iltapäivällä, jolloin kävin sen avaamassa ja printtaamassa ulos. Malli ei kuitenkaan sävähdyttänyt niin ei tipan tippaa, joten ajattelin, etten noin rumaa ala tekemään. Menin kuitenkin seuraavana päivänä Ravelryyn katsomaan, onko sinne tullut jo kuvia muiden tekemistä sukista ja olihan siellä jo useammat! Ihan käsittömätön draivi ja vauhti ollut joillakin päällä. Ja sitten tapahtui jotain, malli näyttikin nyt tosi kauniilta ja laitoin sen puikoille tulemaan vakaana aikomuksenani seurailla malli ihan viimosen päälle tarkkaan.
Malli oli helppoa pitsineuletta, eipä siinä mitään. Kantalappuun asti menin tismalleen ohjeen mukaan, mutta sitten tapahtui jotakin: Kantalapun reunimmainen silmukka neuvottiin nostamaan neulomatta ja minä olen juuri oppinut neulomaan kaksi reunimmaista silmukkaa oikein sekä nurjalla, että oikealla puolella. Ja sitten tein myös taviskantapään, vaikka ohjeessa olisi ollut ranskalainen. Ja siitä se sitten alkoi, nimittäin loppusukan neulominen täysin oman maun mukkaan.
Siinä ei paljoa ohjetta enää vilkuiltu, varsinkin, kun tämä pitsineule on sellaista loogisesti etenevää sorttia, jonka oppii helposti ulkoa. Tuli sitten tehtyä samanparin sukat, kun ohjetta ei tullut enää toista sukkaa tehdessä luettua ollenkaan. Yleensä teen sukista aina peilikuvat toisilleen.
Ja värityksen koitan myös laittaa yleensä natsaamaan, mutta senkin puolesta tein poikkeuksen, en edes yrittänyt. Raidat menevät kuitenkin melkein kohdilleen eli näyttää siltä, kuin olisin yrittänyt, mutta epäonnistunut surkeasti :D
Lanka sinänsä oli ihanaa neuloa ja valmis sukka tuntuu myös ihanalta jaloissa. Mutta se väri: Olin ostavinani punasävyisen kerän, mutta siinä on oranssia ja vieläpä paksuja raitoja, mikä oli iso pettymys. Nuo raidat suorastaan hyppäävät silmiini.
Hommasin uudet, 15 cm pitkät, KnitPro zing -puikot, joilla on jouheva neuloa eli hommasin näitä samointein lisää, erikokoisia. Nämä on myös helppo erottaa toisistaan, sillä eri koon puikot ovat erivärisiä.
Kiilakavennusten kohdilla pitäisi olla myös pitsikuviota, jonka jätin turhana pois. Ja mallikuviota olisi pitänyt neuloa vielä 1/2 mallikertaa ennen kärkikavennuksia, jotta olisi kriteerit sukan minimikokoon täyttyneet. Mutta sukka olisi ollut silloin minun jalkaani jo aivan liian suuri, vaikka pienimmän koon teinkin. Että aikalailla rankasti tuli fuskattua ja minut olisi varmuudella diskattu, jos olisin sukkakuvani kilpailuun lähettänyt.
Malli: Twist & Turns by Adrienne Fong
Lanka: Trekking (XXL) 582
Puikot: KnitPro zing 2 1/2
Langankulutus: 63 g
Nämä sukat eivät ole minusta kauniit, mutta ovat aivan ihanat jaloissa. Laitoin mallin talteen, koska haluaisin tehdä joskus tällaiset vaaleina.
Niin ja se Tour-de-Sockin kakkosetappi alkoi sunnuntaiaamuna klo 1. Malli on kaunis, mutta sitä en ehdi nyt edes aloittaa, vaan sen tekeminen jäänee jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Minulla on kolmet sukat kesken ja ne täytyy saada tehtyä ennen juhannuksena starttaavaa KyJyä.

Rakastunut keijukainen piirtelee taas sydämiään

Rakastunut keijukainen piirtelee sydämiään nyt myös sukkasissa, mutta jos koitat ottaa sen kiinni, niin se pyrähtää lentoon ja katoaa.
Keijukainen on aivan samainen, joka piirteli sydämiään myös näissä ja näissä lapasissa. Sitä en tiedä, mitä tai ketä hän rakastaa, mutta sydämiä on paljon. Kärhöä hän ainakin rakastaa.
Ja näitä kukkasia.
Sukat valmistuivat jo jokunen aika sitten, mutta ajattelin kirjoitella näihin myös ohjeen, ainakin suomeksi, ja sen tekemiseen ei ole riittänyt oikein aikaa ja vireystasoa. Eilen illalla aloin sitä naputella vain huomatakseni, että kaavion uusimmat päivitykset olivat kadonneet jonnekin excelistä ja jouduin tekemään ne uudestaan printatun paperin ja siihen tuherrettujen muutosten perusteella. Harmittava takaisku. Muutenkin on vähän epävarma olo siitä, onko ohjeessa mitään tolkkua, koska aika vähillä unilla nykyisin kuljen, kun Pörri tekee urakalla hampaitaan. Toivottavasti ohjeessa ei ole virheitä...
Kun kysyin poikaselta, mikä kuva sukassa on, oli vastaus "kärpänen" ja sitten "itikka".
Malli: Rakastunut keijukainen, oma
Lanka: Novita Nalle 044 ja 539
Puikot: 3
Langankulutus: pohjaväri 62 g ja kuvioväri 80 g, yhteensä 142 g.
 <3

Tour-de-Sock:iin valmistautumista...

Minähän siis menin ja ilmoittauduin kyseiseen tapahtumaan, vaikken meinaa siihen varsinaisesti osallistua, siis sillä oikealla, neulo vimmatusti, tavalla. Ajattelin, että neulon jonkun/jokusen mallin, jos se välttämättä haluaa tulla neulotuksi, muutoin neulon mitä neulon eli siis lystään. Kaikkeen ei vain ole nyt aikaa, kun miehellä tuntuu olevan menossa jatkuva Tour-de-Eurooppa/Lähi-itä ja käy vain kotosalla kääntymässä ja päivittämässä kapsäkkiään. Ja minulla on sitten Tour-de-Kotityöt/Pörri/Poikaset/Piha jne. eli tätä normaalia minun arkea, jossa omaa aikaa on iltaisin, kun muut nukkuvat ja minäkin jo melkein tai ainakin pitäisi :) Ja en minä kumminkaan mikään nopeusneuloja ole vaan semmoinen omiani tuusailija ja fiilistelijä, jolla tälläkin hetkellä on suunnitteilla neljä uutta työtä, kaksi paperilla ja kaksi vielä pään syövereissä.
Mutta olen minä sen verran valmistautunut Tour-de-Sockiin, että olen tonkinut esiin kauneimmat yksiväriset tai ei-liian-raidalliset fingering-vahvuiset lankani. Että on sitten, mistä valita, jos se kaunis malli pitää koittaa hyppyyttää puikoille.
Tässä ensinnäkin Hopeasäikeen käsinvärjättyjä lankoja. Nämä värit ovat sellaisia, jotka eivät yleensä ole minua sen kummemmin huudelleet, mutta nyt jostain syystä silmä tykkäilee näistä kovasti.


Sitten vähän isompi sortimentti lankoja, joista voisi jonkinmoista sukkasta saada aikaan. Varsinkin tuo oikealla oleva Hedgehog Fibresin Pistachio haluttaisi korkata kovasti!
Puikoilla takkuilevat tällä hetkellä Fisukat, jotka ovat menossa lahjaksi, onneksi kesäkuun lopulla vasta. Toinen asia, joka on kesken, on yksien kirjoneulesukkien ohjeen väsäys, että pääsen ne viimeinkin täällä blogissa näyttämään. Toivottavasti ehdin tuota ohjetta värkätä jossain välissä, että pääsemme palaamaan tuohon tämän viikon loppupuolella.
Ja nyt oikein mukavaa kesää kaikille! Nythän se on alkanut ja tänään olikin ulkona sellainen määrä itikka- ja mäkäräystäviä, että peruutin pikaisesti takaisin sisälle. Ennen sadetta olivat erityisen kovasti tunkemassa iholle lääppimään.

Vihtaranta KAL - 1/14 Mökkitie