Olen yrittänyt jo kahdesti tehdä Waiting for a Kiss -sukkiin sopivia lapasia, mutta eipä onnistu, ei. En edes muista, aloitinko lapasyritykset jo vuonna 2016 vaiko vasta viime vuonna, sillä käsityökorissani on köllötellyt kaksi yksinäistä melkein valmista tumppua jo iät ja ajat samalla kyljellään. Ja, se aloitinko ekan parini Hjertegarn exclusive alpacasta vaiko Maijasta, on myöskin painunut unholaan, enkä viitsi muistivihkosta tietoa kaivaa. Mutta molemmista olen yrittänyt, todella. Sittenpä eilen, katseen harhaillessa taas käsityökoriin, syttyi päässäni kirkas lamppu, joka valaisi huoneeni sekä maat ja mannut aina Ouluun tai ainakin Haukiputtaalle asti. Tai samaa kuntaapa nuo taitaa olla molemmat, jos tarkkoja ollaan, ja ollaanhan me. Ja niin vain kävi, että viimeistelin toisen epäonnisen lapasen kohti uutta elämäänsä - patakintaana.
Onhan se magiaa ottaa omenapiirakka uunista näinkin komialla kinttaalla. Ja ei pala ranteet, eikä koko käsivarsikaan, koska kinnas on pitkä kuin suudelma, jota tämä keijukainen odottaa. Ja Elmeri odottaa omenapiirakkaa vesi kielellä. Mutta kuka kumma on käynyt tekemässä sormenjälkiä uuniin?
Lapanen oli peukaloa vaille valmis, kun sen käsityökorista nostin. Virkkasin siihen vain kaksinkertaisesta langasta peukun, että ei tule peukkuun poppa. Muuten en patakinnasta viitsinyt käsitellä neulomisen jäljiltä, tämä on justiinsa sellaisessa kunnossa kuin on puikoilta tipahtanut.
Malli: Waiting for a Kiss -sukistani lapasentekeleyritys
Lanka: Gjestal Maija
Puikot: Jaa-a, oisko 2 1/2
Langankulutus 49 g
