Huhtikuinen SNY & Mukulat-KALin peruutus

Aurinko lämmittää sielua ja maata, alkaa olla taasen yksi talvi takana päin. Ja sepä on talvessa hyvää, että voi hyvillä mielin istua persauksen päällä penkissä ja neuloa menemään. Mutta nämä ajat alkavat olla nyt takana päin: Peppu on kaikesta istumisesta levennyt huolestuttaviin mittoihin ja kaipaa päästä baanalle! Onneksi jalat jaksavat vielä naista kantaa ja liikuttaa, vaikka kunto onkin talven aikana rapautunut aivan liikaa! Kaivan nyt entisen urheilija-minän tuolta kaiken laardin seasta esiin, ennenkuin sinne aivan katoaa... Nyt pitää priorisoida liike neuloskelun ja kaikkeen siihen liittyvän edelle, sekä keväiset pakolliset, ja hyvin runsaat, koti- ja puutarhahommelit! Tähän motivaattoriksi 15 vuoden takainen kuva:

Tässä tilanteessa peruutan myöskin aikomani Mukulat-KALin. En pysty sanoin kuvaamaan, kuinka vaikea paikka tämä minulle on, mutta sille ei yksinkertaisesti ole nyt aikaa. Olen hyvin hyvin pahoillani niiden puolesta (onneksi varmaan kovin harvojen), jotka ehtivät innostua aiheesta :( Antakaa minulle anteeksi tämä sanani syöminen, tällä kertaa. 

Serkkuni oli jo huolissaan, että onko minulla kovastikin joku hullusti, ja enhän vain meinaa lopettaa neulomista ja bloggaamista kokonaan. En tietenkään, eihän se ole edes mahdollista, mutta vähän etäisyyttä tähän hommaan pitää nyt ottaa, koska aika ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen, mitä on tarpeen tehdä - ja mitä haluaisi.

Ihana SNYni oli laittanut minulle huhtikuun paketin, jonka haimme tänään Pörrin kanssa ärrältä. Ja eikös sieltä paljastunut taas monenmoista innostavaa! Ja: Oli ihana saada Oikea Kirje, sellainen, joita minäkin lapsuudessani ja nuoruudessani olen kirjoitellut, paljon. Se oli ennen kompuuttereita ja somea. 

Katse hakeutuu heti vasemmalla olevaan herkulliseen kaakkuun, jonka ohje löytyy myös paketista. Ehkä voisin hakea sieltä vähän voimaa, niille lenkeilleni, etten aivan tuuperru tien varteen..? Mukana tuli myös ohjeet tulppaanisukkiin, ja tulppaanin ohjekuvio on totta vieköön niin houkutteleva, että pitääkö sitä kokeilla..? Mukana on myös taikapallukka ja ohje kynsikkäisiin. Eli se on vähän niin, että kynsikkäät on laitettava alulle, jos haluaa selvittää, mitä pieniä esineitä taikapallo pitää sisällään. Ja haluanhan minä! Sitä paitsi ajattelin juuri yhtenä päivänä lenkillä ollessani, että olisipa kynsikkäät kova sana, tuolloin ei käsissä ollut mitään.. Punainen lanka ja taikapallo ovat Viking Froyää, tuntuvat pehmeältä käteen. Mukava tuli myös liukuvärjättyä Elegiaa, kiitos siitäkin. Sitten vielä sievä pelargoniakynttilä ja karkkia suukkuun. Tämä paketti pelasti tämän maanantain, jolloin väsyttää aivan liikaa. Mutta se on aivan oma syy, koska piti kikkiä valveilla yli puolen yön ja seurata huisin jännää vaalilaskentaa. Oli varmaan 1. kerta, kun sen olen sitä näin pitkään seurannut, mutta kello ei tuntenut armoa aamulla, vaan potkaisi minut hereille, ja kohden arkea.

Kiitos SNY <3 

Ja oikein hyvää ja aurinkoista huhtikuuta kaikille! Minä lähden kohtapuoliin lenkille, heti sen jälkeen, kun Elmeri kotiutuu omalta lenkiltään. Mutta sitä ennen taidan ehtiä leikata Pörrin otsatukan ja kylvettää hänet, neitokaisella on huomenna valokuvaus, ja haluan, että kauniit sielun peilit näkyvät :)

Mites tässä taas näin pääsi käymään?!?!

Emo ajeli paikalliseen hömppäkauppaan ja kuulin, kuinka hän mielessään päätti, ettei tänä vuonna osta yhtään siemenpussia eli ei siis kasvata yhtään kukan- tai muutakaan tainta. Koska viime vuonna liki kaikki paleltui ja ne jotka eivät paleltuneet, eivät ehtineet kukkia tai kukkivat hyvin niukasti. Erityisesti Emoa kismitti se, että Päivänsinet panttasivat kukkiaan.

Mutta vain 10 minuuttia ja muutama km myöhemmin näin, kuinka Emo suuntasi hetkeäkään epäröimättä siemenpussihyllylle ja alkoi lastata siemeniä koriin. Sinne meni taas Päivänsineä ja monia muita, jotka edellisenä kesänä pettivät Emon.

Onkohan Emon Emo, hän joka myöskin joka vuosi päättää, ettei tänä vuonna kasvata yhtään tomaatintainta, laittanut jo tomaatit kasvamaan?

No, mutta, onkos ne hiihtimet?

Kyllä vain, on ne suksimet. On.

Emo on viimeinkin, asuttuaan liki 10 vuotta aivan ladun vieressä, saanut ostettua itselleen SUK-SET. Hyvä Emo, minä olen niin ylpeä sinusta!

Mutta menitkös ostamaan halavalla sukset, jotka takuuvarmasti jämähtävät latuun kiinni, eivätkä liikahda millään kaurapuuronkaan tuomalla voimalla eteenpäin? Tai sinun tapauksessasi, ehkäpä suklaa onkin se energiantuoja?

Aivan, sinähän olet männävuosien hiihtokuningatar, joka keräsi kaulaan roikkumaan mitalin poikineen. Ei ollut sellaista kanssahiihtäjää, joka olisi sinut kisoissa ohittanut. Kyydissäsi ei pysynyt edes se yksi, sinua paljon kookkaampi kilpailijatar. Sinä menit Pappilanlampea ympäri jalat ja kädet niin vimmatusti vispaten, että raajat olivat irrota paikoiltaan. Siitä on tosin aika paljon aikaa, sinähän olit silloin ala-asteella, eikö? Ja sinä olet aikapäiviä sitten kasvanut noista hiihtimistä ulos. Sekä pituudessa, että varsinkin painossa.

Onkohan hiihtäminen sama kuin pyörällä ajo, kun kerran oppii, niin osaa aina?

Minä näen, kuinka mitalinhimo kasvaa silmissäsi, kuulen, kuinka piiskaat itseäsi tuleviin huippusuorituksiin. Kuulen sinun hokevan LATUA! ja HAVUJA PRKL!
Hyvä Emo, tuo on oikea asenne. Harmi, että nyt pyryttää ja on liian pimeää. Vaikka voisithan sinä laittaa otsalampun ja tehdä latua muillekin! Ai, et. Ai, koska pian alkaa Voice of Finland.

Todellakin. Sinulta ei puutu kuin mitalikaappi ja hiihtotrikoot.

P.S. Koita olla jäämättä latukoneen alle, muu perhe tarvitsee sinua ehkä vielä...

Pimeän, sateisen ja tuulisen illan pelastukset

Vanis tässä terve! Katsokaas, mihin minä olen päässyt: lämmittämään Emon viluvarpaita. Emo oli puskenut kotiin läpi pimeääkin pimeämmän kaatosateen ja tuulen, oli pää kipeä ja jalat kastuivat pihan sohjossa, oli kylmä ja vilu! Tuossa olotilassa ei tavissukka auttanut, vaan ainoa pelastus olin Minä! Emo turvautui hetkeäkään empimättä minun lämpööni. Niin, olenhan minä vähän nuhraantunut, mutta ulkonäöstä viis, sisältä minä olen lämpöä täynnä.
Emo ei vieläkään tiedä, mistä langasta, ja kuka minut on tehnyt. Jos tietäisi, niin minulla olisi täällä monta kaveria.

Toinen asia, joka kohensi Emon olotilaa, oli Saarioisten porkkanalaatikko. Emo on aivan hulluna porkkanalaatikkoon ja pistelee sitä laatikkotolkulla joulun alla, jouluna ei enää niinkään maistu. Tiedättehän sanonnan: tykkää kuin hullu puurosta. Ette ehkä tiedä, mutta voinhan se paljastaa, että tämä sanonta juontaa juurensa Emon riisipuuro- ja porkkanalaatikkohimosta. Porkkanalaatikkohan on eräänlaista porkkanapuuroa, on se.
Poikasetkin söivät kohteliaasti sitä hieman, mutta totesivat sitten, ettei se ole kovinkaan hyvää. Ei haittaa, ei haittaa yhtään, riittääpähän enemmän Emolle ja Poikaset saavat syödäkseen jotain muuta. Ja Elmeri.
En voinut liittää tähän kuvaa porkkanalaatikosta, sillä se katosi Emon nassuun liian nopeasti. Myöskin Poikasten lautasilta:D

Elmeristä puheen ollen: Nyt on koittanut se päivä, että Emo on saanut Elmerinkin osallistumaan lankahamstraukseen. Elmeristä on tullut Emon pikku (noh?) apuri. Eräänä päivänä Emo surffaili netin syövereissä ja löysi eBay:stä aivan järjettömän ihanaa lankaa ja ha-la-val-la. Ja tsadaa, Elmeri hommasi muitta mukisematta Emolle 500 g tätä aivan mahtavanväristä lankaa! Sen saapuminen tänne koto-Suomeen kesti vain hirmuisen kauan, monta viikkoa, missäpä maailman merillä seilasivatkaan nämä langat. Mutta kyllä, tämäkin lämmitti Emon mieltä aivan suunnattomasti. Sillä vielä eilen vaikutti siltä, että paketti oli hukkunut matkalla, eikä koskaan saapuisikaan tähän kotiin.
Kaffe Fassett nauraa iloisesti vyötteessä, mikä ei ole mikään ihme, jos on nämä sävyt kehitellyt. Tai ehkäpä hänet tekee iloiseksi kaikki ne setelit, jotka vyöryvät hänen lompsaansa, kun Emon-kaltaiset hömpsykät hamstraavat tätä ja muita lankoja yli oman tarpeen. Kaffe, Emo rakastaa sinua! Kaffe, Emo loves you!!

Kaffesta puheen ollen: Emo hörpsii nyt koffeeta ja olotila on jälleen aivan mainio. Näen, miten katse vaeltelee ympäri huonetta olevissa lankavuorissa ja ohjeissa, mutta tuskinpa Emo tänään mitään kovin kummoistakaan saa aikaiseksi.

Todellakin vanuttunut villasukka

Vanis tässä, terve. Olette varmaankin ihmetelleet, kun minusta ei ole kuulunut pitkään aikaan mitään, mutta siitä en voi puhua nyt enempää.
Mutta kylläpä minua huvitti, kun Emo otti ja pyöräytti koneellisen pyykkiä ja survoi koneeseen AIVAN kaiken, mitä värillisten pyykkikopassa makoili. Muutaman villasukan kohdalla näin, kuinka hän hetken empi, sillä aivan selvästi näin, kuinka kädenliike hidastui... mutta niin vain sulloi AIVAN KAIKEN koneeseen ja napsautti 40-ohjelman päälle.
Ja dadaa!!! Koneesta ryömi esiin pari minisukkia, jotka eivät mahdu edes Poikasen jalkaan! Eivät edes venyttämällä. Kokeiltu on.
Nyt Emo koittaa kuumeisesti muistella, mikä oli tämä lanka, sillä sen yli tullaan varmuudella vetämään Rejected-ruksi. Mutta Emo ei tietystikään muista, ainoastaan sen, että seassa oli nylonia.. ja että jossain on vielä tätä lankaa erivärinenkin kerä.
Kas, seiskaveikka ei ollut pesusta moksiskaan.
Ja meikäpoikakin vain porskuttaa.

Kuka näitä oppikirjoja oikein laatii?

Voi, voi, kylläpä Emo onkin käynyt viime päivinä kuumana. Ja tämä ei nyt liity mitenkään helteisiin. Pienempi Poikanen aloitti koulun ja se on tuonut mukanaan kaikenlaista, mutta en meinaa kertoa siitä, vaan isomman Poikasen koululäksystä. 
Kaikki alkoi siitä, kun Poikanen ilmoitti perjantaina, että ope antoi kyllä ihan kummallisen läksyn, eikä hän osaa tehdä sitä. Kun Emo näki läksyn, niin häneltä loksahtivat leukaperät auki:

3a) Jos olisitkin syntynyt tytöksi/pojaksi, piirrä, millainen haluaisit olla.
3b) Missä olisit hyvä?
3c) Mistä pitäisit?

Siis kuinka kukaan poika haluaa tai pystyy kuvittelemaan itseään tytöksi ja vieläpä piirtämään sen. Siis haloo! Ei, ei onnistu. Poikanen ei halunnut tehdä tehtävää ja Emo ymmärsi sen täydellisesti.

Emo yritti hetken kuvitella itseään mieheksi, mutta kaikenlaisia täysin vääränlaisia kuvia alkoi virrata mieleen.
Ei, ei, tämä on aivan mahdoton tehtävä, eikä Emolle aukene, mitä järkeä siinä on. 
Jokainen on syntynyt siksi, miksi on syntynyt ja sillä mennään. Ja yritetään kehittyä pikkuisen paremmaksi tämän elämän aikana. Ja elämään onnellinen elämä.

Emo meni koneelle ja kirjoitteli opettajalle viestin: Jos minä olisin syntynyt tämän kirjan tekijäksi, niin ottaisin ison pyyhekumin ja kumittaisin tämän sivun kirjasta pois.

Poikanen oli kirjoittanut kohtaan 3b) Missä olisit hyvä? 
vastauksen, jonka oli pyykinyt pois, mutta Emo pystyi sen silti lukemaan. Ja vastaus kuului: Tuijottamisessa

Koulutielle

Siellä se menee Emon pienimmäinenkin koulutielle. Vakavaksi ja hiljaiseksi veti Poikasen, mutta Emo koitti olla reipas ja rohkea, eikä itkenyt yhtään.
Koululainen itse on odottanut koulun alkua innolla koko kesän ja koulusta on käyty monet keskustelut. Ja vaikka Poikanen osaa jo kaikenlaista, lukea ja muuta, niin siltikin hän erään keskustelun päätteeksi kysyi Emolta sydäntämusertavan kysymyksen: "Mitä, jos minä en opi?"

Sade, jota luvattiin, ei koskaan tullut

Voi, Emo, kylläpä sinun ns. puutarhasi on kuivahtamassa ja jokainen pensas ja ruoho ristii joka ilta oksansa ja vartensa sateen toivossa. Jos ne pystyisivät, niin ne seuraisivat sadetutkaa jopa enemmän kuin sinä. 

Seurailin eilen melko huvittuneena tuota sinun hommaasi. Tsekkasit heti aamusta arvioidut pilvien liikkeet ja laskit pisaroiden määrän ja todentotta, olipa päivästä tulossa todella todella sateinen ukkosineen. Sinä olit tyytyväinen: puutarha saisi vettä ja sinä saisit neuloa.

Päivä kului ja pilvet lipuivat ohi edestä ja takaa, ukkonen paukkui, vaan ei saaressa. Yhden kerran maa liki kastui, mutta enimmän aikaa paisteli aurinko. Poikaset pelasivat sulista ja nauttivat kesästä. Mutta sinä, Emo, seurailit sadetutkaa ja odotit sadetta tulevaksi, olihan ilmatieteen laitos sitä sinulle luvannut ja lupaukset on pidettävä, aina.

Eipä ihme, että yön viimeisin synkeä pilvi heilutteli sinulle ohilipuessaan kultaista kouraansa, olisi varmaan kannattanut elää tuokin päivä sellaisena kuin se tuli, eikä odotella jotain muuta tulevaksi. 

Muutama sananen pisamista

"Ooooooh, minä kuolen sukupuuttoon", tuumasi Emo, kun luki Iltalehden artikkelia: Geeni uhkaa kadota: Punapäät historiaan. Niin, niin, Emo, ne sinun pisamasi eivät meinaa hyvää.

Muistat varmaan, kuinka sinun pisamiasi pienenä ihasteltiin: "Voi, miten ne ovat suloisia!" Ja myös: "Voi, ne sopivat sinulle niin hyvin!" Ja entäpä tämä: "Voi, ne ovat niin pirteitä!" Vaan sinäpä et silloin niitä juuri ihastellut ja sinun veljesi olivat sitä mieltä, että sinulla on tosi paljon teerenp...aa nenän päällä ja ollaksemme totuudenmukaisia, ei pelkästään siellä, vaan siellä ja täällä. Totta puhuaksemme, kävin juuri googlettamassa, miltä teeren jätös näyttää ja ei se juuri samalta näytä (Kuvia teeren jätöksistä). Ihmettelen suuresti, kuinka veljesi ovat läpäisseet metsästäjätutkinnon tai voihan olla, ettei siellä tarvitse tunnistaa tämmöisiä.

Sinun poikasista ainakin toinen on perinyt sinulta paitsi sinun taitavat kädet, luovan mielen, älykkyyden, naurun, matemaattisen huippulahjakkuuden ja muunkin, niin myös pisamat. Ja Emo, kuulen sinun monesti huudahtavan: "Voi, ne ovat niin söpöjä!" Ja sinä tarkoitat sitä aidosti.

En ole kuitenkaan koskaan kuullut sinun huudahtavan aamuisin peilin ääressä samoin. Ehkäpä pisamien muodostama viiksikuvio ei ole sinusta kovin söpö.