DIY... ja varsinkin assistentin kanssa: vanhasta mekosta uusi

Kaapissa on venynyt ja vanunut vuosikausia, kymmenenkin, mekko, jota en ole juuri koskaan pitänyt. Mekko on tyyliä päästä varpaisiin, avoinainen selkäosa, ja etuosan tissipusseihin voi yrittää survoa lollot hyllymään. Ai, miten hemaiseva, tällä nykyvartalolla ja -iällä... Mekossa on kuitenkin yksi hyvä puoli, tai oikeastaan kaksikin: Kangas on täyttä puuvillaa. Kangas on ohutta. Eli suomeksi: Kankaasta saa vilpoisan kesämekon. Ja pyytämättäkin sain apurin, jonka kanssa ryhdyimme tuumasta toimeen.

On arvoitus, miksi minulla on sinikuviollinen mekko. Minulla mahtoi olla joskus sininen kausi, jolloin pidin sinisiä vaatteita.

Mallasin tulevaa mekkoa yhdellä toisella varsin kulahtaneella mekolla, joka on ollut niin ihana, että on varsinainen päiväelämän jälkeen siirtynyt kulahtaneeksi ja pehmuiseksi yöpaidaksi. Nukku-Mattia ei haittaa. Ja Miestä vielä vähemmän.

Raidallinen kulahdusmekko on hieman lyhyt, joten uusi mekko voi olla hieman pidempi, yltää silloin polvien tienoille.

Leikkasin yläosan tissipussit ja selkäkuminauhoituksen pois.

Leikkasin kainaloaukot ja kaula-aukot.

Assistentti saapui paikalle tarkistamaan tuloksen. Hän tarkisti myös jokaisen leikatun kangassuikaleen, nimittäin petiinsä rakennetulla tarkastusasemalla.

Hoksasin, että solmiamisnauhat ovat oivaa valmista kanttinauhaa, eikun kanttaamaan.

Kainaloaukot kantattuina.

Ja valmis mekko. Kainaloaukoista tuli sangen hulppeat, pääsee ilma virtailemaan, eikä jää kainalokuoppiin pyörimään ja hyörimään. Muuten mekko on kellomaisen väljä, siis oiva kesäkotimekko, joka päällä meinaan kotosalla pyörähdellä, ja melko varmasti muuallakin. 

Protoilua...

Toisinaan tulee kerralla valmista ja toisinaan ei. Nämä sukat kuuluvat siihen jälkimmäiseen ja saavat kuulla olevansa vain protoversio, vähän huonommat verrattuna johonkin tulevaan. Ne toiset ovat jo puikoilla ja näyttävät ainakin kuvion puolesta selkeämmiltä. Tässä protoversiot nurjalta & päättelyn jäljiltä - pääsemme ihmettelemään näitä ja niitä toisia viimeistään viikon päästä, kun kaikki on valmista.

Olemme viettäneet tänään pyjamapäivää, sillä Pörri alkoi eilen nuhia ja viime yö oli yhtä heräilyä. Flunssa ei ole kuitenkaan Pörrin menoa juuri hidastanut. Tässä neitokainen viilettää aikaisemmin tekemäni yökolttu päällä takkaa ympäri. 

Surrur, surisi ompelukone

Ja kaipailisi äänestä päätellen kipeästi lorauksen öljyä uumeniinsa. Pörrin päiväunet lähenivät kovaa kyytiä, joten tuumasimme, että mitäpäs, jos Emo leikkaisi muutaman kankaan ja Pörri leikkisi sillä välin kaapin uumenista löytyneellä nipsukkapelillä. Nipsukoita on aikaisemmin näprännyt paikoilleen naapurin poika, mutta hän on kasvanut jo niin suureksi, että mieluummin näpeltää puhelintaan kuin muovisia monivärisiä nappuloita.

Pörri pääsi hyvin nopeasti jyvälle siitä, miten nipsukka tökätään reikään...

 ... ja minä ehdin sillä välin saksia muutaman vanhan paitani kohti uutta elämäänsä. Käytin kaavana Pyjamakriisin hyväksitodettua menetelmää sekä kaavan, että saumojen suhteen. Tavoitteena oli saada sekä leikkelyt, että ompelukset suoritettua mahdollisimman vähällä vaivalla ja nopsaan. Vanha känkkä kässänopeni tuskin lukee blogiani, mutta terkut vaan sinne, että ei-se-ole-niin-viimosen-päälle. Ja kässäily voi olla myös hauskaa!

Yksi ohut flanellipaita, vähän paksumpi flanellipyjaman yläosa sekä värikäs toppi oli hetkessä pätkitty uuteen uskoon sillä välin, kun Pörrin pienet sormet näpläsivät nappuloita paikoilleen ja suu kävi.

Minäkin ehdin muutaman nappulan asetella paikoilleen, kukiksi, kuinkas muuten. Kas, tässäpä teille suunnitelma seuraavasta kirjoneuleesta:

Sitten Pörri kuorsailemaan. Ja sivumennen sanoen, nukkuu edelleen. Kuuli kai unen läpi ompelukoneen laulun, eikä uskalla herätä, koska tietää, että jotain on Emo taas kurpannut kasaan. Nimittäin miesten flanellipaidasta pyjaman. 

Ja minun käyttämättömästä Calvin Kleinin pyjaman yläosasta pyjaman Pörrille:

Ja Desigualin topista mekon:

Kuvaukset uuden onnellisen (?) omistajan päällä pitää todellakin jättää nyt väliin. Nähtäväksi jää, ovatko asut vielä liian pitkiä Pörrille.

Kiitos myös Pekka-vaarille äsken postilaatikkoon tömpsähtäneestä lehdestä!

Selasin sen pikaisesti läpi ja syvennyn siihen kohta tarkemmin. Siinä on ainakin yksi mielenkiintoiselta vaikuttava juttu, joka pitää lukea, nimittäin juttu Soilesta, Neulova Narttu -blogin pitäjästä. Tuo blogi on yksi suosikkejani, jonka päivityksiä en jätä väliin :)

Huomasitte varmaan, että laitoin blogini ulkoasun uusiksi. Mitäs tykkäättekö vai tykkäättekö ollenkaan? Onko jotain toiveita luettavuuden suhteen, pitäisikö olla suurempaa tai pienempää fonttia? Pitäisikö tämän teksti leveyttä säätää kapeammaksi tai leveämmäksi tai oikeanpuoleisen sivupalkin? Sisältöön ette voi valitettavasti vaikuttaa, halusitte tai ei, niin samat jorinat jatkuvat edelleen...

Pyjamakriisi

Melkein kaikki Pörrin pyminit olivat käyneet pieniksi kippanoiksi. Yritin eilen kaupasta etsiä 92 cm uniasuja, mutta en löytänyt ainuttakaan. Täällä meillä päin ovat kaikki 86-senttiset tytöt venähtäneet hetkessä  suuremmiksi! Noo, varastossa olisi varmaan ollut, jos olisin ehtinyt kiireeltäni suuni aukaista...
Sain sitten idean ommella omasta, pesukoneessa ja kuivurissa pehmoiseksi kuluneesta unimekostani, Pörrille pyminin. Nimittäin sellaisen, jossa olisi valmiiksi varastoituneena unihiekkaa sellaiset määrät, että silmät painuvat itsestään kiinni, kun sen pukee päälle. Edellisistä ompeluksista on kulunut vähän aikaa, mutta tuumasta toimeen: Asettelin bodyn ikäänkuin kaavaksi helmaosan päälle ja sitten vain saksimaan.

Jätin reilut saumanvarat, sillä tarkoitus oli tehdä semmoinen 2-kertainen ommel, jottei saumat hierrä.

 Ompelin siis ensin kappaleet oikealta puolelta kiinni.

Sitten käänsin tekeleen toisinpäin ja ompelin nurjalta puolelta.

Sitten taas kolttu toisinpäin. Tässä vaiheessa kaula-aukko näytti siltä, ettei siitä mene läpi minkäänkokoinen pää.

Käänsin ja ompelin helman ja hihansuiden saumat. Avarsin kaula-aukkoa ja ompelin sinne sellaisen kaitaleen. En tiedä, menikö se ihan kaikkien oppien mukaan, mutta kiinni ainakin jäi.

Lopputulos ei kestä tarkempaa tarkastelua, mutta luotan siihen, ettei Nukku-Matti tarkastele,  onko saumat viivasuoria ja mihin suuntaan kinnaa.  Ja ei varmaan näekään, koska on niin pimeää. Ja ensi kesänä, kun on taas valoisaa, ei tämä pymini mahdu enää päälle :)

Uutta pehmoista pyminiä ei saanut ottaa koettamisen jälkeen päältä pois. 
Mutta pyminitarve ei ole tällä kuitattu, uusia tarvitaan edelleen. Ja vähän muutakin vaatetta. Joten pitänee käydä piipahtamassa jossain verkkokaupassa...