Raitasukkia nuorille miehille

Perheen nuoret miehet eivät enää usko Joulupukkiin, joten voin huoletta postailla tulevia joululahjoja jo etukäteen. Sitä paitsi en ole edes salaisesti näitä sukkia kutonut, se on sitten eri asia, että miten tarkasti, jos ollenkaan, katsovat, mitä puikoillani milloinkin pyörähtelee. 

Tämä malli tai tapa raidoittaa sukkia on varmasti jonkun muun keksimä, mutta kenen? Ja mallilla on varmasti ihan oikea nimikin, mutta mikä? Ja todennäköisesti raidoitus tai kantapää tai joku muu ei ole mallin mukainen, koska ohjetta ei minulla ole. Itse olen nähnyt hyvin monta vuotta sitten somessa tällä tyylillä raidoitetuista sukista kuvan ja verkkokalvolla ollutta mallia nyt viimeinkin toteutin lapsosilleni. Kertokaa kommenteissa, jos tiedätte noita avoimia asioita, niin menee kunnia idean äidille.

Molemmat parit on neulottu samalla tavalla. Aloituksessa on 60 s, joilla lähdin raidoittamaan sukkaa siten, että raidan leveys vähenee aloitusvärissä ja vastaavasti kasvaa toisessa värissä. Aloituksen paksun raidan krs määrä on 10, toisen värin 1. Sitten 9 ja 2 jne. Neuloin varren 2o 2n -joustimella. Kun sukan varren pituus oli n. 15 cm, ja olin viimeksi neulonut 7 krs aloitusvärillä ja 2 krs toisella värillä, järjestelin silmukat puikoille näin: Jalkapöydän kahdella puikolla oli yhteensä 30 silmukkaa ja molemmissa reunoissa oli 2 o silmukkaa. Halusin saada jalkapöydällä jatkuvan joustimen symmetrisesti, sekä alkamaan ja loppumaan oikeilla silmukoilla. 

Sitten tein kantapään aloitusvärillä. Kantapään jälkeen jatkoin 2 krs toisella värillä, 6 krs aloitusvärillä ja 5 krs toisella värillä jne. Tein kärkeen leveän nauhakavennuksen, kun olin neulonut 50 krs kantapään jälkeen. Raidoitus meni tällä tavalla justiinsa nappiin: Sukan lopussa on 1 krs aloitusvärillä ja 10 krs toisella värillä. 

Laitoin toiseen sukkaan värit kulkemaan toisin päin. Sukan pohjan pituus on 28,5/29 cm eli sukat ovat kokoa 44/45, kuten Poikasten sirot pikkuiset jalat ovat...

Neuloin ensin vihreäsävyiset sukat. Sukan langat tulivat minulle Novitalta tilaamani peitto boxin mukana. Langan sävyt ovat 391 kuusikko ja 330 artisokka. Sitten neuloin sinisävyiset sukat, langat otin omasta jemmasta, sävyt ovat 102 sini-lilja ja 187 illansuu.

Vihreiden sukkien paino on 135 g ja sinisten 129. Kuitenkin molemmat sukat on neulottu prikulleen samalla tavalla. Tässäpä mysteeri...

Ja nyt kauhesti jännittämään, kumpi Poikanen saa vihreät, kumpi siniset sukat..?

11 kommenttia:

  1. Monet jalat saavat lämmikettä, kauniita raitasukkia olet neulonut.
    Kun on päässyt neulomisen alkuun, kumma kyllä aina pitää olla puikoilla jotain neulottavaa. Nyt on Lapin lapaset menossa.

    VastaaPoista
  2. Poikaset saavat oikein miehekkäät sukat. Varmasti ovat tyytyväisiä. Mitä jos pakkaisit se sekaisin, eli yksi vihreä ja yksi sininen kummallekin. Saattaisivat hämmästyä, ainakin se, joka ensimmäisenä avaa pakettinsa.

    VastaaPoista
  3. Hauska sukkamalli, tuota voisi kokeilla kahdella jämälangalla, joita aina jää sukkaparista. T Saukkis

    VastaaPoista
  4. On kyllä kivanmallisia raitasukkia ja kauniit raidat.

    VastaaPoista
  5. Hienoja sukkia kaikki. Teen usein miesten saapassukkiin vastaavasti raitoja .

    VastaaPoista
  6. Näistä tuli kyllä tosi kivat sukat ja tykkään noista väreistäkin!🤗 Enpä tiedä idean äitiä, vähän samantyylisiä olen nähnyt, mutta en kuitenkaan ihan tällaisia. T. Irkku

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikista kommenteista, lämmittävät aina mieltä <3 Paketit on aukaistu, vanhempi Poikanen sai siniset ja nuorempi vihreät. Oli sopivan kokoiset sukat. Olen tosin laittanut merkille, että kaikki muut kulkevat nyt kotosalla paljasvarpain, vain minulla villasukat jalassa 24/7...

    VastaaPoista
  8. Hienoja sukkia ❤️ Meillä(kin) saa ihan rauhassa neuloa lahjaa lahjansaajan vieressä ilman, että tämä huomaa tai hoksaa mitään 😉
    Tuon tyyppisen raidoituksen olen aikojen kuluessa nähnyt useampaan kertaan, mutta ei ole tietoa tuon alkuperäisestä mallin keksijästä. Taitaa olla tippunut hieman eri variaatioilla monenkin neulojan puikoilta. Mukavaa joulun jatkoa 🎄✨

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan... tulisivatkohan sitten kyselemään, jos eivät näkisi neulomista ollenkaan, olisiko se outoa ja herättäisi mielenkiinnon...hmmm.
      Mukavia välipäiviä sinne <3

      Poista

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)

Vihtaranta KAL - 1/14 Mökkitie