Elämässä on ollut surua: Isä nukkui toukokuussa pois, siirtyi pilven päälle tarkkailemaan tämän maailman menoa. Isä eli pitkän elämän, liki 87 vuotta, nyt oli hänen aikansa mennä. Hänen sielunsa oli kaunis, joten kaikki, mitä hänestä sanoisi, tuntuisi olevan liian vähän, vaatisi pitkän esseen, ja olisi sittenkin vajaa. Joten en lähde purkamaan sitä tässä blogissani. Meillä on muistot, hän on mukanamme aina <3
Olen työstänyt surua koiran kanssa luonnossa, sekä tekemisen kautta: Olen uurastanut pihalla, siivonnut ja järjestellyt kotia. Ja, koska elämä on elämää, niin siihen ei kuulu pelkkää surua, vaan myös ilon aiheita. Niitä haluan nyt nostaa esiin.
Ensinnäkin keskimmäinen ja nuorimmainen lapsukainen saivat kouluvuoden hienosti niitattua maaliin. Molemmat hoisivat koulua itsenäisesti, hyvin vähän on Äidin tarvinnut neuvoa, ja tuosta on syksyllä hyvä jatkaa. Toki nuorimmainen pitää muistaa herätellä kouluun, ja aamupalapalvelu kuuluu luonnollisesti luontaisetuihin. Ja se ruokamäärä, joka kaupasta kädet venyen kannetaan kotiin, on valtava. Mutta tuon vaivan tuloksen voi nähdä lapsista, molemmat ovat venyneet pituutta, ei mene kauan, että nuorinkin huristaa minusta ohi, ja olen sitten perheen neulovainen kääpiö.
Meidän lutunen Keskimmäinen täytti 18, joten perheessä on enää yksi alaikäinen. Vaikka Äidin lapsiahan he ovat kaikki kolme, aina ja ikuisesti.
Vanhin Poikanen sai intin hienosti suoritettua, ja tuli takaisin kotiin. Kaiken oppimansa hän oli kuulema oppinut jo puolessa vuodessa, mutta kertaus on opintojen äiti, niinhän sitä sanotaan. Liki vuosi on pitkä aika, mutta onneksi nykyarmeijassa ollaan lomilla liki joka viikonloppu. Sekin on hyvä asia, ettei Poikanen enää kanna armeijasta meille kaikenmaailman tauteja, ja pysyisimme jatkossa terveinä. Koputan puuta. Syksyllä on suuntana Tampere ja opinnot, mutta sitä ennen on aikaa ottaa rennosti. Toki en malta olla huudahtamatta välillä "Huomio!", ihan vain nähdäkseni, reagoiko Poikanen siihen vielä, kun on kuunnellut sitä vuoden. Kyllä reagoi.
Minun ja Miehen työelämissä, tahoillamme, puhaltavat uudet, haasteellisemmat, kuviot. Olemme molemmat erittäin positiivisella vireellä töiden suhteen. Ja minusta tuntuu, että viimeinkin minulle tulee todellinen tunnustus menneistä vuosista, ja samalla kiitollisuus siitä, että minuun uskotaan ja luotetaan. Tekemistä tulee olemaan paljon, mutta se on vain hyvä asia, kunhan perhe-elämä, työ & vapaa-aika pysyvät balanssissa.
Ja, nyt ihan kauhean huippuhyvä uutinen: Siirsimme Poikasen omaan rauhaan, piharakennuksen huoneeseen. Mikä tarkoittaa sitä, että minulla on viimein, 6 vuoden odottelun jälkeen, Oma Huone! 6 vuotta on pitkä aika olla ilman omaa harrasteluhuonetta, varsinkin, kun harrastukseen liittyy paljon lankakeräsiä...
Oman huoneen järjestelyyn on kulunut paljon aikaa, useampi päivä, ja arki-illat lisäksi. Keräsin tähän huoneeseen kaikki ympäri taloa olevat lankajemmani, ne on nyt vain täällä. Paitsi, että onhan niitä varastossa ihan hurumykke lisää, mutta eipä mennä nyt siihen... Eli täällä sitä nyt kökötetään, vaikkakin hieman lisäsisustusta tämä vielä kaipailee, esimerkiksi jonkun kivan maton. Ja olisi täällä tilaa myös nojatuolille ja rahille.
Huone on talon pienin, mutta koska huonekorkeus on yli 260 cm, niin tämä tuntuu isommalta kuin onkaan. Laitoin toiselle sivustalle korkeita hyllyjä langoille ja neulekirjoille. (Romaanit eivät harmittavasti tänne mahdu, en tiedä, mihin huoneeseen ne mahtuisivat, ovat toistaiseksi varaston laatikoissa.)
Yhteen mustaan laatikkoon menee yllättävän paljon lankaa. Ja pussitin avohyllyillä olevat langat, jotta ne eivät keräisi pölyä tuossa marinoituessaan.
Toisella sivulla on 60 litraisia muovilaatikoita. Pitääköhän tässä siis siirtyä lankamäärän mittauksessa tilavuusmittoihin, ei enää painoihin? Että kuinka monta litraa minulla on lankaa..? Vai ilmaisisinko määrän kuutioissa :D Kumminkin, noissa laatikoissa on tällä hetkellä alpakka- ja merinolankoja, sekä nallukoita ja veikkoja.
Ikkunasta näkyy mitä kaunein maisema ilta-auringon suuntaan. Tämä on minun uusi sielunmaisema, ja varmaan täälläkin ala postailla näkymiä tästä, eri vuorokauden ja vuodenaikoihin. Tosinpa tuo viereinen pöpelikkö on vielä rakentamaton tontti, joten siihen tulee jossain välissä talo.
Meidän pieni piha alkaa näyttää jo pihalta, aika viihtyisältäkin sellaiselta. Vaikkakin pihaan liittyy yksi ei-meistä-riippuvainen haitta, mutta siihen en mene nyt tässä postauksessa, sillä olen päässyt niin positiiviseen vireeseen. Postaan haitasta täysilaidallisen myöhemmin, jos siihen edelleen on aihetta.
Ruusut ovat aloittamassa kukintaansa, oheen muutama kukkanen.
Ja lopuksi pitää tunnustaa lankaostokset. Siis minullahan meni koko alkutalvi ihan täydellisen hyvin, kunnes nyt repsahdin. Mutta, kaikki langat mahtuvat minun uuteen huoneeseen, joten ostokset eivät voi olla kauhean huono asia? Lisäksi puolet kuvan langoista on ostettu alesta, joten siitäkin saan varmaan jotain pisteitä... Ja, olen alkanut tehdä violetista Hehkusta jo Tyttöselle villatakkia, jonka materiaalikulut ovat siis vaivaiset 5€. Eli annetaanhan minulle siunaus näistä, kunhan en kovasti repsahtele, jatkossa..?
