Räsäripeitto jämälangoista

Koska räsäripolvarit ovat sukkaosastolla kaikkein mieluisimmat, niin miksipä ei jämälangoista virkattu räsäripeitto olisi peitto-osastolla kaikista kivoin ja koukuttavin! Räsäripeitto oli oikeasti pitkästä aikaa sellainen käsityö, jota ei olisi malttanut laskea käsistään. 

Kaikki alkoi siitä, kun rakkahin serkkuseni jakoi minulle kuvan yksivärisestä virkkaamastaan ruudusta ja kehui mallia tosi kivaksi virkattavaksi. Ja siltähän se juurikin näytti, myöskin parin tarkentavan kysymyksen jälkeen. Päässä alkoi muhia ajatus yhtenä kappaleena virkatusta jämälankapeitosta, virkkaussuunta keskeltä ulospäin, ei palojen yhdistelyä lopuksi. Eli kaivelin kaikki Veikan jämäkerät laatikkoon ja pienen tuumailun jälkeen lähdin virkkaamaan. 

Jämälangat olivat pääosin raitalankoja, mutta joukossa oli myös muutama yksivärinen kerä. Muistin neuloneeni vihreistä Poikasille sukkia, siis silloin, kun olivat pieniä pallopääpoikia, 10 vuotta sitten, niin se aika lentää... Päätin virkata kaikki vihreät sävyt peiton loppupuolella ja muutenkin sijoittelin samansävyisiä lankoja peräkkäin. Virkkasin aivan kaikki jämät peittoon, myös ne sormen ympärille kierretyt pienenpienet nöttöset. Langat päättelin samantien, osin virkaten sisään, osin neulalla.

Malli on todellakin yksinkertainen, virkataan kahta kerrosta: 1: 3 pylvästä + 1 ketjusilmukka. 2: 3 ketjusilmukkaa + 1 kiinteä silmukka. Nurkissa virkataan samaan kaareen 1: 3 pylvästä + 1 ketjusilmukka + 3 pylvästä. 2: 1 kiinteä silmukka + 3 ketjusilmukkaa + 1 kiinteä silmukka. Kakkoskerrokseen kannattaa laittaa sellaiset värit, joiden ei halua tulevan liian paljon esiin. Tosin minä vaihdoin väriä aina siinä kohtaa, missä edellinen kerä nyt sattui loppumaan, joten värit menivät, miten menivät.

Kun olin virkannut kaikki jämäkerät, oli peiton koko 115x115 cm eli Pörrin kokoiselle sopiva peitto. Hän kävikin sitä aika ajoin mallaamassa itselleen, että joko olisi sopiva. Minulla oli ajatuksena, että virkkaan jämälankojen jälkeen muilla väreillä, aivan koskemattomista keristä. Kaivelin niitä jopa valmiiksi esiin. 

Mutta uudelleen ajateltuna päätinkin toimia toisin: Laitoin viltin pesukoneeseen villapesuainepesuun, jotta peitto hieman pehmenisi. Peitto saa olla toistaiseksi tämän kokoinen. Ehkä jemmaan uuden kasan jämälankoja ja jatkan niillä peiton suurentelua lopulliseen mittaansa. 

Malli: Räsäripeitto
Lanka: Novita Veikan jämäkeräsiä
Koukku: 4 mm
Peiton koko: 115x115 cm
Langankulutus: 882 g

 

 

 

11 kommenttia:

  1. Ihana peitto! Jokin näissä jämälankajutuissa viehättää! <3

    VastaaPoista
  2. Kiva jämäidea. Minulla on ne räsäripolvaritkin vielä vain ajatuksen asteella.

    VastaaPoista
  3. Onpa hieno. Hyvä idea sijoittaa saman värin eri sävyt yhteen; näyttää aivan kuin kaikki raidat olisi etukäteen suunniteltu. Noin kun tekee, välttyy myös tylsältä palojen yhteen ompelemiselta. Tosi hyvä jämälankoidea!

    VastaaPoista
  4. Ihan on kuin kesän kukkaniitty, kaunis! Hyvä tapa käyttää jämälangat.

    VastaaPoista
  5. Tämä oli kyllä tosi kiva idis jämälangoille! Alkoi niiiin kiinnostaan...

    VastaaPoista
  6. Ihana <3 Jämälanka-käsityöt toimivat aina! Kauniita värejä <3

    VastaaPoista
  7. Voi, kiitoksia kaikista kommenteista <3
    Jokin tässä todellakin koukutti ja tämän jälkeen tekeillä olevat kaksi käsitöitä eivät ollenkaan samalla tavalla.

    VastaaPoista
  8. Ihana peitto. Tämmöisen haluan tehdä itsekin jämälangoista. Itse en ole mikään ohjeiden soveltaja, joten haluaisin tietää, minkä verran teit silmukoita aloitukseen ja ensimmäiseen kierrokseen muuten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään itsekin tästä väriläiskästä :)
      Tsekkaappa tämä postaus täällä blogissani, olen tehnyt tällä samalla ruudulla lapselle ponchon, ja postauksessa on kuva kuvalta kerrottu, miten ruutua virkataan: https://vanuttunutvillasukka.blogspot.com/2022/07/diy-virkattu-neljan-palan-poncho.html

      Poista
    2. Kiitos ohjeesta. Käyn välillä lukemassa blogiasi ja ihailemassa kauniita villasukkiasi, mutta tämä ohje oli mennyt minulta kokonaan ohi. Nyt täytyy vaan kerätä jämät kasaan ja sitten virkkaamaan. Mukavaa loppuvuotta!
      T.Sanna

      Poista

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)

Vihtaranta KAL - 1/14 Mökkitie