Hallandin lapaset

Nämä lapaset valmistuivat jo tovi sitten, mutta esittely on jäänyt tekemättä. Kyseessä on siis Hallandin perinnelapanen Ruotsista tai oikeastaan sen mukaelma. Ja lankana WYSin Bo peep pure, johon ihastuin talvella hiihtolomalapasta neuloessani. Hauskasti lapaset muistuttavat muutenkin toisiaan, vaikka ne on neulottu eri ohjeilla.

Hallandin lapanen olisi mallin mukaan kuulunut neuloa 60 silmukalla ja 300 m / 100 g -juoksevalla langalla puikoilla 2 ja 2,5. Minä laitoin lapasiin 48 s ja neuloin puikoilla 3,5. Mallineule on 6:lla jaollinen, joten silmukkamäärä on helposti säädettävissä. Tykkään niin paljon lopputuloksesta, että samalla mallilla tulee varmasti neulottua lapasia jatkossakin! Vaaleanpunainen ja valkoinen lanka on vielä korkkaamatta, niistä tulee yhdet lapaset. Ja sitten lukuisat jämäkerät, jotka varmasti riittävät yhteensä myös yksiin lapasiin. Alkaako kuulostaa siltä, että meinaan pitää jatkossa vain Bo peep puresta neulottuja lapasia..? 

Malli: Hallandin perinnelapaset Ruotsista, mukaellen
Lanka: WYS Bo peep pure, Blackcurrant 319 & Sand 208
Puikot: 3,5
Langankulutus: 72 g
Näin ollen voinen lisätä omaan Maakuntani-lapashaasteeseen yhden bonustumpun:

Alkuperäinen lista:
Etelä-Pohjanmaan maakuntalapanen - VALMIS 22.1.2021
Pohjois-Pohjanmaan maakuntalapanen - VALMIS 30.1.2021
Pirkanmaan maakuntalapanen -
Kuopion maakuntalapanen - Status: aloitettu -> purettu
Pärnun perinnelapanen - Status: aloitettu -> purettu
Ylä-Savon maakuntalapanen - VALMIS 24.1.2021

Lisätyt:
Könnin rasat -

Bonustumput:
Hallandin perinnelapaset Ruotsista - VALMIS

Amaryllis päätti lähteä omasta merkistä kasvuun ja puhkesi kukkaan. Jouluna EI kukkinut, vaikka sitä toivoin ja odotin :) 

4 kommenttia:

  1. Miten kauniit lapaset olet tikutellut.
    Muutaman parin peruslapasia ja vauvan tumppuja olen neulonut
    Nyt on menossa vauvan sik- sak myssyjen neulonta vaihe.
    Kummasti jokin käsityö aina koukuttaa ja ne muut neuleet jäävät jonon jatkoksi.

    VastaaPoista
  2. Kiva malli. Taisit tehdä vähän ohjetta pidemmän varren, mikä onkin käytössä lämpimämpi kuin aivan lyhyt. Kaunis väriyhdistelmä.

    VastaaPoista
  3. Kauniit lapaset, ja lanka vaikuttaa ihanalta. T: saukkis

    VastaaPoista
  4. Ihanat lapaset <3 Minä olen tehnyt niitä hiihtoloma-lapasia, kun niissäkin on niin kiva kuvio.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)

Vihtaranta KAL - 2/14 Mökki