Malabrigo Arroyo English rose tuli taloon

Olen ollut muutaman viikon vähän ihmeissäni, että hä?? mistäs nyt tuulee ja mikäpä mättää, kun neulominen ei innosta? Mutta sitten, ja onneksi, taloon tuli 2 englantilaista ruusua ja elämä on taas hyvästi mallillaan. Tämä väri on niin herkullinen ja lanka tuntuu niin kivalta hyppysissä, että jotain tekelettä on ihan pakko pistää tänään puikoille. Ja kamera tykkäsi väristä vieläkin enemmän, koska päätti tehdä langasta ihan omin päin oikeaakin elämää värikkäämmän.
Ja koska langa oli vyyhdillä, pääsin pitkästä aikaa kerimään lankaa, mikä on minusta hirmuisen mukavaa. Joten ei muutakuin lanka työtuolin selkänojalle roikkumaan ja kerimään. Ennen vanhaan neulominen alkoi aina näin. Mummu neuvoi minulle aikoinaan, ja hyvästi opinkin:) miten tehdään kaunis kerä:

Ensin sykerretään lankaa löysähkösti yhden tai kahden sormen ympärille.
Sitten pyöritetään kerää sormen ymrärillä myötäsuuntaan ja samalla keritään lankaa kuvassa vasemmasta alanurkasta oikeaan ylänurkkaan.
Kerä kasvaa koko ajan. No tässä kuvassa lanka ei kylläkään niin sievästi ole.
Lopulta kerä on melko muhkea ja niin kaunis, että oijoi ja oih! Ja lankaa vielä muutama pätkä kerimättäkin.
 

Ruusu se on lankaruusukin.



2 kommenttia:

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)

Vihtaranta KAL - 2/14 Mökki