1+1=2

Simppeliä matematiikkaa ja sopii monellakin tapaa minulle: Kaksi luirunohutta lankaa yhdessä on kaksi kertaa paksumpaa. Yhden ohuen langan työstäminen sukiksi kestää ja kestää, mutta laitappa niitä kaksi juoksemaan rinnakkain, niin jopa alkaa lyyti kirjoittaa. Ja tulee niin eläväistä pintaa, että!
Minulla on varastossa huomattava määrä fingering-vahvuisia sukkalankoja, joita olen jossain mielenhäiriössä hankkinut, mutta vähemmän neulonut pois. Ei siis pidä kuvitella, että katuisin noita ostoksia, minähän en kadu! Mutta neulominen sukiksi on ollut hyvin vähäistä. Joten olen jo jonkun aikaa haaveksinut yhdisteleväni niitä randomisti ja tekeväni niistä sukkia, paljon! 
Ensimmäiseen pariin otin värikkään Fabelin ja jonkun Regian, jonka vyöte on sittemmin huidellut jonnekin piiloon. Otin nelosen sukkapuikot ja loin 55 silmukkaa. Neuloin 30 krs 2 oikein, 3 nurin. Sitten kaventelin jokaisesta nurjasta osuudesta silmukan pois, jäi 44 silmukkaa. Näillä neuloin varren 24 cm pitkäksi. Sitten tein kantalapun 22 silmukalla, joustinneuleella, lopussa sileällä. Käänsin kantapään jaolla 6-10-6. Ja sitten varpaita kohden kiilakavennusten kautta. Neuloin jalkapöydän päällä edelleen joustinta, muuten sileää. Kärjessä on leveä nauhakavennus. 
Saattoi tulla aika lempparisukat. Neuloin sukat puikoilla 4, mutta näistä tuli melko lailla samankokoiset kuin jos olisin neulonut sukat vaikkapa Veikasta tms. 
Niin, en voinut vastustaa kiusautta mennä parvekkeelle kuvaamaan, vaikka aurinko polttikin värit pieleen. Tänään on vain ollut niin ihana ja lämmin ilma, varmaan jotain 10 astetta lämmintä!
Lankaa kului 121 g, joden pidemmätkin sukat olisin voinut tehdä, lankakerät olisivat riittäneet mainiosti.
Ekat sukat olivat tuskin ehtineet poistua puikoilta, kun sinne alkoi tunkea jo seuraava pari. Suunnittelin ensin tekeväni sukat näistä kahdesta väristä, mutta aloituksen jälkeen huomasin, että aika aneemisen väriset olisi tullut, joten säästin Regian tuleviin lähtöihin ja laitoin vain Frostin molemmista keristä juoksemaan. 
Laitoin värit menemään hieman limittäin, jotta raidat vaihtuisivat pehmeästi. Loin 48 silmukkaa ja neuloin 12 krs joustinta. Sitten jatkoin sileää ja kavensin samalla 4 silmukkaa pois, jäi siis 44 silmukkaa. Neuloin 20 krs oikein. Sitten kavensin taas 4 silmukkaa pois, ja neuloin vielä 12 krs joustinta noilla 40 silmukalla. Sitten joustinneuleinen ja osin sileä kantalappu, 20 silmukalla. Kantapään kääntö jaolla 5-10-5. Ja siitä homma jatkui kiilakavennuksilla & kuin elokuvissa aina 1. sukan päkiään asti, jossa toisen kerän langassa tuli solmu eteen. 
En saanut enää värejä juoksemaan samalla tavalla, vaikka säädin juoksuja kahteen otteeseen: ensin vähän ja sitten rankemmalla kädellä. Kuvan vasen sukka neulottu ensin ja oikea kipeitten säätöjen jälkeen. Sain eripariset sukat, tykkään vasemmasta enemmän, värit liukuvat pehmeämmin. Lankaa meni 86 g.
Mutta onkos meillä vielä lunta? ON! Kadehtikaa ;) Joo, ei tartte sukulaisten yhtään lähetellä mitään etelän hetelmä -kuvia, missä kukkapenkistä jo puskee kukkaa ja pihaa on laitettu. Tai aurinkoisia kuvia, joissa mökki paistattelee auringossa ja voi suorastaan tuntea, miten männyt tuoksuvat ja keväinen maa. Että minä kadehdin teitä, joka vuosi, näihin aikoihin. Eikun siis, lähetelkää vain niitä ihania keväisiä kuvia edelleen, kyllä minä niitä haluan katsella. Ja ihanaa, että teillä on jo kevät :)
Mutta: Voisiko meillä siis vielä vaikka hiihdellä menemään?
Niin, joutsenet ovat joella, ovat olleet vissiinkin koko talven. Kuvassa näkyy ainakin yksi, jos tarkasti katsoo.

Puikoilla on nyt kolmannet 2-kertaisella langalla neulottavat sukat, ja haluaisin laittaa sinne vielä 4.  Mutta nuo molemmat saavat nyt vähän odotella, sillä Mukulat-KAL -sukat ovat koeneulonnassa. Sain eilen 1. sukan varren valmiiksi. Siihen puhkesi 9 kukkaa kukkimaan ja varrelle tuli pituutta n. 40 cm. Saan koesukan valmiiksi varmaan lähipäivinä, olen nyt neulomassa kantapäätä, ja sitten on edessä jalkapöydän kukat. Sitten pystyn päättämään, koska aloitetaan. 
Mutta, jos polvipituiset kukkasukat ja yhteisneulonta kiinnostaa, niin kannattaa alkaa haalia kasaan ihania kukkavärejä, jämälangat käyvät hyvin. Ja niistä hyvin erottuva pohjaväri, sitä kannattaa varata kaksi kerää. Langan vahvuudeksi on Nalle tai vastaavat hyvä.

10 kommenttia:

  1. Onpas ihanan huurteisia sävyjä ja iloisen oranssia, vaikka vähän eripariseksi meni sen solmun kanssa. Täällä mietitään kovasti langan uudelleen kerimistä. Auringonpaistetta sinne hankien keskelle.
    T: SNY-parisi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä jään odottelemaan, mimmoinen pallukka sieltä tänne saapuukaan :D

      Poista
  2. Huomenta ja kiitos vinkistä ! Minunkin kaapissani on faabelia sun muuta, joten nyt kyllä ihan pakko kokeilla tuleeko niistä yhtä nättejä sukkia kuin nämä :)

    Lunta on, mutta kyllä silti alkaa jo tuntua keväältä.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei käy tylsäksi neulominen, kun kaksi väriä luo yhdessä uusia väriyhdistelmiä..

      Poista
  3. Kiitos. Hyvä idea. Itsellänikin on heikkona hetkenä tullut hankittua muutama ohilaukaus, joten ei muuta kuin 1+1 niin tulisi nekin langat käyttöön.
    Hyvää huhtikuuta!

    VastaaPoista
  4. Kauniita sukkia olet pudotellut puikoilta, kuin kevätlintu lauluaan.
    Tulin ostaneeksi Roosa- nauha lankaa, lanka on vielä Nallestakin ohuempaa, puikkosuositus 2,5
    En ole saanut langasta mitään valmista neulottua, on se niin ohutta, sekin lankakerä olisi ehkä hyvä yhdistää toiseen, tiedä mikä olisi ratkaisu.
    Kevät on jo nurkan takana, mutta talvi vielä koettelee voimiaan kevään kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin taitaa olla Roosa-nauhalankaa varastossa, sen seuraksi jos löytyisi joku ohut sopivansävyinen kirjava lanka, niin siitäpä sukkaa tulemaan?

      Poista

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)