Arkea, juhlaa ja sukkia

Pari kuukautta on hurahtanut kiireen kyydissä, nyt pieni seisahdus, ja tilanteen päivitystä: Kevät oli kiireistä aikaa, ja varsinkin äärettömän stressaavaa. En ymmärrä, miksi kasasin itselleni niin valtavan määrän paineita ylioppilasjuhlien järjestelystä, kaikenlaista pitää-pitäisi tehdä, jo viikkoja sitten. 

Piti suunnitella, siivota, tarjottavat, ikkunat pestä... näitä pyörittelin päässä. Ja, kun loppujen lopuksi en järjestele mitään juhlia viikkoja ennen, en koskaan, vaan viimeisen viikon tai päivien aikana. Olen tarpeen mukaan todella aikaansaava ja ripeän nopea :D No, ikkunat pesin toki aikaisemmin, sekä siivoilin ja järjestelin paikkoja. Hyvä niin, sillä tuossa oli paljon hommaa normi arjen päälle, nuo jutut todellakin kannatti aloittaa hyvissä ajoin. Onneksi Muffi auttoi minua ikkunoiden pesussa: Kun laskin ikkunan kuivausräsyn kädestäni, tuli hän, nappasi sen, ja vei aarteena pesäänsä...

Jossain vaiheessa, ylioppilasjuhlien väistämättä lähestyessä, koin ahaa-elämyksen. Ymmärsin, mistä minulle oli uinut käsittämätön vouhotus näiden juhlien suhteen: Se oli median luomaa, olin selaillut liikaa juttuja täydellisistä the Ylioppilasjuhlista täydellisine tarjoiluineen. Ymmärsin, että minulla oli jo kaikki tarpeellinen, oli hyväksi havaittuja leivontaohjeita, tarpeellinen määrä astioita, kuoharilaseja, ihan kaikkea. Ymmärsin, että tämä on meidän juhla, ja voimme juhlia sitä aivan omannäköisesti. Ja niin tapahtui. Tosin tarvitsin tähän vielä kaksi herätystä lisää, ennenkuin lopullinen ymmärrys saapui, ja pelasti minut ties miltä aivohalvaukselta:

1. Vajaa kaksi viikkoa ennen juhlia huomasin kesken työpäivän, että minulla oli kai katkennut verisuoni silmästä, puolet silmästä oli aivan punainen. En ollut tehnyt mitään fyysisesti raskasta, mutta sitäkin enemmän kiristellyt sekä töiden, että juhlien suhteen. Odotin, että silmä olisi lähtenyt vaalenemaan, mutta ei! Tapahtui päinvastaista, muutama päivä tapahtuneen jälkeen oli koko silmä punainen kuin tomaatti. Kuvittelin mielessäni, miten olen koululla, sekä otan vieraita vastaan, aurinkolasit päässä, tai kenties merirosvosilmälappu päässä. Tai, ehkä ihan sillä tomaatinpunaisella silmällä tuijotan ihmisiä tiiviisti suoraan silmiin??? Tein jotain ennenkuulumatonta: hakeuduin lääkäriin. Ja ei, ei mitään vakavaa, vain verenpurkaus silmässä. Vaikka vastaanottovirkailija totesi silmäni nähdessään, että: Ai kamala! Silmä ehti onneksi vaaleta juhliin mennessä normaaliksi, joten pääsin siis säikähdyksellä.

2. Helle. Aivan kaamea helle, viikkoja kestävä. Tokihan meillä on viilennyslaitteet talon molemmissa kerroksissa. Mutta alakerran laite on koristeena seinällä, sitä ei ole kytketty päälle. Ja yläkerran vastaava ei ole seinällä laisinkaan. Olin suunnitellut leipovani kaiken itse, kaikkea sorttia! Mutta yhden illan kokeiltuani ymmärsin, ettei se ole mahdollista. Liian kuuma muutenkin. Keksin siis ylioppilasjuhlille uuden teeman: juhlat ilman uunia, ja siitä se sitten lähti rullaamaan. Tosin kiire meinasi tulla, ja tulikin: Valmistelin juhlia viime hetkeen saakka, ja lähdin juhlapäivään suihkun raikkaana, mutta ilman meikin häivääkään, ei ollut aikaa meikata :D Onneksi olen luonnonkaunis, hehhee-hekoheko.

Mies oli hoitanut itse juhlakohteemme puvustamisen, ja hänelle oli kaikki valmiina, samoin muu perhe oli asianmukaisesti puettuina. Ja oli tullut ymmärrys: Tämä on meidän esikoisen juhla, häntä me juhlimme, hänen saavutustaan. Ei tämä ole mikään Euroopan kaunein koti tai Koko universumi leipoo tai Masterchef Valkeakoski tai mikään muukaan höpöhöpöjuttu. Mieskin oli ollut aivan läkähtyä, kun oli omalta osaltaan puuhastellut talon keskeneräisyyksiä valmiimmaksi. Ja, ei mitään tarvetta sellaiseen, siistiminen riitti vallan mainiosti. 

Juhlapäivä oli helteinen, sukua saapui paikalle, matkan takaa. Oli hienoa nähdä heitä kaikkia. Itse juhlakalu suoriutui päivästään hienosti, oli komea puvussaan, rusetti kaulassa. Minun hieno Poikanen. Päivään mahtui kyyneliä myös, kyllähän se herkkää herkistää.

Poikanen sai hyvän todistuksen, ja stipendin kylkeen. Ja ennen kaikkea oli tullut jo tieto, että hän pääsi opiskelemaan yliopistoon sitä alaa, jonka ensimmäiselle sijalle laittoi. Mutta ensin armeija alta pois. Kyllä vain, minun vanhin Poikanen on lipumassa maailmalle, mutta ei onneksi kovin kauaksi.

 

Annoin hänelle ylioppilaslahjaksi totta kai myös sukat. Hänen pitää tulla käymään välillä kotosalla, ainakin silloin, jos sukkiin tulee reikiä, minä parsin ne. Sukat ovat iloisen väriset, hyvän tuulen sukat, pahan päivän pelastajat.

         

Sukat meidän Ylioppilaalle. Lanka Grundl Hot Socks Sirmione (2), 6-fach. Olen ihastunut Hot socks -lankoihin, tähän vahvuuteen. Neuloin sukat 60 silmukalla, koko 45, puikot 3. Varren mitta on 13 cm, terän 29 cm. Lankaa kului 103 g. 

Tein molemmat sukat ensin kärkikavennusvaiheeseen, ja sitten kerin lankaa siten, että sain kärjet menemään samalla värillä.

  

 

Juhlapäivän iltana, auringonlaskun aikaan, saimme pienen ropsauksen sadetta.

Toisetkin kuumat sukat tähän samaan postaukseen: Olin aloittanut Hot Socks Arco (3), 6-fach -langasta sukat jo joskus talvella, tein ne nyt loppuun. Nämä ovat itselleni. Aloituksessa on 60 silmukkaa, nilkan kohdalla ja terässä 48 silmukkaa. Neuloin puikoilla 3 ja lankaa kului 129 g. 

 

Sukkien kärkiin on neulottu kaareva koira :D

Tämä kaareva koira vilvoittelee tässä itseään viileää laattalattiaa vasten. Hänen jalkansa tavoittelevat spagaatia. 

Olen alkanut käydä Muffin kanssa aamuisin, siis tosi tosi varhaisin, ihan kunnon aamulenkillä. Olen aivan koukuttunut näihin lenkkeihin! Varhain on ihanan hiljaista, rauhallista, viileää. Seuranamme on lähinnä lintuja, sekä joitakin harvoja aamuvirkkuja lenkkeilijöitä. Joinakin aamuina kävin myös lenkin päälle uimassa, vein vain Muffin ensin kotiin, keitin kahvin odottamaan, ja sitten juuri heränneen Miehen kanssa kävelimme lähirannalle uimaan. Miten ihanaa! Vesi oli parhaimmillaan jo 23-asteista!

Nämä ovat naapurin juhannusruusuja tien varrelta, minulla ei ole vielä juhannusruusua kasvamassa.

Valkeakoskella vietettiin myös markkinoita, eräskin metrilaku on tullut syötyä... Ja tietysti herkulliset letut hillolla ja kermavaahdolla.