Kuusihaaste 2/6 - Kierresukat

Esittelyssä kuusihaasteen toinen työ: kierresukat.


Haasteessa mukana olevien lehtien 2. lehti oli Kauneimmat Käsityöt, Käsityön ABC 18.

Muistankin, miksi tämän lehden olen aikoinaan ostanut: Kannen Happy Hippies -sukat ihastuttivat tuolloin. 


Ja, kyllähän ne ihastuttivat vieläkin, sillä kaikista lehden malleista koitin ensin laittaa niitä puikoille. Katselin kotoa sopivia keriä, ja lopulta ulkoilutin Fabel-keriä, ja sieltä poimin kaksi väriä puikoille, ja lähdin neulomaan. Mutta, harmittavasti myöskin mallin pienin koko antoi minulle liian leveää sukkaa, joten päätin laittaa Happy Hippies -sukat vielä hautumaan, ja valita jonkun toisen mallin puikoille. Pitänee siis edelleen jemmata tätä lehteä, jos/kun palaan tähän malliin vielä.



Kierresukat valikoituivat siksi, koska olen niitä jossain toki nähnyt, ja näyttäneet kivalta, mutta jääneet itseltä neulomatta aiemmin. Puikoille on koko ajan niin kovasti tunkua, että kaikenlaista unohtuu, jää toisten jalkoihin. 


Mallinmukainen lanka olisi ollut Viking Alpaca Storm, mutta minä kaivelin laatikosta kaksi kerää Veikan Omar-sävyistä lankaa, ja laitoin sukat tulemaan siitä. Aika herkku väri tämä Omar...


Nämä kierresukat voi tehdä aivan mistä langasta haluaa. Ja voi laittaa silmukkaluvuksi aivan minkä määrän tahansa, kunhan määrä on 6:lla jaollinen. Minä laitoin 60 silmukkaa, sillä ajattelin lahjoittaa nämä langat Miehelle unisukiksi. 



Periaatteessa mallissa neulotaan 3o3n-joustinta kuusi kerrosta. Ja joka 7. kerros joustinta siirretään yhdellä silmukalla vasemmalle/eteenpäin. Toki mallissa on aivan pientä hifistelyä siinä, alkaako neulominen oikealla vai nurjalla silmukalla, ja: kuinka monella. Ja kärkikavennuksia en ole koskaan aiemmin tehnyt näin nopeasti, ja simppelisti, kuin tässä mallissa.


Kantapäätä ei sukassa ole ollenkaan, siksipä nämä sopivatkin tehtäväksi sellaiselle neulojalle, joka haluaa saada sukat aikaiseksi ilman kantapäätä. Ja sittenhän nämä ovat aivan erinomainen lahja, sillä joustava putkisukka sopii monenkokoiseen jalkaan. Ja luulisin, että unisukiksi, tai vaikkapa vanhuksen jalkaan, aivan mainiot.


Malli: Kierresukat. Malli lehdessä: Kauneimmat Käsityöt, Käsityön ABC18
Lanka: Novita 7 Veljestä Omar (279)
Puikot: 3.5
Langankulutus: 172 g
Sukat miehelle, sukan pituus n. 50 cm
Fiilikset: Oli kiva malli tehdä, jatkoon. Jos olisin laittanut aloitukseen vähemmän silmukoita, niin pitäisin nämä itselläni... Pitäneekö tehdä itselle myös..? Ja Omar-sävyä voisi hommata lisää, vaan onko se enää valikoimissa..? Omar-namusia tuli syötyä aivan liikaa!


#kuusihaaste:
Ota summassa 6 käsityölehteä. 
Toteuta jokaisesta lehdestä yksi juttu, ohjeen mukaan. Eli niin hyvin kuin pystyt ja kykenet ohjetta noudattamaan. Mikä tarkoittaa siis sitä, että saa soveltaa...
Ja: Materiaalit pitää löytyä kotoa. 
Ja: Toteutus siinä järjestyksessä kuin lehdet ovat pinossaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)

Kuusihaaste 2/6 - Kierresukat